Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Hahmonpoisto

Tarinat

Tänne siis kirjoitetaan kaikkien klaanien tarinat, alla ohjeita!

Ohjeita kirjoittamiseen

~ Merkkaa nimi-kohtaan oma nimesi, hahmosi nimi ja sen klaani. Esimerkiksi; Omppu, Kaislatassu, Myrskyklaani.
~ Tarinassa pitää olla yli 80 sanaa, jotta voit saada siitä pisteitä. Helpommalla pääset, kun tarkistat ennen tarinan lähettämistä sanamäärän täältä. Eli ei tarvitse alkaa itse laskemaan sanoja!
~ Kirjoita mielellään yksikön ensimmäisessä persoonassa(eli minä muodossa, kerrot tarinaa kissasi näkökulmasta. Esimerkiksi; Lähdin tassuttelemaan kohti oppilaiden pesää.)tai yksikön kolmannessa persoonassa(eli hän muodossa. Esimerkiksi; Hän lähti tassuttelemaan kohti oppilaiden pesää. Kaislatassu lähti tassuttelemaan kohti oppilaiden pesää).
~ Kirjoita tarinat imperfektissä. Esimerkiksi; Kävelin. Hän käveli.
~ Kirjoita vuorosanat eri riveille. Vuorosanat "-merkkejen väliin ja ajatukset taas *-merkkien väliin(ajatukset voi laittaa myös näin: Kaunis sää, ajattelin.). Älä laita ajatuksia eri riveille, vain ja ainoastaan vuorosanat. Alla esimerkki.

"Kaunis sää tänään", maukaisin hymyillen siskolleni.
"Niin on", siskoni vastasi ja väläytti hymyn, "mentäisiinkö kävelylle?"
"Totta kai!" hihkaisin.

~ Autohittaaminen(eli toisen hahmon tarinassa käyttäminen) on pienissä määrin sallittua. Saat kirjoittaa esimerkiksi kissasi jonkun toisen liittyneen hahmon seuraan ja kirjoittaa hieman vuorosanoja. Esimerkiksi jos kysyt kuulumisia toiselta hahmolta älä laita sitä toista hahmoa vastaamaan siihen omassa tarinassasi, vaan jätä jatkot sille hahmolle ja odota hänen vastaavan siihen kysymykseen. Et voi tietää mitä toisen hahmolle kuuluu. Toisen hahmoa ei saa tappaa tai vanhingoittaa mitenkään ilman hahmon kirjoittajan lupaa. Pienissä kahinoissa ja taisteluissa toki pienet naarmut ovat sallittuja. Jos et ymmärtänyt mene vaikka googlaamaan!
~ Saako hahmosi jatkuvasti riistaa kiinni, eikä koskaan palaa tyhjin tassuin leiriin? Tuo ei ole sallittua. Kukaan hahmo ei voi olla voittamaton taisteluissa, eikä voi saada jokaisella kerralla riistaa kiinni.
~ Huomioithan, että klaanit asuvat Tähtisateessa vielä vanhoilla reviireillä. Et saa kirjoittaa mitään uuteen reviiriin viittaavaa.

Jos et nyt yhtään tiedä miten kirjoittaa, niin kaiva äidinkielen kirja esille ja ala lukemaan! Sieltä ne vastaukset löytyy.
Vastaan jokaiseen tarinaan, annan kokemuspisteet ja kerron, jos seuraavaksi kerraksi olisi jotakin parannettavaa. En ole itsekään mikään maailman parhain, joka tietää yhdyssanoista ja vuorosanoista kaiken, vaan tavallinen yläasteelainen, joka on kuunnellut tunneilla.

Huom! Tarinat arvostellaan 8.8.2018 alkaen eri arviointyylillä kuin aikaisemmat tarinat!

Jos haluat jättää jatkot jollekin kissalle laita loppuun //-merkit ja hahmon nimi.

...niin huomasin oppilaiden seassa Kaislatassun ja kiiruhdin hänen luokseen.

//Kaisla?

Oleelliset asiat:

Vuodenaika: Lehtikato
Sää: Kylmä viima on metsässä jokapäiväistä ja muutamien senttejen paksuiseen lumikerrokseen yhdistettynä se luo hyvin kylmät olot. Öisin lämpötila pysyy miinuksen puolella, päivisin se vaihtelee viiden ja -10:n asteen välillä.
Riistatilanne: Riista on vähenemään päin. Talviunta nukkuvat elimet ovat jo käyneet nukkumaan. Jokainen saa kuitenkin syödäkseen. Pennut ja klaaninvanhimmat ruokitaan ensin.
Muuten saat kirjoittaa, vaikka, että on aurinkohuippu vaikka jollakin toisella liittyneellä tarinassa olisi vasta auringonnousu. Ajalla ei siis ole väliä! 

Sitten kirjoittamaan!

<  1  2  3  4  5  > [ Kirjoita ]

Nimi: Felicity x Huuhkajatassu x Varjoklaani

11.09.2018 18:15
En valitettavasti löytänyt Haavelintua, mutta kuulin ohimennen jonkun nuoren Varjoklaanin jurottavan kuinka hän ei päässyt rajapartioon, joka oli järjestetty jonkin aikaa sitten. Aavistelin siskoni olevan osallisena tässä kyseisessä partiossa. Huokaisin. Käänsin katseeni kohti tuoresaaliskasaa, joka kutsui minua voimakkaalla tuoksullansa. Vatsani murahti vihjailevasti. Purin hampaani yhteen. Olisin tahtonut syödä yhdessä Haavelinnun kanssa ja keskustella kaikesta, mitä oli meneillään. Näytti kuitenkin siltä, että en tulisi aivan heti saamaan siihen mahdollisuutta. Siispä kävelin hiukan raskain mielin tuoresaaliskasalle ja valitsin itselleni mehevän näköisen hiiren. Kävelin riistan kanssa sivummalle, mutta jostakin syystä en saanut paljoa menemään kurkustani alas. Ehkä minua nolotti sydöä yksin uutena parantajaoppilaani leirissä muiden pällisteltävänä tai tunsin syyllisyyttä, että en odottanut siskoani. Suljin hetkeksi silmäni ja kuvittelin itseni juoksemaan Varjoklaanin soiden sekaan muiden sotureiden ja oppilaiden kanssa, joita tästä klaanista löytyi useita. Tajusin silmäni avatessa, että en kuulunut heidän joukkoonsa. Vaikka toistaiseksi parantajaoppilaana oleminen oli yksinäistä, se oli minulle mieluisempaa kuin suossa rämpiminen.
"Huhkajatassu!" kyulin nimeni huudettavan. Äänikin oli minulle tuttu. Mestarini Kehrälampi kutsui minua luokseen. Tartuin hiirtä niskasta ja otin sen mukaani pesälle. Voisin syödä sen myöhemminkin, jos siis minua juuri nyt tarvittiin jossakin.
Astuin sisälle hämärään pesään ja kohtasin hetkellisen pimeyden. Suunnistin kuitenkin määrätietoisesti omalle sammalvuoteelleni, jolle laskin hiiren.
"Toivoit saavasi jotakin tekemistä", Kehrälmapi naukaisi epäilevän oloisesti. Minua alkoi puistattamaan. Tiedossa voisi olla mitä vain, jos Kehrälampi sanoi sen juuri tuolla äänensävyllä. Onnekseni naaraan katse viittasi kuitenkin oikealla puolella minua makaavaan Tiikeritassuun.
*Eikö hän koskaan lepää? Tai pysy poissa ongelmista?* ajattelin väkisin. Tiikeritassun tapasi nykyään parantajan pesällä usein. Tosin en minä häntä syyttäisi, jos hän saittuisi vain olemaan alttiimpi sairauksille kuin muut kissat tässä klaanissa.
"Mitä hänelle on tapahtunut?" kysyin Kegrälammelta. Naaras kuitenkin vain tuhahti astellessaan syvemmälle kohti pesän uumenia. Tarkemmin ottaen hän suuntasi yrttivarastolle.
"Sitä voit kysyä häneltä itseltänsä", kuului parantajan tympääntynyt vastaus. Viikseni värähtivät epäilevästi, mutta käännyin silti Tiikeritassun puoleen.
"Hyvä on. Kuinka voin auttaa?" yritin kysyä oppilaalta mahdollisimman kohteliaasti. "Kuinka satutit itsesi ja kuinka paljon arvelet, että tarvitset hämähäkinseittiä haavoihisi?"

// Tikru? Heitin zätissä sen idea yhteisestä kävelymatkasta nelipuiden suuntaa niin nää vois yhes nähä Kuutamon

Vastaus:

Ja Huuhkajatassun seikkailuja lukemaan! Tämä tarina oli lyhyt, mutta lyhyys toimi tällä kertaa aivan oikealla tavalla. Pidin siitä, kun kerroit Huuhkajatassun ajatuksia. Parantajaopilaan paikka on yksinäinen...
Vuorosanat ja niiden käyttö toivat tarinaan hyvää lisämakua, joka teki tarinasta mukavaa luettavaa. Näppäilyvirheitä oli muutama: sydöä->syödä ja Kegrälammelta->Kehrälammelta pomppasivat silmiini. Pilkut olivat oikeissa paikoissa ja muutenkin teksti oli mukavaa luettavaa. Oikoluku auttaa näppäilyvirheiden löytämiseen (sanoo hän, joka unohtaa joka toisen kerran oikoluvun).

Saat tästä tarinasta 8kp:ta!

-Tuuli Notes

Nimi: JK ~ Kuutamotassu ~ Myrskyklaani

09.09.2018 10:36
Pilvetöntä yötaivasta peittivät kirkkaat tähdet. Niiden alle oli laskeutunut usvainen verho, jonka keskeltä siniharmaa Kuutamotassu nousi unisena ylös. Tokkuraisena naaras tähyili ympärilleen, ja päätteli tummasta taivaasta sekä hopeanhohtoisesta ruohosta tassujensa alla, että oli Tähtiklaanin mailla. Vasta noin kuusi kuuta vanha oppilas tunsi olonsa kevyeksi tähtien alla, ja kun hän kokeili ottaa muutaman askeleen, ruoho painautui hiljaa hänen painonsa alla. Ilma oli sakea, tyyni, ja sumuinen verho oli kietoutunut häneen kiinni kuin takiaiseen. Se kostutti naaraan turkin pienillä vesipisaroilla, jotka loistivat öisessä maisemassa. Hento ilmavirta heilutti naaraan karvoja, kun hän tassutteli pienen, juuri äsken huomaamansa lammen luokse. Sen pinta oli rikkoutumaton ja kaunis, niin kaunis että Kuutamotassu oli nojata eteenpäin ja horjahtaa veteen. Kokeillessaan sitä tassullaan hän sävähti ja vetäytyi äkkiä pois tuntiessaan kylmyyden kiipeävän jalkaansa pitkin. Tummakuvioinen oppilas katsoi hetken kuvajaistaan, joka heijastui pinnalta. Hän oli tehnyt niin aiemminkin unissaan. Muistaessaan, kuinka synkkä varjo oli hänen taaksensa viimeksi ilmestynyt, Kuutamotassu vetäytyi pois veden luota, ja maistoi kosteaa ilmaa. Hänen turkkinsa nousi pystyyn ja tummansiniset silmät levisivät, kun hän haistoi lämmön ja maidon. Sen saman tuoksun unissaan, jossa oli nytkin. Naaras vilkuili ympärilleen. Tuoksu rahoitti jokaista hänen lihastaan ja raajaansa, ja nuoren myrskyklaanilaisen ajatukset olivat kaikota kokonaan, kun haju voimistui ja voimistui. Hän oli eräänlaisessa transsissa hetken, kunnes päätti etsiä lämmön lähdettä. Se sai hänet tuntemaan kylmää, sen takia hän olisi halunnut löytää lämpöä. Siniset silmät taas terävinä Kuutamotassu lähti kävelemään usvaverhon sisällä. Hän ei nähnyt oikein eteensä, ja ylös katsoessaan naaraan otti vastaan vain musta taivas. Oppilas siristi silmiään ja oli varma siitä, että tähtiä oli ilmestynyt muutama lisää.

Katsomatta eteensä hän törmäsi johonkin pehmeään. Naaras sähähti hämmennyksestä ja perääntyi. Sumusta asteli esiin hiljaa ja kevyesti hopeanharmaa kissa, jonka taivaansiniset silmät olivat kuin kirkkaat tähdet taivaalla tai kuin lammen liikkumaton pinta tämän kasvoissa. Kuutamotassu nielaisi niin kuuluvasti, että arveli toisen kuulleen. Raidallinen naaras hänen edessään oli solakka ja siro, tämän hopeista turkkia koristi hailakka tähtisumu. Kaikista eniten Kuutamotassu oli kuitenkin keskittynyt toisen kissan silmiin, jotka olivat niin tyynet että vangitsevat, että hän oli menettää tasapainonsa ja todellisuudentajunsa. Oppilaan valtasi jostain syystä rauhallisuus, kun naaras oli hänen edessään. Tämäkö on Tähtiklaanin kissa?
"Kuka sinä olet?" nuori Kuutamotassu kysyi korjaten asentoaan, ääntään ja ilmettään, ettei olisi näyttänyt pelokkaalta pennulta. Hopeinen naaras ei vastannut, mutta pieni hymynkare muodostui tämän suupieliin. Siniharmaa oppilas hieman ärsyyntyi toisen käytöksestä, mutta muisti että oli Tähtiklaanissa, joten hillitsi kieltään.
"Olen odottanut sinua jo hetken", tähtiklaanilainen naaras vastasi samalla katsoessaan Kuutamotassua lempeästi. Typertyneenä oppilas vastasi tuijotukseen omalla pistävällään, ja yritti näyttää mahdollisimman tosissaan olevalta, sillä toinen ei selvästi ottanut häntä tosissaan. Kuutamotassun mielessä kyti kuitenkin hämmennys. Miksi häntä oli odotettu?
"Olet kasvanut niin paljon", raidallinen naaras jatkoi kirkkaalla äänellään, jonka Kuutamotassu oli tunnistavinaan. Naaras penkoi muistojaan ja yritti tavoitella äänen tuttua kaikua. Hänen keskittymisensä katoili ja Kuutamotassu sulki silmänsä vain avatakseen ne nopeasti auki tajutessaan. Shokissa nuori myrskyklaanilainen tärisi paikoillaan ja tuijotti kissaa, jonka tunnisti emokseen, tai ainakin oletti tämän olevan hänen emonsa.
"Oletat aivan oikein", hopeinen naaras maukui ja käveli Kuutamotassun luokse puskeakseen hellästi tämän päätä. Siniharmaan oppilaan olisi tehnyt mieli itkeä, mutta ei saanut irti kyyneleitä. Hänen kasvonsa eivät näyttäneet mitään tunteita, mutta hänen sisällään kupli ilo.
"Missä olet ollut, m-mitä sinulle tapahtui?" Kuutamotassu sai änkytellen sanottua ensimmäiset sanat jotka hänen mieleensä juolahti. He erkanivat kauemmas ja tuijottivat toisiaan jälleen. Taivaanpilvi ei vastannut, mutta hän oli tyyni kuin ilma Tähtiklaanissa. Kuutamotassu tarkasteli emoaan, imi kaiken näyn jotta voisi herätessään muistella, miltä tämä oli näyttänyt. Hopeisena hohtaessaan Taivaanpilvi näytti lähes epätodelliselta, ja karu totuus iski oppilasta sydämeen, kun hän muisti naaraan olevan tähtiklaanilainen. Taivaanpilvi tuntui tajuavan oppilaan ajatukset ja hän katsoi tätä rakkaus silmissään.
"Olen tarkkaillut ja ollut kanssasi koko ajan, sinä et vain tiedä sitä", Taivaanpilvi naukui pehmeästi rauhoitellakseen soturioppilasta, "olet vahva ja tiedät sen, Kuutamotassu, mutta sinulle tulee tapahtumaan paljon asioita, ja juuri siitä tulin kertomaan." Siniharmaa oppilas karisti surulliset ajatukset pois ja katsahti kuolleeseen kuningattareen ymmällään.
"Miten niin minulle tulee tapahtumaan paljon asioita?"
"Sinä tulet muuttamaan polkujasi, tulet tekemään asioita joita et koskaan arvannut tekeväsi. Mutta muista jokainen hetki, kun teet sitä mikä tuntuu sinusta oikealta, että varjot seuraavat sinua jopa silloinkin, kun aurinko on pilvessä." Hämillään emonsa sanoista Kuutamotassu oli kysyä lisää, mutta Taivaanpilven hahmo alkoi haihtumaan. Naaras huusi tämän perään ja koitti vielä tavoittaa hopeista naarasta, mutta tästä ei jäänyt mitään jäljelle, ja lopulta tähtisumu pyyhkiytyi voimistuneen tuulen mukana Tähtiklaanin loputtomille niityille.
"Taivaanpilvi! Sinun täytyy kertoa minulle lisää!" Kuutamotassu yritti seurata tähtisumua, mutta mihin hän ikinä juoksi, mihin hän ikinä huusi, hän ei päässyt mihinkään, ei löytänyt eikä tavoittanut mitään, taivas hänen yläpuolellaan katosi, sumu peitti hänen näkökenttänsä niin, että Kuutamotassu luuli sokaistuvansa. Hän pysähtyi ja käpertyi pikku hiljaa paleltuessaan. Hän tunsi, kuinka suuri varjo hänen takanaan kohosi peittämään kaiken ja tarttui oppilaan turkkiin, joka oli kylmä kuin ruumis.

Kuutamotassu hyppäsi ylös sammaleilta, ja siinä samassa lähes juoksi ulos pesästä. Ilma oli viileä, ja leirin aukiota peitti muutama pudonnut lehti. Oppilaan hengitys höyrysi lähes olemattomasti ilmassa, kun tämä hölkkäsi kohti parantajan pesää. Hänen turkissaan tuntui vielä Tähtiklaanin usvainen sumu, mutta naaras ei tiennyt, johtuiko se siitä, että leiriä ympäröi myös pieni sumu. Kun Kuutamotassu muisteli hetken juuri näkemäänsä unta, kylmät väreet kävivät läpi tämän kehossa, ja hän työnsi mielestään pois emonsa sanat, ja varjon, joka oli kietoutunut hänen ympärilleen, ja lähes kuristanut naaraan. Kuutamotassu ei tiennyt, miksi hän halusi mennä parantajan luokse, tai miksi hän ei välittänyt juuri sillä hetkellä kenestäkään muusta. Astuessaan pesään, jossa haisi sairaus, hän mietti vain sitä, että unesta oli kerrottava Marjanenälle.


//Joku nopee tällänen :D

Vastaus:

Ensimmäiseksi: Wau! Tarina oli sopivan pituinen, sellainen, jota oli mukava lukea, eikä se loppunut kesken tai jatkunut liian pitkään. Ensimmäisessä kappaleessa kuvailu tavoitti minut ja sai aivan kuin matkustamaan Tähtiklaanin metsiin, joihin Kuutamotassu oli päässyt. 'Sen pinta oli rikkoutumaton ja kaunis, niin kaunis että Kuutamotassu oli nojata eteenpäin ja horjahtaa veteen' oli hienosti kirjoitettu kaiken muun lomassa. Toisessa kappaleessa kuvailu jatkui, mutta oli mielestäni hyvä, että se jäi hieman taka-alalle kissojen keskustelun taakse. 'Tämäkö on Tähtiklaanin kissa?' ei toiminut ehkä ihan niin hyvin, mutta se nyt oli kuin itikka valtameressä. Viimeinen kappale palautti lukijan ja Kuutamotassu todelliseen maailmaan, mutta samalla sen kuvailu jäi hieman vähäiseksi. Ja vielä viimeiseksi: Wau!

Saat tästä hienosta tarinasta 23kp:ta!

-Tuuli Notes

Nimi: Tuuli Notes, Tiikeritassu, Varjoklaani

08.09.2018 19:29
Minua väsytti. Oikeastaan tiesin, mistä se johtui. Olin nimittäin sairas, viheryskäinen, kipeä, tai miten sen nyt vain tahtoi sanoa. Tämä oli toinen päivä, ja minua kyllästytti jo. Ei hyvä. Näytti nimittäin siltä, että joutuisin olemaan täällä ainakin vajaan kuun. Olin yrittänyt käyttää aikaani jotenkin järkevästi. Se ei vain onnistunut hirveän hyvin, sillä jatkuva pään vihlonta, kurkkukipu ja yskintä häiritsivät kaikenlaista toimintaa. Aurinko oli jonkin aikaa sitten noussut Myrskyklaanin puiden yläpuolelle, kun vihdoin kuulin jotain. Kuuntelusessioni oli vihdoinkin tuottanut tulosta! Äänet lähenivät lähentymistään. Ne olivat Varjoklaanin rajapartion äänet, jotka lähestyivät minua matkallaan kohti Tuuliklaanin rajaa.
"Mitäs pidit eilen saamastani variksesta?" joku kysyi. Ääni vaikutti naaraan ääneltä.
"Pullea ja makea. Hienosti napattu, Naakkatassu", toinen naarasääni vastasi. Päättelin siis ensimmäisen puhujan pentuetoverikseni, Naakkatassuksi, ja kehujan hänen väliaikaiseksi mestarikseen, Haavelinnuksi. Naakkatassun vastaus jäi yskähdykseni alle, mikä hieman suretti minua. Olisin tahtonut kuulla, kuinka siskoni vastaisi ällöttävän makeasti häntä ihan turhaan kehuvalle mestarilleen. No jaa, joku toinen kerta. Aukaisin suuni tunnistaakseni, keitä muita partiossa oli. Ensimmäisenä suuhuni levisi Naakkatassun makea ja aluskasvillisuuden hajuinen ominaishaju; pentuetoverini juoksi varmasti pentumaiseen tapaansa partion edellä. Sitten haistoin kaksi hajua, jotka olivat toisiinsa sekoittuneita. Toinen oli Haavelintu ja toinen Lovihammas. Klaanin varapäällikkö oli siis mukana. Kurkistin piilostani ja näin puskien lomassa puikkelehtivan mustan naaraan. Se oli Naakkatassu. Hetken kuluttua esiin ilmestyi pikimusta kissa perässään vaaleanharmaa soturi. Lovihammas ja Haavelintu kävelivät verkkaisesti eteenpäin. Yhtäkkiä sairaissa aivoissani välähti suunnitelma, joka muotoutui sitä paremmaksi, mitä enemmän sitä ajattelin. Pomppasin puskastani esiin välittämättä karhunvatukoiden piikeistä, jotka ottivat matkaansa osan karvoistani niin, että puskaan jäi oransseja ja mustia tukkoja.
"Hei", maukaisin partiolleni sitä heti katuen. Kurkkuuni iski viiltävä ilma, joka kuivetti yskimisestä kuivaa kurkkuani entisestään. Kurkunpääni taisi juuri irtisanoutua, eikä kissojen ilmoille tuleminen tuntunutkaan niin hyvältä idealta.
"No hei. Mistäs sinä tänne tupsahdit?" Lovihammas maukui tarkastellen minua mustista käpälistä korvanpäihin. Juuri tuota kysymystä olin osannut odottaa, ja siksipä minulla olikin täydellinen selitys ilmaantumiselleni.
"Siipihenki määräsi minut tähän partioon Tuiverrustähden luvalla. Hänen mielestään minulle tekisi hyvää olla jonkun muun, kuin hänen itsensä valvonnan alaisena", mau'uin suurin ponnistuksin. Hengittäminen sattui, samoin pelkkä oleminen. Jouduin keräämään kaiken tahdonvoimani, jotten olisi näyttänyt sairautta partiolaisille. Naakkatassu kurtisti kulmiaan samalla, kun soturit nyökkäsivät. Oppilas oli tajunnut, ettei tuollainen Siipihengen totteleminen ollut tapaistani. Haavelintu sen sijaan näytti ilahtuneelta asenteestani Siipihengen käskyä kohtaan. Naakkatassu oli oikeassa, se ei todellakaan ollut tapaistani.
"Hyvä idea. Voit liityä ilomielin seuraamme", varapäällikkö maukaisi. Nyökkäsin hyväksyvästi ja niin epäkunnioittavasti kuin vain voin. Lovihampaan aloitteesta jatkoimme partiota. Kävelin reippaasti välillä hajumerkkejä jättäen ja samalla vaivihkaa perälle jättäytyen. Naakkatassukin hidasti vauhtiaan niin, että oli lopulta vierelläni. Huokaisin niin syvään kuin kurkkukivultani pystyin ja katsoin Naakkatassua alta kulmieni. Naaras kurtisti tummanvihreitä silmiään kysyvästi ja supatti:
"Mitä se oikein oli?". Väläytin valkoiset hampaani hurjistuneena Naakkatassulle varoitukseksi. Pentuetoverini näytti ärsyttävän tyyneltä. Hän kohautti hartioitaan ja kiristi tahtiaan kiihdyttäen Haavelinnun ja Lovihampaan ohi. Katselin Naakkatassun mustan hännänpään pomppimista askelten tahdissa. Koko rajapartion tarkoitus hukkui kurkun kipuun, yskimisen pidättelemiseen, Naakkatassun häntään ja sen karvojen lukumäärään, jota en edes jaksanut laskea, katselin vain. Kaikki muu sumeni ja siirtyi taka-alalle aivojeni tärkeysjärjestyksessä. Männyt, joiden ohi kävelin, vieressä kulkeva ukkospolku ja ohi vilahtelevat hirviöt, Lovihammas, Haavelintu sekä ennen kaikkea ajan ja paikan taju. Kun seuraavan kerran tajusin mistään mitään, olimme jo kohdassa, josta Nelipuun näki erinomaisesti. Pian olisimme Tuuliklaanin rajalla, ja siitä partio lähtisi kohti leiriä. Silloin minä "jäisin saalistamaan".
"Odota, Naakkatassu!" Haavelintu huusi pentuetoverilleni minut eräänlaisesta horroksestani herättäen. Nostin sairauden sumentamat silmäni Haavelintuun ja sitä kautta ympäristööni. Nelipuu olla jökötti vasemmalla puolellani, ukkospolun takana. Edessä, eikä edes kovinkaan kaukana, oli risteys, jossa ukkospolku jakautui kahtia. Siinä risteyksessä oli myös tunneli, mitä kautta jänikset saattoivat joskus juosta Varjoklaanin puolelle. Tuota risteystä lähestyessämme Tuuliklaanin kanervainen ja pistävä haju tulvi sieraimiini ukkospolun vahvan katkun läpi. Tuuliklaanin puolella näkyi neljä hahmoa, joiden sijainti, kuono Varjoklaanin reviiriä kohden, oli häiritsevä.
"Lovihammas", Haavelintu maukui saaden mustan varapäällikön kääntymään.
"Katsos noita", soturi maukui heilauttaen päätänsä neljään tuuliklaanilaiseen päin. Joku muukin oli siis huomannut kissat.
"Niillä ei ole hyviä aikeita", sihahdin silmiäni Tuuliklaanin partioon katsoen siristäen.
Tuuliklaanilla ei ole ikinä hyviä aikeita", Lovihamman naukaisi mietteliäänä.
"Mutta mennään katsomaan", musta, sinisilmäinen naaras päätti. Jatkoimme matkaa kohti risteystä, kaikki neljä jonkinasteisessa valmiudessa. Tuuliklaaniin ei kannattanut koskaan luottaa, eikä varsinkaan partioon, joka tuijotti meitä. Vähitellen hahmojen reunat tarkentuivat ja aloin erottaa jonkinlaisia piirteitä. Etummaisena seisoi tummanruskea raidallinen kissa, jonka rinta oli valkoinen, pää pystyssä. Hänen takanaan meitä tuijottivat kaksi mustaa, joista toisella oli valkoisia alueita turkissaan ja yksi ruskea kermanvärisillä pilkuilla. Pilkullinen supatti jotain mustavalkealle kissalle, joka näytti oppilaalta tai sitten erittäin nuorelta soturilta. Meidän lähestyessämme etummainen kissa otti askeleen eteenpäin.
"Varjoklaani", hän aloitti tuulen läpi huutaen. Kissa esiintyi ärsyttävän ylimielisesti ja liioitelluin elein. Minun teki mieli huutaa tälle pari valittua sanaa, mutta vaikenin ja tyydyin vetämään korvani luimuun.
"Niin?" Lovihammas vastasi sähisten.
"Olette varastaneet Tuuliklaanin riistaa. Tuuliklaani ei anna sitä anteeksi", partiota ilmiselvästi johtava kissa lausui ja sai klaanitovereiltaan kannustavia maukuja.
"Ja millä perusteilla te niin väitätte?" Lovihammas maukaisi karvat pystyssä ja ylähuuli irvessä. Minunkin niskakarvani olivat tanassa, eivätkä syyttä. Nuo kapiset luiheliinit uskalsivat väittää jotain, mikä ei ollut totta. Varjoklaani ei ollut riistavaras!
Löysimme hajuanne ja verta reviiriltämme", tummanruskea raidallinen naukui. Sähisin hurjana.
"Tuo ei ole totta!" Haavelintu huusi ja syöksyi kohti tunnelia hurjasti sähisten.
"Ei!" Lovihammas maukui saaden Haavelinnun pysähtymään.
"Me menemme yhdessä", hän maukui tyynesti, äänellä, josta minä olisin ollut ylpeä, ellen olisi vihannut tuota kissaa. Sitten varapäällikkö lähti, niin varmoin askelin ja pää pystyssä kuin vain kissa voi astella. Oranssihtuvien puiden ja mäntyjen varjosta kävellesään varapäälliköllä oli perässään oma, ylväs partionsa, jonka kaikilla kissoilla oli karvat pystyssä ja huulet irvessä. Puskimme päin lehtisateen puuskittaista viimaa, joka vei hajuamme kohti Tuuliklaanin reviiriä.
"Haistan pelkotuoksun", ruskea raidallinen ivasi toisella puolen ukkospolkua. Minä yskähdin, mutten onneksi joutunut kenenkään huomion alaiseksi. Kaikkihan nyt välillä yskähtivät. Sen sijaan tuo tummanruskea katti ja hänen sanomisensa kiinnittivät Varjoklaanin partion huomion. Sappeni kiehui.
"Se tulee sitten oman klaanisi sotureista. Tulkaa tänne ja taistelkaa kerrankin kuin oikeat soturit!" Lovihammas huusi haasteen ilmoille. Turkkini alla syyhysi innostuksesta ja himosta raadella noita hiirulaisia. Paljastin pitkät kynteni ja otin vielä muutaman askeleen eteen jättäen neljä kynnenjälkeä jokaisen tassun paikan kohdalle. Tuuliklaanin reviirillä sähistiin karvat sojollaan. Pelkurisakki ei uskaltanut tulla taistelemaan.
"Tuuliklaani... hyökkäykseen!" partion johtaja huusi ja syöksyi tunnelia kohti. Hänen perässään viilettivät kolme muuta korvat luimussa ja silmät meihin porattuina. Pian, aivan pian tuo partio joutuisi menemään tunneliin, jolloin he menettäisivät näköyhteyden meihin. Kun tuuliklaanilaiset sitten pöllähtäisivät ulos, odottaisi heitä murhanhimoinen partio, minä mukana, pitkine kynsineen.
"Valmiina", Lovihammas sihahti. Tuuliklaanin surkea partio oli juuri livahtanut tunneliin.
"Hyökätkää!" musta naaras huusi ja loikkkasi eteenpäin. Hetken aikaa näytti siltä, että hän oli loikkaamassa ilman päälle, mutta ajoitus olikin täydellinen ja varapäällikkö kumosi ensimmäisen tunnelista ulos putkahtavan kissan. Yhtäkkiä olin keskellä kynsien, hampaiden ja verisien turkkien sekamelskassa. Lähdin yskien liikkeelle juosten melkein päin mustavalkeaa naarasta. Loikkasin viime hetkellä hänen niskaansa aivan kuin olin hypännyt Siipihengen niskaan. Tuuliklaanilainen älähti ja yritti näykkäistä minua. Minä taas raavin hänen mustaa selkäänsä pienehkö hullunkiilto vihreissä silmissäni. Tunsin jonkinlaista raakaa tyydytystä tämän kissan raatelemisesta. Harmi vain, etten huomannut alustani huojumista. Liian myöhään yritin loikata kyydistä ja niinpä jäin mustan turkin ja maan väliin litistyksiin. Naaras loikkasi nopesti päältäni ja käännähti ympäri. Hän oli hieman liian hidas saadakseen liikkeensä loppuun, joten kerkesin huohottaen ja yskien livahtaa alta pois. Huomattuaan epäonnistumisensa mustavalkoinen oppilas lähti juoksemaan poispäin. Sivusilmällä näin kuinka hän jäi kiertämään kehää Naakkatassun kanssa. Tämä tarkoitti sitä, etä jossain oli soturi, joka odotti innolla turkkipöllyä minun taholtani. Lapaani sattui ja tunsin, kuinka veri valui siinä olevasta haavasta alaspäin. Pian löysinkin taistelun laitamilta kermalaikullisen kollin, jonka kyljestä ja selästä puuttui karvaa. Minut nähdessään hänen hailakan keltaiset silmänsä syttyivät.
"Jaaha. Kenet saan raadeltavakseni?" mau'uin ivallisesti kiertäessäni kehää tuuliklaanilaisen ympärillä.
"Pilkkukorvaa ei raadella!" kissa kivahti ja loikkasi huulet irvessä minua kohti. Loikkasin pois alta niin, että Pilkkukorvaksi osoittautunut soturi sai käpäliensä alle vain hännänpääni. Älähdin kivusta, kun minusta tuntui siltä, että häntäni repeytyisi irti. Kipu sai silmäni laajenemaan ja veren virtaamaan suonissani kiihtyneellä tahdilla kuljettaen murhanhimoa ja yltynyttä raivoa mukanansa. Käännähdin Pilkkukorvaa kohti yskähtäen. Soturi oli hurjistunut. Hänen häntänsä viuhtoi puolelta toiselle ilmaa viillellen. Aivan kuten omani. Kuvittelin salamannopeasti itseni tekemässä vatsaraapaisua puolikierteellä. Se oli helppo liike, mutta tehokas ja omiaan harhauttamaan vastustajaa. Sitten loikkasin tuuliklaanilaisen vatsan alle ja raapaisin takajaloillani. Mutta ne eivät tavoittaneetkaan ruskeaa vatsaa. Seuraavassa hetkessä ilmat pakenivat keuhkoistani, kun vastustajani laskeutui päälleni. Sain henkäistyä vaivalloisesti ilmaa keuhkoihini, ja sen voimin potkaisin Pilkkukorvaa, joka raapi vimmatusti vatsaani. Sain hänen tasapainoaan horjutettua ja pääsin kömpimään pois alta.
"Varjoklaanin soturit, perääntykää!" Lovihammas huusi saaden kaikki kissat jähmettymään. Varapäällikön lavoista vuoti verta ja hän näytti melko raadellulta. Sähähdin tuuliklaanilaissoturille silmiäni siristäen ja lähdin hölkyttelemään rauhassa muista välittämättä. Häntääni, lapaani ja vatsaa kirveli. Ja sitten oli vielä kurkkukipu, joka oli häirinnyt minua koko ajan.
"Varjoklaani ei ole riistavaras, vaikka olisimmekin hävinneet taistelun. Emmekä me hävinneet, Varjoklaani ei vain tahdo haavoittaa sotureitaan täysin turhassa taistelussa", Lovihammas kähisi väheksyvästi häntänsä tuuliklaanilaisille kääntäen.

Kun nilkuttava ja verta vuotava partiomme saapui leiriin, aiheutimme paljon hälyä. Lovihammas kävi ilmoittamassa Tuiverrustähdelle sen, mitä oli hyvä kertoa. Hän oli kuulemma sanonot, että vasthyökkäystä oli hyvä ajatella, mutta mikään ei ollut varmaa. Perinteistä pelkurimaista, mitäänsanomatonta ja turhaa puhumista, mitä kaikki päälliköt harrastivat, kun eivät halunneet tehdä niin kuin klaani olisi halunnut. Muutamia kissoja kävi kysymässä minulta jotain rajakahakkaan liittyen, mutta torjuin heidät ärähdyksellä tai hampaiden väläytyksellä ja sähinällä. Niin he lähtivät jonnekkin muualle kohottaen kummastuneina kulmiansa.
"Mitä taisteluliikkeitä käytit niitä lurjuksia vastaan?" yksi utelias oppilas kysyi. En edes jaksanut katsoa häneen sen vertaa, että olisin oppilaan tunnistanut.
"Hrmh". Ympärilleni täysin mielenkiinnottomasti katsellessani huomasin Siipihengen. Mestari kurtisti kulmiaan ja liikutti suutaan kuin hiljaa kysymyksen kuiskaten. Mielenkiintoni ei riittänyt huulilta lukemiseen ja suuntasin kulkuni kohti Kehrälampea, joka oli juuri päästänyt Naakkatassun pois. Pesätoverini suuntasi kohti oppilaoden pesää.
"Mitä hiirenpapanaa sinä siellä teit?" Kehrälampi kysyi toruen ja sinä-sanaa painottaen.
"Sitä", mau'uin ja yskäisin, "hiirenpapanaa, mitä sinäkin"
"Vain niin. Se oli viimeinen kerta", parantaja naukaisi hurjistuneena.
"Sinä et päätä, mitä minö teen", maukaisin sähisten ja yskien. Laskeuduin kyljelleni keskustelun päättäen ja samalla merkiksi siitä, että parantaja sai aloittaa minun yrtistämisensä. Tai mitä hän nyt ikinä tekikään.

//Huuhkaja? Tuulklaanin partiossa: Mustatassu, Musta-askel, Pilkkukorva ja Karpalokuiske
Varjoklaanin partiossa: (Tiikeritassu), Lovihammas, Haavelintu ja Naakkatassu

Vastaus:

Ja sitten jälleen kerran Tiikeritassun seikkailujen pariin! :) Ensinnäkin: aivan mahtavan pituinen tarina! Ja sen kyllä voi huomata jo kokemuspisteiden määrästäkin! Hups, kylläpä olen ollut ahkera huutomerkkien kanssa. Mutta ei puututa nyt siihen, vaan tähän tarinaasi. xD Pidin erityisesti alussa siitä, miten Tiikeritassu kuuli varjoklaanilaispartion äänet, ja sen mitä he juttelivat toisilleen. Se toi heti kuvitelman siitä, mistä asti Tiikeritassu toisia kuunteli. Jos Tiikeritassu olisi ollut kovin kaukana, hän ei olisi kuullut sanoja, mutta tarpeeksi läheltä hän pystyi kuulemaan kaiken. Jo se, miten kertoo hahmon kuulevan puheet, kertoo myös etäisyyksistä. Esimerkiksi, jos kirjoittaa näin '"Mitäs... saamastani variksesta?"' tietää heti, ettei hahmo ole kauhean lähellä kun kuulee vain pätkiä keskustelusta. Harmittavasti vähän siellä täällä esiintyi huolimattomuusvirheitä. Niitä pomppasi esille monessakin kohtaa, joten jatkossa ehdottaisin keskittymistä eniten niihin. Moni muuhan juttu sinulla onkin jo hyvin hallussa! Ja huomauttaisin taas puheenvuoroista. Ei siis näin: '"Sitä", mau'uin ja yskäisin, "hiirenpapanaa, mitä sinäkin"' vaan näin: '"Sitä", mau'uin ja yskäisin, "hiirenpapanaa, mitä sinäkin.". Eli piste kuuluisi tuonne loppuun lainausmerkkien (") sisäpuolelle. Olit nimittäin yhdessä vaiheessa("Hrmh".) ilmeisesti ihan vain vahingossa laittanut pisteen lainausmerkkien ulkopuolelle, jonne se ei kuulu. Muuten hyvin kirjoitettu tarina, jota oli helppo lukea! :D

Saat tästä kilometrimadosta huimat 40kp:ta!

kilometrivastauksia antava(ko),
- Untuva

Nimi: Felicity x Huuhkajatassu x Varjoklaani

08.09.2018 16:59
Heräsin vesitippojen putoamiseen kasvoilleni. Yllätyin veden kylmyydestä. Raotin silmiäni pienesti. Kohtasin väliaikaisen valosta johtuvan sokeuden jälkeen Kehrälammen kasvot. Katsoin valkeaa parantajaa hämmentyneenä. Oliko vihreäisilmäisellä naaraalla jotakin asiaa minulle? Parantajan valkeassa siluetissa oli kuitenkin myös ripaus vihreää kuonon kohdalla. Huomasin hänen suussaan vettä valuvan sammaleen.
"Minne olet kuljettamassa sammaltukkoa?" kysyin hiukan unisesti naaraalta. Kehrälampi käänsi katseensa pesästä ulos kohti valoisaa leiriä. Nostin väkisinkin pääni uteliaana sammalvuoteeltani ja katsoin samaan suuntaan. En kuitenkaan nähnyt siellä mitään tavallisesta poikkeavaa. Haaleat, meripihkaiset silmäni kääntyivät nopeasti takaisin parantajaan. Joskus Kehrälampi yritti saada minut ymmärtämään asioita sanoitta, mutta se ei aina onnistunut. Tai ehkä naaras oli vain usein omissa ajatuksissansa. En ollut varma. En tuntenut mestariani vielä niin hyvin kuin olin toivonut jo hänet tuntevansa.
"Kehrälampi?" kysyin parantajalta. Hän näytti havahtuneen omista ajatuksistansa kääntäessään katseensa minuun.
"Ajattelin vielä tämän klaaninvahimmille. Rouskehampaalle ja Tuikemielelle", naaras vastasi hiljaa sammaltukko suussaan. Sydämeni hypähti hiukan kuullessani emoni nimen. Tapahtumista on jo muutamia kuita, mutta mikään ei tuntunut muuttuneen. Aivan kuin veljeni olisi kuollut eilen ja olisin nähnyt emoni tyrmistyneet kasvot isäni ja veljeni kuolemasta. Kuulin jo nyt päässäni hänen tuskallisen huutonsa.
"Huuhkajatassu?" parantaja kysyi nyt puolestansa. Siirsin katseeni takaisin parantajaan. Silmäni olivat kostuneet, mutta toivoin että naaras ei pimeässä olisi nähnyt sitä. En kestäisi hänen näkevän kuinka murenisin vain emoni nimen kuullen.
"Sinun olisi ehkä hyvä hetki käydä emosi luona. Hän tarvitsee sinua. Voin käydä pyytämässä Haavelinnun seuraksesi, jos vain tahdot?" parantaja lisäsi pian. Luultavasti hän oli kysynyt sitä jo aikaisemmin, mutta en ollut vain kuullut sitä. Pääni kuitenkin huusi vastaamaan ei, mutta suuni ei totellut.
"Toki", vastasin hiljaa. Myös lihakseni toimivat vasten tahtoani, sillä nousin ylös ja nappasin sammaltukon mestarini suusta ja lähdin astelemaan kohti klaaninvanhimpien pesää. Matkalla sinne sydämeni alkoi hakata yhä kovempaa ja kovempaa. Ennen kuin huomasinkaan, olin jo astunut sisälle pesään. Kohtasin heti ensimmäisenä emoni vaaleanharmaat kasvot, joita koristivat taivaansiniset silmät. Emoni oli omalla tavallansa kaunis, mutta nykyään kaikki traumaattiset kokemukset olivat saaneet hänen turkkinsa näyttämään vanhuuden harmaalta eikä hänen normaalilta väriltänsä.
"Kotkaliito!" naaras maukaisi yllättyneenä. "Missä olet ollut poikani? Olen ollut niin huolissani sinusta!"
Säikähdin naaraan reaktiota, vaikka minun ei olisi ehkä kuulunut yllättyä siitä. Jähmetyin kuitenkin paikoilleni. Emoni nousi seisomaan ja käveli eteeni. Tahdoin pois.
"Tuikemieli", Rouskehammas maukaisi hitaasti hiukan kauempaa. "Hän on poikasi Huuhkajatassu, etkö muista? Kotkaliito joutui onnettomuuteen."
Klaaninvanhin sanoi onnettomuuden niin huolimattomasti, että vatsaani syntyi solmu.
"Ei... Hänhän oli vain pienessä tappelussa. Hän oli parantajan pesällä pitkään", Tuikemieli maukaisi epäröiden.
*Niin hän olikin... Mutta silti hän jätti meidät*, ajattelin väkisinkin. Tuikemieli otti askeleen lähemmäs. Luikahdin nopeasti emoni ohitse Rouskehampaan lähettyville. Pudotin sammaltukon kollin tassuihin.
"Toin teille vettä", maukaisin käheästi ja nopeasti. Sen jälkeen pujahdin kuitenkin äkkiä pois pesästä. En voinut jäädä sinne. Haavelintu vieraili emomme luona usein, mutta tämä oli syy miksi minä en. Muistutin liian paljon kuollutta veljeäni. Ja joka kerta ollessani klaaninvanhimpien pesällä sain siitä uuden muistutuksen. Juuri nyt tarvitsin vain siskoni Haavelinnun tukea. Kumpa vain tietäisin missä hän oli juuri nyt.

Vastaus:

Alussa, kun katsoin tarinaa, se näytti melko lyhyeltä. Pian huomasin kuitenkin olleeni väärässä, sillä tarina olikin oikein mukavan pituinen. Alku oli hieman tönkkö, mutta pian sekin korjaantui ja pääsin mukaan. Pidin tarinasta, ja erityisesti siitä, kuinka olit kuvaillut Huuhkajatassun suhdetta hänen emoonsa. Kaiken lisäksi lopetuskin oli erittäin hyvä. Tämä tarina oli siis kaikin puolin aivan ihana ja pystyin samaistumaan Huuhkajatassun. Snif... Kirjoitusvirheitä oli vain muutama; Tapahtumista on -> Tapahtumista oli ja joku puuttuva pilkku.

Saat tästä tarinasta 12kp:ta!

-Tuuli Notes

Nimi: Tuuli Notes, Tiikeritassu, Varjoklaani

05.09.2018 15:16
Huuhkajatassu tuhahti ja kääntyi yrttejen puoleen. Hän taisi sanoa jotain, mutten kuunnellut. Pelkuri. Sitten Kehrälampi maukui oppilaalleen jotain. En kuunnellut sitäkään. En kiinnostanut. He saattoivat pitää pitkänkin vuoropuhelun, mutta minua ei kiinnostanut. Sen lisäksi ajantajuni oli vähän vinksallaan. Käänsin katseeni parantajan, joka oli ilmiselvästi rauhoittunut. Hän oli rauhoittunut, sillä hänen oppilaansa oli varoittanut häntä. Pelkurimaista.
"Voit nukkua ulkona. Käy hakemassa päivittäin ruokaa ja yrttejä leiristä", Kehrälampi maukui rauhoittuneella, omalla silkkisellä äänellään. Kuulin sanat, mutten sisäistänyt niitä. Oloni oli tahmea ja kipeä, eivätkä aivoni toimineet samassa tahdissa, kuin parantajan. Nyökkäsin ja käännyin kohti suuaukkoa.
"Odota", Kehrälampi maukaisi terävästi. Pysähdyin ja käännyin liioitellun hitaasti ja silmiäni pyöräyttäen.
"Mitä nyt? Enkö saakkaan 'mennä vilustuttamaan iteääni'?" ärähdin.
"Saat, saat. Sitä ennen nielet vain nämä yrtit", parantaja maukaisi ivallisesti. Hän tarjosi minulla sahalaitaista lehteä. Se tuoksui möllöltä, hunajata ja variksenruualta.
"Eikö ole parempaa?", kysyin katseeni parantajaan kohdistaen.
"On. Mutta kissanminttua säästämme hieman vakavampia tapauksia, kuten esimerkiksi Takiaisturkin viheryskää varten", Kehrälampi selitti. Oli siis olemassa jotain parempaa! Parantajanmokoma ei vain suostunut antamaan sitä. Nyrpistin nenääni katsoen maassa makaavaan, hieman nahistuneeseen lehteen. Nappasin sen vastahakoisesti hampaisiini ja niistä kielelleni. Olin oksentaa mausta. Se oli samaa pilaantunutta ja tukahtunutta, mutta vain kauheampaa, kuin haju. Se haisi ikään kuin Myrskyklaanilta. Nielaisin lehden ja yskäisin vähän. Käännyin kannoillani ja marssin ulos heilauttaen hännälläni hyvästit näille kahdelle hiirepapanan parantajalle. Ellei klaani olisi ollut jo hereillä, olisin huutanut sammakonjätöksiä koko metsälle. Viheryskä ei vain jotenkin ollut minun juttuni.

Ulkona minua odotti kylmä viima, joka sai turkkini kuohumaan kuin ukkospolun viereinen oja, johon laski siitä jonkin sortin tunnelista runsaasti vettä. Ja se vesi haisi. Se haisi jopa pahemmalta, kuin äsken saamani yrtti. Toisaalta ojan vesi oli lievemmän hajuinen, kuin ukkospolun pinnassa sateenkaaren väreissä kiiluva neste. Se oli pahin haju heti Jokiklaanin hajun jälkeen. Ja paras haju taas oli oman klaanini, ylös pesistään aamupartioita odottamaan heränneen Varjoklaanin tuoksu. Turkit, joista monet olivat tummia tai laikukkaita, vilahtelivat sinne tänne tai makoilivat pesien edustoilla. Noiden turkkien sekamelskasta minun oli löydettävä mestarini Siipihengen harmaavalkoinen turkki. Suuntasin siis käpäläni sotureiden pesälle, missä luulin mestarini olevan. Ja sieltä hänet löysinkin, keskustelemasta Sammalnenän kanssa rajapartioiden tärkeydestä.
"Päivää", mau'uin ja köhäisin.
"No päivää", Siipihenki maukui. Sammalnenä nyökkäsi hyväksyvästi ja lipaisi kylkeään.
"Minä muutan ulos, enkä voi jatkaa koulutustani hetkeen", nau'uin ja käännyin tallustaen pois päin.
"Kuinka niin?" Siipihenki maukaisi takaani.
"Viheryskää", minä ärähdin ja kiihdytin tahtiani. Takanani Siipihenki murahti jotain ja jatkoi sitten keskusteluaan. Tunsin hännässäni hänen kulmia kurtistavan, pistävän katseensa, kun käännyin leirin suuaukolle. Jos Siipihenki vaivautuisi, hän voisi tulla ihan itse kysymään lisätietoja. Minähän en raahautuisi sen kapisen kirppukasan luokse selittelemään.

Metsässä annoin itseni vaeltaa sinne, minne käpäläni minua veivät. Ne veivät ukkospolun luo, Myrskyklaanin reviirin katveeseen. Siellä oli suuria ja jykeviä tammia sekoittuneena Varjoklaanin havupuihin. Tammien juurakot voisivat olla hyviä pesiä. Ne kaartuivat jättäen väliinsämukavan kokoisia onkaloita. Yksi oli erinomainen. Sen luolaosuus jatkui melko syvälle maahan ja tammen alle. Se toisaalta haisi ketulle, mutta mitä väliä. Haju oli laimea, yli kahden kuun vanha. Rupesin keräilemään sammalia uuteen pesään. Hitaasti ja varmasti leikkasin pitkillä kynsilläni sammalista suuria paloja. Toisinaan palat repeytyivät, mutta se ei haitannut kauheasti. Vein repeytyneet palat pesäni pohjalle ja annoin repeytyminen olla. Jos paljaat kohdat häiritsisivät, paikkasin ne kyllä. Olihan minulla aikaa. Minulla oli aikaa vaikka mihin. Voisin vakoilla partioita sekä Varjoklaanissa, että Myrskyklaanista. Voisin käydä pienellä visiitillä Myrskyklaanin reviirillä. Voisin vain makoilla koko päivän. Tai sitten vain yskiä ammusta iltaan, aurinkohuippu ohi. Se oli karu totuus, joka tulisi varmasti toteutumaan. Sairastaminen ei näet ollut minun päätettävissäni. Valitettavasti.

//Jos Kuutamo joskus ilmaantuis tuonne rajalle?

Vastaus:

Edelliseen tarinaasi verrattuna todella hyvän pituinen ja sisältökin oli kiinnostavaa luettavaa! :) Kappalejaot hyvissä kohdissa, ja ne tosiaan helpottivat paljon lukemista. Oikeastaan oli hyvin huvittavaa lukea tätä tarinaa. Miten Tiikeritassu oikein kehtasi nimitellä parantajaa pelkuriksi? Ei tietenkään sanonut sitä ääneen, mutta... aika jännä juttu silti. :') Mutta se vain lisää maustetta tarinaan. Lauseen 'En kiinnostanut.' olisin kirjoittanut itse: 'Ei kiinnostanut.' tai 'En kiinnostunut siitä.' tmv. Ja sitten hypätäänkin jo ihan toiseen asiaan. Oli hyvä, että olit kirjoittanut välistä myös Tiikeritassun kipeydestä ja hänen voinnistaan. Se tuli hyvin aina vähän siellä sun täällä ilmi, joka helpotti taas sitä, ettei lukija unohtanut koko juttua. 'Se tuoksui möllöltä, hunajata ja variksenruualta.' tarkkuutta kehiin huolimattomuusvirheiden kanssa! Ymmärrän kuitenkin paremmin kuin hyvin, että niitä aina sujahtaa sinne tänne, eikä niitä välttämättä aina ensimmäiselläkään oikolukukerralla huomaa. Inhottavia nuo huolimattomuusvirheet, kun ovat aina änkeämässä joka paikkaan!

Saat 15kp:ta!

- Untuva

Nimi: Tuuli Notes, Tiikeritassu, Varjoklaani

02.09.2018 08:33
Heräsin yskänpuuskaan. Niin tyypillistä tuuriani. Ravistelin päätäni ja nousin istumaan. En saisi unta, vaikka yrittäisin kokonaisen kuun. Kokoontuminen oli ollut tänä yönä, ja siltä tuntuikin. Olin nimittäin niin rättiväsynyt, etten välittänyt yskimisestäni, enkä edes jaksanut vastustella sitä. Naakkatassu heräsi viereiseltä vuoteelta. Ihan sama minulle. Oli lehtisade; paljon sateita ja viileitä aamuja. Uusi vuodenaika oli ikään kuin hiipinyt tajuntaani, en ollut tajunnutkaan, kuinka viherlehti oli jo ohi. Ja pian, aivan pian olisi arviointini. Siipihenki oli tosin uhkaillut jotain oppulasajan pidentämistä tottelemattomuuden vuoksi, mutten uskonut häneen. Ei mestarini uskaltaisi. Sen sijaan oppilsaikani pidentymistä uhkasi yskä, ja se ei pyydellyt lupia. En tahtonut lähteä parantajan pesälle, olisihan se nöyryyttävää. Toisaalta en kyllä parantuisi itsekseni. Siispä tassuttelin ulos klaanin heräillessä. Ne, jotka eivät olleet olleet kokoontumisessa, olivat jo ulkona sukimassa itseään. Suurin osa kissoista nukkui vielä. Hiippailin parantajan pesään, jossa kaikki olivat jo hereillä.
"Huomenta", Kehrälampi maukui tasapaksulla äänellä. Köhäisin vähän jotain ja astuin kuono ylpeästi pystyssä kokonaan sisälle.
"No niin. Kuka nyt?" parantaja maukui ilmeisen kyllästyneenä viheryskään sairastuvien kissojen tulvasta.
"Tiikeritassu", sihahdin.
"Tulehan tänne. Huuhkajatassu, ota joku oppilaista mukaasi ja lähde hakemaan sammalia. Sano heille, että se on käsky Kehrälammelta", parantaja selitti kääntyen vihdoinkin minuun päin. Hänen silmänsä olivat valvomista kuvastavan sumeat.
"Ei. Minä en nuku täällä", päätin ja istuuduin.
"No missä sitten?", parantaja kysyi halveksivasti.
"Oppilaiden pesässä"
"Ei käy"
"Miten niin?"
"Tartutat muutkin", Kehrälampi maukui ja nosti yhtä lehteä kuonollaan arvioivan oloisena. Ei sitten. Ei oppilaiden pesään.
"Sitten", mau'uin, "nukun ulkona", maukaisin tyynesti.
"Kuule ihan sama minulle, kuinka pahasti tahdot itsesi vilustuttaa. Siitä vaan, yritä pärjäillä", Kehrälampi kivahti.
"Kehrälampi", Huuhkajatassu maukaisi varoittavan rauhoittelevasti.
"Älä puutu tähän", ärähdin parantajaoppilaalle. Hänellä ei ollut todellakaan asiaa tähän.

Vastaus:

Heti alussa näin jo lopun ns. harvasanaisuuden, mikä herätti jo hieman ennakkoluuloja minkälainen tarina tulisi olemaan. Joka tapauksessa, kun lähdin lukemaan tekstiä, heti alusta alkaen tarinassa oli tietty tunnelma. Oli hyvä, että otit uuden vuodenajan huomioon, siitä kertominen oli hyvä ajatus. Pidin varsinkin kohdasta 'Uusi vuodenaika oli ikään kuin hiipinyt tajuntaani, en ollut tajunnutkaan, kuinka viherlehti oli jo ohi.'. 'Sen sijaan oppilsaikani pidentymistä uhkasi yskä, ja se ei pyydellyt lupia.' pidin myös tästä kohdasta(huolimattomuusvirhe oli valitettavasti pompannut juuri tähän lauseeseen). Vaikka lopusta minulla oli ennakkoluuloja sen harvasanaisuuden takia, olin väärässä. Puheenvuorot toimivat hienosti, vaikkei niissä johtolauseita ja näitä välissä ollutkaan. Mutta huomauttaisin eräästä asiasta. Esim. '"Ei käy"' kirjoitettaisiin "Ei käy.", sillä vaikkei siinä nyt kerrotakaan kuka sanoi, ei lopetusmerkkiä voi jättää pois. Ja kun on kyseessä kysymyslause, johon tulee kysymysmerkki '"No missä sitten?", ...' sitä ei kirjoiteta noin vaan näin: '"No missä sitten?" ...'. Eli pilkku ei kuulu silloin sinne. Muuten tarina oli erittäin huvittavaa luettavaa! :D

Saat tästä tarinasta 7kp:ta!

- Untuva

Nimi: Tuuli Notes, Tiikeritassu, Varjoklaani

26.08.2018 09:51
"Saanko ennen sitä tutkia Tiikeritassun?" Huuhkajatassu kysyi Kehrälammelta. Köhähdin ja sähähdin itselleni. Päällikkö oli jo määrännyt kokoontumiseen lähtijät. Minä olin heidän mukanansa, samoin Huuhkajatassu. Parantaja Kehrälampi oli jätetty pois huolehtimaan viheryskäisistä kissoista.
"Hyvä on, mutta jos kyseessä on viheryskä, anna hänelle kissanminttua ja peräänny", Kehrälampi maukui. Huuhkajatassu nyökkäsi nopeasti ja käännähti minuun päin.
"Tulehan, katsotaan ovatko epäilykseni oikeassa", parantajaoppilas naukui. Hän ohjasi minua viimeiselle vuoteelle.
"Minulla mitään viheryskää", kivahdin epäselvästi ja käännähdin pois, mutta jouduin pysähtymään saadessani yskänpuuskan.
"Sammakonjötökset", ärähdin ja käännyin huokaisten takaisin vuodetta kohden. Huuhkajatassu kumartui puoleeni ja mutisi jotain itselleen. Varmaan jotain parantajien juttuja. Lopulta hän siirtyi askeleen taemmas ja käänsi katseensa rinnastani silmiini.
"Se ei ole vielä viheryskää. Tule huomenna uudelleen", oppilas maukui virallisesti.
"Teidän pitäisi jo mennä", Kehrälampi maukui silkinpehmeällä äänellä.
"Totta. Tulehan, Tiikeritassu", Huuhkajatassu maukui jotenkin emomaisen huolehtivalla äänellä. Älyttömän ärsyttävää.
"Mitä minä täällä kulutan aikaani", sähähdin ja marssin pesästä ulos. Huuhkajatassu tuli ulos hitaammin kuin minä. Leirin uloskäynnillä Tuiverrustähti odotteli muiden kokoontumiseen lähtijöiden kanssa. Eriväriset turkit vilahtelivat kissajoukossa. Pieni jännittynyt rupattelu kaikui alkuöisessä, viileässä, ilmassa.
"Kaikki paikalla?" päällikkö kysyi tavallista kuuluvammalla äänellä. Kaikki vastasivat myöntävästi. Tuiverrustähti nyökkäsi ja kääntyi uloskäynnille päin. Tämä olisi ensimmäinen kokoontumiseni. Käpälissäni kihelmöi jännittyneesti. Sisälläni pieni jännityksen ja ilon liekki yritti vallata tilaa, mutta se hautautui mustan viileyden alle. Nyt ei ollut aikaa olla kuin ensimmäistä kertaa ulos pääsevä pentu. Joukko alkoi liikkua eteenpäin ja kokonaan leiristä ulos päästessään se lähti juoksemaan. Minä juoksin peräpäässä, sotureiden takana. Häntäni osui johonkin sitä heilauttaessani.
"Au!" joku älähti juostessaan. Taakseni vilkaistuani tajusin sen olevan Huuhkajatassu. Oppilas pinkki eteenpäin vimmalla. Käänsin katseeni poispäin ja kiristin tahtiani sisälläni parantajaoppilaalle nauraen. Olin häntä nopeampi. Je se oli hauskaa. Pian jouduin kuitenkin hidastamaan, sillä melkein törmäsin sotureiden häntiin. Yskähdin ja hidastin tahtiani niin, että jopa Huuhkajatassu pääsi rinnalleni. Kun parantajaoppilas ilmestyi viereeni, kiristin vähän tahtiani, mutta hän pysyi kuitenkin sitkeästi rinnallani. Oppilas näytti hetken miettivän, sanoisiko jotain, mutta keräsi sitten rohkeutensa ja avasi suunsa.
"Mitä luulet, kertooko Tuiverrustähti viheryskästä?" Huuhkajatassu kysyi.
"En tiedä. Luultavasti hän kuitenkin sanoo jotain. Eihän viheryskätilanne ole vielä vakava", mau'uin kaiken itserakkauteni, ylpeyteni ja siveellisyyteni keräten. Osasin minä puhua muutenkin kuin ärähtelemällä. Oikeastaan oli melko hauskaa leikkiä ystävällistä. Huuhkajatassukin näytti yllättyyneeltä.
"Niin. Taidan kysyä muilta parantajilta, onko heidän klaaneissaan viheryskää", oppilas maukui. Hänen äänensä värisi hieman. Kurtistin kulmani, kunnes muistin, että hän oli ensimmäisessä kokoontumisessaan ilman mestariaan. Omapahan oli ongelmansa.

"Etkä sitten rupea tappelemaan. Et kerro mitään Varjoklaanin ongelmia, etkä taisteluliikkeitä. Sen sijaan voit yllyttää muiden klaanien oppilaita lavertelemaan. Ja kuuntelet päälliköitä. On kohteliasta tervehtiä muiden klaanien kissoja. Älä kuitenkaan ystävysty. Jonkinlaisia suhteita saat sen sijaan luoda. Mutta muista: sinun täytyy aina pystyä rikkomaan ne", Siipihenki maukui ohjeita. Nyökkäsin vakavana ja lipaisin huuliani. Kohta 'sinun täytyy aina pystyä rikkomaan ne' kuulosti erityisen hyvältä. Käännyin, yskähdin ja heilautin häntääni hyvästiksi. Kokoontuminen, ah.

//Joku?

Vastaus:

Uu, tämähän oli hyvän pituinen! :D Oikeastaan sellainen juuri sopivan pitkä. Ei liian lyhyt, muttei liian pitkäkään. Sellaista hyvää keskiluokkaa. Sillä ei niitä kauhean pitkiäkään tarinoita jaksaisi lukea, tällaiset ovat juuri hyvän kokoisia säilyttämään lukijan kiinnostuksen tarinaan. Jonkin verran huomasin taas näppäilyvirheitä tarinassa. Oikolukeminen vähentää kirjoitusvirheitä huomattavasti, vaikka se välillä saattaa ärsyttävää ollakin. Se kuitenkin kannattaa tehdä kirjoitusvirheiden huomioimiseksi. Pidin taas, jälleen, tälläkin kerralla tarinan lopusta. Se jotenkin vain osui ja upposi, jos niin voisi sanoa. Eli hyvä lopetus tarinalla! Tuntui jotenkin itsestäkin inhottavalta, kun Tiikeritassu ajatteli 'Omapahan oli ongelmansa.'. Tältä kollilta puuttuu ilmiselvästi empatian kyky! XD Hyvin kuitenkin sopi Tiikeritassun luonteeseen, hyvin oli sekin kappale lopetettu. Kaikin puolin siis hyvä tarina!

Saat 12kp:ta!

- Untuva

Nimi: Felicity x Huuhkajatassu x Varjoklaani

25.08.2018 20:54
Aamu oli omasta mielestäni hyvinkin pitkäveteinen. Mitään kummallista ei tapahtunut. Ainoastaan muutama kissa oli saapunut pesälle viheryskän takia. Kehrälampi totta kai hoito heitä parhaansa mukaan. Minut oli kuitenkin käsketty kauemmaksi potilaista, sillä parantaja ei tahtonut ottaa riskiä oman oppilaansa sairastumisen suhteen. Toisaalta ymmärsin kyllä mestarini huolen, mutta tahdoin olla hyödyksi.
"Kehrälampi", maukaisin mahdollisimman kohteliaaseen sävyyn. Parantaja kääntyi katsomaan minua hitaasti. Naaras taisi tietää jo mitä aioin kysyä häneltä.
"Valitettavasti olet vielä niin nuori, että vastustuskykysi ei ole vielä huipussaan", parantaja maukaisi minulle. "Mutta voisit jonkun soturin kanssa hakea sammalta, sillä tarvitsemme tätä tahtia enemmän vuoteita potilaillemme."
Purin hampaani yhteen, mutta en tahtonut väittää vastaan. Tai pikemminkään uskaltanut. Kehrälampi voisi katsoa minua pahalla enkä tahtoisi hänen halveksuntaansa kontolleni. Olin juuri vastaamassa, kunnes Tiikeritassu asteli sisään. Käännyin katsomaan oppilasta.
"Saanko ennen sitätutkia Tiikeritassun?" kysyin nopeasti. Oppilas köhähti takanani uhkaavan kuuloisesti. Jo kuulemalla pystyin epäillä viheryskää.
"Hyvä on, mutta jos kyseessä on viheryskä, anna hänelle kissanminttua ja peräänny", mestarini ohjeisti. Nyökkäsin nopeasti ja siirsin katseeni Tiikeritassuun.
"Tulehan, katsotaan ovatko epäilykseni oikeassa", naukaisin ohjatessani Tiikeritassun viimeiselle vapaalle vuoteelle.

// Tikru? Anteeks oon ollu nii kiireinen että en oo ehtiny kirjotella ja tästäki tuli nii lyhyt pätkylä xc

Vastaus:

Täällä tosiaankin täytyy kirjoittaa vähintään kerran kuukaudessa, eikä liittyneiltä sen enempää vaaditakaan. Sehän on rennompaa kirjoittaa hitaampaan tahtiin, silloin kun on aikaa ja inspiraatiota. Eli ei haittaa, vaikka välillä onkin kiireinen eikä ehdi montaakaan kertaa kuukaudessa kirjoittamaan. Eikä sen pitäisi haitata muitakaan. Ja sitten siihen itse tarinan pariin :') Ihan hyvän kokoinen, tietysti olisi voinut olla pidempikin, mutta toisen tarinaa jatkaessa yleensä tarinoista tulee vähän lyhemmän sorttisia. Näppäilyvirheitä löytyi, ja niihin voisi jatkossa kiinnittää enemmän huomiota tarinaa oikolukiessa. Oikoluku vähentää kirjoitusvirheiden määrää huomattavasti. Vaikka se ärsyttävää ja tylsää hommaa välillä tuppaa olemaankin, kyllä se loppujen lopuksi kannattaa. Mutta näppäilyvirheitä huomioimatta, oikein ihana tarina! Osaat sujautella juuri oikeat sanat lauseiden joukkoon. Hienoa!

Saat tästä tarinasta 5kp:ta!

- Untuva

Nimi: JK ~ Kuutamotassu ~ Myrskyklaani

22.08.2018 20:38
Lämpimän maidon tuoksu virtasi ilmassa. Pehmeä vatsa, jota vasten Kuutamotassu nukkui. Naaraan näkökenttä oli sumea, mutta hän kuuli ääniä. Jonkun kauniin ja kristallinkirkkaan nau’un, joka rauhoitti oppilasta kuin pentua. Kuutamotassun valtasi tyyneys ja turvallisuus, hän ei koskaan halunnut herätä kylmästä oppilaiden pesästä, jossa ainutta lämpöä toi kuivettunut sammalpeti.

Siniharmaa oppilas avasi silmänsä hitaasti, kun unen tuoksut ja äänet kaikkosivat, ja hänen mielensä kirkastui todellisuudesta. Hän nousi kankeasti ylös sammaleiltaan ja venytti jokaista jäsentään pitkään sekä hitaasti kuin velttona roikkuva riista soturin hampaissa. Naaras räpytteli hetken sinisiä silmiään ja nuolaisi pari kertaa sojottavaa turkkiaan, kunnes pysähtyi katsomaan vieressään olevaa, tyhjää Koivutassun petiä. Kokeillessaan sitä tassullaan, Kuutamotassu tiesi toisen oppilaan lähteneen jo paljon ennen hänen heräämistään. Myrskyklaanilainen kurtisti kulmiaan ja astui ulos pesästä viherlehden lähes viimeisten auringonsäteiden alle. Hän raotti suutaan maistaakseen ilmaa ja sai erotettua Koivutassun hajujäljen juuri ja juuri muiden seasta. Kun hän oli aikeissa seurata sitä, naaras kuuli kuinka kevyet askeleet tulivat häntä kohti. Niiden tahdista hän tiesi jo ketä oottaa. Kuutamotassu kirosi mielessään ja katsahti Sadeturkkiin.
"Jo oli aikakin. Olen odotellut auringonnoususta lähtien, mutta Koivutassun matkatessa parantajan luokse hän kertoi, että sinä vielä jahtaat hiiriä unissasi", soturitar sanoi tavallisella, pettyneen ja kireän sekaisella äänellään, ja Kuutamotassu höristi korviaa kuullessaan Koivutassun nimen.
"Hän meni minne?" oppilas kysyi yhtä nopeasti kuin Sadeturkki oli tätä torunut, vaikka oli toki kuullut mitä tämä sanoi. Soturi näytti hämmentyneeltä.
"Niin kuka?"
"No Koivutassua tietenkin!"
"Ai, hän meni Marjanenä-" hölmistynyt Sadeturkki ei ehtinyt sanoa mitään muuta, sillä Kuutamotassu oli jo kävelemässä kohti parantajan pesää. Yleensä hän ei välittäisi, tuskin edes huomaisi muita klaanilaisia ellei nämä puhuneet hänelle, mutta edellisenä iltana, kun kaksikko oli vaihtanut kieliä, Kuutamotassu oli tuntenut jotain. Hän oli tuntenut jotain, mitä ei oikein osannut kuvailla. Hän oli iloisen ja onnellisen rajamailla. Ehkä se johtui siitä, että Koivutassu edes puhui hänelle.

Kuutamotassu ei miettinyt sydämenlyöntiä kauempaa, kuin oli jo astunut sisälle hämärään pesään. Siniharmaan oppilaan kuonoon vaelsi pistävä haju, ja myrskyklaanilainen nyrpisti nenäänsä inhosta. Se ei ollut todellakaan se sama tuoksu, jonka oli viimeisissä harjoituksissa haistanut metsässä, eikä se ollut se samainen haju, joka piti hänet turvassa unessa. Kuutamotassu käveli syvemmälle pesässä, joka vietti alaspäin, ja happaman haju vain voimistui. Kuutamotassun teki mieli kääntyä jo takaisin, mutta hän pysähtyi melkein törmätessään Marjanenään. Parantaja hyppäsi taaksepäin karvat sojossa.
"Anteeksi! Minun ei ollut tarkoitus säikäyttää", siniharmaa oppilas maukui ja painoi päänsä. Musta parantaja siristi vihreitä silmiään, kunnes asettui istumaan ja nuolaisi tassuaan, ehkä peittääkseen nolostumisensa. Kuutamotassu seurasi, kuinka Marjanenä tasoitti valkoisien tassujensa karvoja, kunnes kolli äkkiä nosti katseensa oppilaaseen.
"Tulit varmaan katsomaan Koivutassua. Hän lepää tuolla peremmällä", parantaja sanoi rauhallisesti, mutta Kuutamotassu näki tämän keltaisen vivahteisissa silmissä pilkkeen jota ei osannut tulkita, "hän on kuitenkin hyvin heikko, ja varoitan sinua, Kuutamotassu, ettet mene liian lähelle." Myrskyklaanin oppilas tassutteli parantajan ohitse tassut kihelmöiden. Mitä hän tarkoitti sillä, että Koivutassu olisi heikko? Ja että hän ei saisi mennä tämän lähelle?

Vaaleanharmaa Koivutassu oli lyyhistynyt sammaleiselle pesälle. Ilma oli täynnä sairauden hajua, mikä sai Kuutamotassun voimaan pahoin. Hän oli melkein unohtaa, ettei voinut mennä Koivutassun lähelle, joten asettui muutaman jalanmitan päähän lepäävästä naaraasta. Marjanenä hääräsi hänen takanaan yrttien parissa.
"Mikä Koivutassulla on?" Kuutamotassu kysyi hiljaa, niin hiljaa ettei toinen oppilas heräisi. Marjanenä jatkoi lajitteluaan.
"Viheryskää."
"Mitä?" Kuutamotassu oli kuullut pentutarhassa vielä ollessaan, kuinka viheryskä vei monelta kissalta lehtikadon aikana hengen. Naaras työnsi kyntensä pesän pehmeään maahan. Mitä jos niin kävisi Koivutassulle, mitä jos tämä ei paranisikaan? Kuutamotassu hieman säikähti huoltaan. Oliko Koivutassuun tutustuminen sittenkin tehonnut? Se hieman ärsytti häntä, sillä naaras ei halunnut kenenkään pääsevän hänen turkkinsa alle. Ei edes pesätoverin, joka makasi sairaana vuoteella. Kuutamotassu tunsi, kuinka Marjanenän katse porautui hänen niskavilloihinsa.
"Syytä ei ole vielä huoleen, mutta asia täytyy ottaa vakavasti. Jos viheryskä yltyy liian vakavaksi, se voi olla kohtalokas. Koivutassu on kuitenkin vahva, eikä kissanminttu lopu hetkeen", musta parantaja sanoi kuin rauhoitellakseen Kuutamotassua. Soturioppilas ei vastannut mitään. Parantaja sanoi noin vain siksi, että Kuutamotassu voisi keskittyä koulutukseensa. Ei hän voinut unohtaa uutta toveriaan, tai miksi hän ikinä Koivutassua kutsuisi. Se ei käynyt päinsä. Tätä myötä Koivutassu jäisi jälkeen koulutuksessaan, ja silloin hän joutuisi katsomaan sivusta, kun Kuutamotassu nousisi soturiksi, eikä hän saisi kokea sitä yhdessä toisen oppilaan kanssa. Kuutamotassua ärsytti yhä enemmän ajatus, ja hän alkoi nyhtämään hiekkaa ja multaa tassuissaan. Naaras tunsi, kuinka pehmeä häntä laskeutui hänen lavoilleen. Kuutamotassu sävähti hiukan, mutta ei liikahtanut sen enempää.
"Sinun ei tarvitse pelätä. Keskity vain koulutukseesi niin minä pidän huolen Koivutassusta", Marjanenä sanoi lempeästi, ja käveli takaisin yrttien luokse. Kuutamotassun pää oli pyörällä. Hänen mieleensä ajautui yrttien tuoksut, Koivutassu, parantajan pesä ja…. Taivaanpilvi. Naaras huokaisi ja yritti pinnistellä muistaakseen jotain emosta. Hänen muistojensa reunoilla häämötti kuitenkin vain maidon tuoksu, ja sumea valo, joka häikäisi hänen silmiään.

Kuutamotassu nousi kankeasti ja venytteli jalkojaan. Sadeturkki odotteli häntä varmaan pesän ulkopuolella. Kuutamotassua puistatti ajatus saalistusharjoituksista, mutta taisteluharjoituksetkaan eivät oikein häntä houkutelleet. Naaraan mielessä pyöri niin moni asia, ettei häntä huvittanut tehdä oikein mitään. Hän katsoi vielä taakseen Koivutassuun, jonka sekaisin oleva harmaa turkki kohoili hiljaa naaraan hengityksen tahdissa. Hän olisi paljon mieluummin pesätoverinsa kanssa, kuin harjoittelemassa soturiksi, hän olisi jopa mieluummin auttamassa Marjanenää.
Juuri kun Kuutamotassu oli aikeissa lähteä pesän sisäänkäyntiä kohti, hän kuuli juoksua ulkopuolelta, ja silmänräpäyksessä aukolle oli ilmestynyt punaruskea Kaikuhuuto, jonka suuret silmät viestittivät tämän säikähtäneestä tilasta. Marjanenä oli salamana Kuutamotassun vieressä kysyvä katse kasvoilaan. Siniharmaa soturioppilas nielaisi hitaasti, kun Kaikuhuuto avasi suunsa:
"Vaaratähti ei voi hyvin."


//Tiedän, tässä tarinassa ei ole kuvailua sitten ollenkaan, mutta tämä oli tälläinen tarinankerrontahommeli okei en tiedä ees mikä oli, mutta joo aattelin että seuraava tarina olis sellainen, joka syventyisi enemmän Kuutamotassun ajatuksiin ja ympäristöön yms. x)

Vastaus:

Ensinnäkin, erittäin hieno aloitus tarinalle. Ja oli kiva, että unen syy selvisi myöhemmin, kun Kuutamotassu ajatteli emoaan. Uni ei ollutkaan uni, vaan ilmeisesti muisto emosta. Oli kiva, ettei kerrottu heti alussa, että uni pohjautuikin muistoon, vaan se tuli ilmi vasta myöhemmin. Muutenkin ihanaa lukea Kuutamotassun elämästä - varsinkin kun osaat kirjoittaa siitä niin hyvin. Kuutamotassu on ihana hahmo, ja tässähän minä jo syyhyäisin seuraavaa tarinaa lukemaan. ;) Yleensä, kun ei kirjoiteta vuorosanan loppuun kuka sanoi, menee helposti sekaisin. Tällainen kohta sinulla kuitenkin toimi, ja tiesi ilman kirjoittamista kuka sanoi ja mitä. Tarina oli jälleen hyvän pituinen, ja tunnut aina kirjoittavan hyvän pituisia(ja minä aina tunnun sanovan siitä xD). Yksi näppäilyvirhe(kasvoilaan -> kasvoillaan) oli eksynyt sekaan, mutta sellaisiahan sattuu jokaiselle. Kaikin puolin pidin tarinasta, vaikka kieltämättä joissakin kohdin olisi voinut olla enemmän kuvailua(kuten ilmoititkin, ettei tässä nyt kuvailua paljoa ollutkaan). Kuvailun määrästä huolimatta tarinaa oli kiva lukea. :D

Saat tästä mainiosta tarinasta 22kp:ta!

- Untuva

Nimi: Tuuli Notes, Tiikeritassu, Varjoklaani

19.08.2018 10:05
Nilkutin Siipihengen perässä läpi reviirin, kohti leiriä. Oloni oli hyvin surkea. Tällä satoi, minulla oli kylmä, tassussani oli piikki ja kaikki ärsytti. En ollut saanut edes yhtään riistaa. Vedin korvani niskaa pitkin ja tuhahdin. Paksu turkkini oli liimautunut ihoa vasten ja sade pääsi suoraan iholleni. Kadehdin Siipihenkeä, hänen karkea ja kaksikerroksinen turkkinsa piti vettä. No jaa, minä kestäisin kyllä. Olin vahva. Nostin kuononi pystyyn ja astelin tavallista ylväämmin. Jännitin suuriksi kasvaneet lihakseni niin, että jos joku olisi katsonut minua, hän olisi perääntynyt suosiolla. Mutta kukaan ei tietenkään katsonut. Linkutin kolmella jalalla eteenpäin läpi märän kasvillisuuden. Vesipisaroiden painamat karhunvatukoiden oksat heiluivat ja pudottivat taakkansa minun päälleni niiden ali kävellessäni. Tuuheaoksistoiset kuuset suojasivat sateelta, eikä niiden alla ollut ollenkaan märkää. Toisaalta niiden märät oksat olivat niin matalalla, että niiden ali kävellessän kastui ja sai neulasien pistoja osakseen. Pienempi paha oli männyt. Ne eivät suojanneet yhtä tehokkaasti, mutta korkealla sijaitsevat oksat eivät katstelleet niiden ali kävellessä. Ärähdin itselleni ja nytkäytin häntääni. Olin ruvennut tekemään jonkin sortin puuanalyysiä. Sellainen oli parantajien hommaa. Ei sotureiden. Ravistelin itseäni voimalla ja inahdin vähän, kun piikki painui syvemmälle polkuanturaani. Siipihenki käänsi valkoharmaata päätään minuun päin ja kurtisti kulmiaan.
"Se mokoma hiirenpapanan piikki", mutisin mestarilleni selitykseksi.
"Jaa", mestari maukui ja jatkoi kävelemistään. Leiri alkoi jo näykyä puiden välistä. Kiristin tahtiani entisestään ja vedin suuni mutruun. Yksi piikki ei minua pysäyttänyt. Piikki vihlaisi joka askeleella, mutta minä en hidastanut. Astelin Siipihengen rinnalle naaraan astellessa rivakasti eteenpäin. Annoin mestarini mennä leiriin edeltä. Tai annoin ja annoin, todellisuudessa en olisi pystynyt menemään yhtään lujempaa vauhtia. Nilkutin parantajan pesälle ja kurkistin sisään.
"Huhuu?" huhuilin pesän suulta. Vastausta odottamatta kävelin sisään. Pesän sisällä oli kuivaa ja lämmitä.
"Kuka tuli?" valkoisena pesän hämäryydestä paistava parantaja, Kehrälampi, kysyi. Astelin peremmälle vastaamatta kysymykseen. Pesässä oli yllätyksekseni kolmaskin kissa Kehrälammen ja Huuhkajatassun lisäksi. Kolmas kissa sai yskänpuuskan.
"Mitä asiaa sinulla on?" parantaja kysyi kumartuen samalla yskivän kissan puoleen.
"Tassussani on piikki", vastasin ja siristin silmiäni nähdäkseni, kuka tuo kolmas kissa oli. Hän oli Takiaisturkki. Naakkatassun mestari.
"Huuhkajatassu", Kehrälampi naukui.
"Niin?" parantajaoppilas maukaisi.
"Ota Tiikeritassun piikki pois. Nuole käpälää sen ympäriltä ja sitten nappaa se hampaillasi pois", naaras antoi ohjeita oppilaalleen. Huuhkajatassu nyökkäsi ja asteli minua kohti. Kävin ilman erillistä käskyä kyljelleni ja ojensi vasemman takakäpäläni Huuhkajatassua kohti. Parantajaoppilas kyyristyi ja alkoi nuolemaan.
"Mistä sinä tämän hommasit?" Huuhkajatassu kysyi nuolaisten joka sanan välissä. Tuhahdin osoittaen halveksuntani parantajaoppilasta ja piikin saamista kohtaan.
"Olimme suolla metsästämässä. Sitten Siipihenki sai niinkin tyhmän idean kuin puuhun kiipeilyn. Saimme melkein rastaan, mutta sitten raapaisin polkuanturani ja sain tämän... piikin", kerroin koko ajan Takiaisturkkia tuijottaen. Kehrälampi antoi hänelle joitain yrttejä.
"Viheryskää", Huuhkajatassu maukui ärsyttävän kaikkitietävänä. Hän oli ilmeisesti tajunnut tuijotukseni.
"Auuuh!" kiljaisin parantajaoppilaan kiskaistessa piikin polkuanturastani.
"Oliko... aivan... pakko", sihisin tuskastuneena.
"Nuole sitä", Kehrälampi maukui tasapaksulla, hieman tylsistyneen kuuloisella äänellä. Murahdin ja nousin istumaan. Kumarruin nuolemaan polkuanturaani samalla muita pesässä olevia mulkoillen.

"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevät Suurkivelle kllanikokoukseen!" Tuiverrustähti huusi. Sade oli lakannut ja minut oli passitettu oppilaiden pesään jalkaani lepuuttamaan. Nyt nousin ylös ja tassuttelin ulos leiriin. Harmaa päällikkö seisoi Suurkivellä ylväästi. Hän oli jo melko vanha, eikä enää parhaimmillaan, mutta nyt, siinä harmaiden pilvien väistyessä ja valon lisääntyessä, hän näytti ylväältä ja hienolta päälliköltä. Minä olisin vielä ylväämpi ja hienompi.
"Takiaisturkki on sairastunut", päällikkö naukui. Joku äännähti myötätuntoisesti.
"Pikaista parantumista hänelle", Tuiverrustähti maukui katsahtaen hymyillen Takiaisturkiin, joka oli raahautunut aukiolle Kehrälammen hiljaisista vastusteluista huolimatta.
"Sillä välin, kun Takiaisturkki on parantajan pesällä, hän ei voi toimia Naakkatassun mestarina. Haavelintu on Naakkatassun väliaikainen mestari", päällikkö ilmoitti ja nyökkäsi naarassoturiin päin. Haavelintu hymähti vähän vaivaantuneena ja katsahti Naakkatassuun. Tuiverrustähti nyökkäsi klaanille ja loikki alas Suurkiveltä. Tuiverrustähden kadotessa päällikön pesään klaani alkoi supista vapautuneesti. Kissojen joukosta asteli esiin musta naaras. Hän oli Lovihammas, Varjoklaanin varapäällikkö. Lempeä. Juuri sellainen kissa, josta ei olisi mahtavaksi päälliköksi. Tuiverrustähti oli valinnut väärin Lovihampaan kohdalla. Päällikkö itsekkin oli liian lepsu.
"Rajapartiota johtaa Sammalnenä. Mukaan lähtevät Taivastassu ja Siipihenki", naaras maukui ja lähti nyökäten kohti sotureiden pesää. Oli tosin pakko myöntää, että naaras oli hyvä johtaja. Käännyin ja tallustin oppilaiden pesän hämärään, vihertävään valoon.

//Huhuu alias Huuhkaja? Tikru tulee "huomenna" parantajan pesälle yskäisenä (viheryskätartunta)

Vastaus:

Ihan ensimmäisenä: vau! Alussa olit kuvaillut niin hyvin, että oikein näin missä Tiikeritassu oikein asteli. Juuri tällaista kuvailua haluan lukea jatkossakin! Samanlainen kuvailu jatkui kyllä koko tarinan läpi, mutta erityisesti alussa se oli hyvää. Parantajan pesä -kohdassa olisi voinut olla ehkä hiukkasen enemmän kuvailua, mutta dialogi kuitenkin toimi ihan yksinkin. 'Minä olisin vielä ylväämpi ja hienompi.' olisi voinut kirjoittaa eritavalla: tarkoittiko Tiikeritassu, että hän olisi sitten joskus päällikkönä sitä ja tätä vai isompana sitä ja tätä vaiko vaikka nyt heti seistessään Suurkivellä sitä ja tätä. Ehkä hieman sekavasti selitetty, mutta toivon mukaan sait ajatuksestani kiinni? Viimeisessä kappaleessa katosi lähes kaikki kuvailu ja se alkoi käymään jo hieman tönköksi. Itselleni saattaa useasti käydä näin omien tarinoideni kohdalla, alku on hyvää luettavaa, mutta lopusta ei voi samaa sanoa. Pidin siitä, että olit heittänyt väliin '"Rajapartiota johtaa Sammalnenä. Mukaan lähtevät Taivastassu ja Siipihenki", naaras maukui...', vaikkei asia sinällään edes koskenut Tiikeritassua. Se kertoi tarinassa klaanin elämästä, ei pelkästään Tiikeritassun. Monesti kirjoittaessa tuppaa kirjoittamaan vain asioista, jotka liittyvät vain päähenkilöön, mutta jätetään (tässä tapauksessa)klaanin elämä ulkopuolelle, eikä siitä välttämättä kerrota paljoakaan. Kirjoitusvirheitä esiintyi tarinassa vain muutamia(mm. kävellessän -> kävellessään) Muuten tarina oli erittäin hyvä, pituuskin oli hyvää luokkaa, jonka kokemuspisteidenkin määrästä voi huomata. :)

Tästä tarinasta saat 17kp:ta!

- Untuva

Nimi: Untuva x Raitatassu x Myrskyklaani

18.08.2018 19:55
Raitatassun tassut tömistivät maata hänen juostessaan reippaaseen tahtiin. Aluskasvillisuus kasteli hänen turkkiaan sadekuuron jäljiltä - Raitatassu tykkäsi sateen jälkeisestä ilmasta, kun kaikkialla oli niin raikasta. Hän ei oikein pitänyt sateesta, mutta sateen jälkeen oli kyllä ihana ilma. Raitatassu nautti täysin siemauksin raikkaasta ilmasta ja tuulen vireestä, joka heilutteli viiksiä. Jos Raitatassun mestari, Kaikuhuuto, olisi ollut nyt mukana, olisi kolli varmasti torunut kuinka kovaäänisesti soturioppilas juoksi metsässä - kolli pelotti varmasti riistan tiehensä, vaikkei sitä itse tajunnutkaan. Hajamielisesti juostessaan hän oli juossut vahingossa niin kauan, että huomasi jonkun toisen klaanikissan hajun. Raitatassu säpsähti huomatessaan, että haju oli varsin tuore. *Tämä on Myrskyklaanin reviiriä. Joku on varmasti ylittänyt rajan!*
Raitatassu asteli ulos aluskasvillisuuden seasta ja huomasi oppilasikäisen - ainakin Raitatassu luuli toisen olevan oppilasikäinen - naaraskissan. Naaras löyhkäsi Tuuliklaanille, josta soturioppilas päätteli toisen olevan Tuuliklaanista. Raitatassu pörhisti karvansa, paljasti kyntensä ja hänen kurkustaan alkoi kuulumaan murinaa. *Ei rajoja saanut ylittää! Nyt tuo kissa pitää häätää pois! Hän on varmasti tullut riistavarkaisiin!*
Raitatassu tarkkaili toisen liikkeitä. Toinen oli musta naaras isoilla ruskeilla läiskillä. Kollin katse siirtyi melko pian naaraan hailakanvihreisiin silmiin, joihin hänen katseensa sitten pysähtyikin.
Äkkiä hän kuitenkin pudisteli päätään ja keskittyi olennaiseen.
"Mitä teet Myrskyklaanin reviirillä!" Raitatassu sihisi. Hän uskoi voivansa häätää kissan yksin, sillä olihan hän paljon kookkaampi kuin tuuliklaanilainen oppilas. Ja jos naaras yrittäisi hyökätä hänen kimppuunsa, Raitatassu todennäköisesti voittaisi. Soturioppilas oli siis hyvin varma siitä, että päihittäisi toisen mennen tullen.
"Häivy Myrskyklaanin reviiriltä, sinulla ei ole tänne asiaa!" Raitatassu murisi tuuliklaanilaisnaaraalle.

//Huurre? Pahoittelen laatua ja että kirjoittamisessa on kestänyt niin kauan :[ Tässä tää nyt kuitenki ois! + ei kannata välittää kirjoitusvirheitä, niitä saattaa vähä esiintyä...

Vastaus:

(reiluuden nimissä en kehu taikka arvostele tarinoitani)

Saat 6kp:ta!

- Untuva

Nimi: JK ~ Kuutamotassu ~ Myrskyklaani

14.08.2018 08:00
Kuutamotassu pysähtyi tassut liukuen kuivaa maata pitkin, kun hajujälki äkkiä loppui. Hän raotti suutaan ja yritti tavoittaa juuri hetki sitten haistamaansa, tuttua hajua. Naaras maistoi vain metsän kaikki tuoksut sekaisin yhdessä, ja vaikka hän kuinka ponnisteli ja yritti keskittyä, siitä ei tullut mitään.
"Kuutamotassu!" Siniharmaa oppilas sulki silmänsä, kun kuuli partion askeleet takaansa. Hän näki mielessään mestarinsa yllättyneen katseen, ja isänsä vihreän ja välinpitämättömän. Kun soturit olivat saavuttaneet hänet, Kuutamotassu kääntyi ja painoi päänsä vastahakoisena. Kullankeltainen Sadeturkki tasasi hengitystään ennen kuin puhui:
"Sinä varmaan ymmärrät, että suin päin muusta partiosta erkaantuminen ei käy päinsä. Mieti kaikkea riistaa, jota säikytit juostessasi tänne. Olisit voinut loukkaantua, kompastua johonkin, jolloin olisit ollut vankina parantajan pesässä. Silloin koulutuksesi olisi keskeytynyt aika pahasti. Joten pyydän, Kuutamotassu, tai oikeastaan käsken sinua miettimään seuraavalla kerralla tekemisiäsi ja niiden seurauksia." Kuutamotassu nyökkäsi hiljaa ja salaa katsahti Oraskynteen, joka tuijotti taivaanrantaan hajamielisenä. Oppilas tiesi, että hiekanharmaa kolli vähät välitti hänen koulutuksestaan ja elämästään. Taivaanpilven kuoleman jälkeen soturia ei oikein ollut kiinnostanut, mitä Kuutamotassulle tapahtui tai tapahtuisi.
"Taitaa riittää tältä päivältä ainakin sinun osaltasi. Voit palata leiriin", Sadeturkki maukui oppilaalleen ja kääntyi pois päin Aurinkokiviltä, joita kohti Kuutamotassu oli ajatuksissaan rynnistänyt. Harmaa myrskyklaanilainen ei vastannut mitään, vaan lähti hölkkäämään kohti leiriä. Mielessään hän ei kuitenkaan ollut katkera siitä, ettei saanut saalistaa tänään. Siitä hän vähät välitti. Naarasta kalvoi ajatus hajusta, joka oli niin tuttu, mutta joka oli niin vieras, ettei hän edes tavoittanut sitä.

Kuutamotassu venytteli hiekkaisella aukiolla, johon puut loivat varjojaan. Hento tuuli nuoli oppilaan harmaata turkkia ja aurinko paistoi lämmittäen hänen niskavillojaan. Leirin keskellä, nokkospuskan lähellä kohoava harmaa Suurkivi oli kuin lämmönjohde, ja varmaan hyvin lämmin. Sitä ei kuitenkaan saanut käyttää ketään muu kuin päällikkö, joten klaaninvanhimmat paistattelivat milloin missäkin osassa leiriä.
Siniharmaa oppilas nuolaisi kylkeään, mutta pysähtyi, kun kuuli askelia piikkihernetunnelin luota. Hän kääntyi katsomaan sisäänkäyntiä, ja näki Sadeturkin marssivan sisään hiiri suustaan roikkuen. Soturi näki ensimmäiseksi Kuutamotassun, mutta siirsi katseensa sydämenlyönnissä tuoresaaliskasaa kohti. Niin nopeasti, että hetken soturioppilas jo luuli kuvitelleensa soturin katsovan häntä. Kuutamotassu seurasi palannutta partiota mitäänsanomattomana. Eihän häntä kiinnostanut saalistaa. Ainoa taito, minkä Kuutamotassu näki hyödylliseksi, oli taistelutaito. Ja hänen mielestään sitä oppilaille pitäisi opettaa ensimmäisenä. Naaras upotti kyntensä maahan. Jos huominen olisi jo, hän pystyisi näyttämään mestarilleen minkälaista luontaista taistelunhalua hänellä oli. Taisteluharjoitusten jälkeen Sadeturkki arvostaisi oppilastaan paljon enemmän. Kuutamotassu nosti päänsä, ja näki kuinka Oraskynsi laahautui leirin reunalle varjoon kyhjöttämään. Mikä hiirenaivo hänen isänsäkin oli.

"Hei, Kuutamotassuko se oli?"
Oppilas räpäytti silmiään ja katsoi sivulleen, melkein hypäten ilmaan siihen ilmestyneen vaaleanharmaan naaraan takia.
"Minä olen Koivutassu! Emme ehtineet tutustua nimitysmenoissasi, ja näin että olit täällä yksin niin päätin tulla vaihtamaan kieliä. Oletko jo syönyt?" Toinen oppilas puhui sellaista vauhtia, että Kuutamotassun kesti hetken tajuta, mitä naaras kysyi. Hän nyökkäsi sitten hetken kuluttua, ja Koivutassuksi esittäytynyt oppilas hihkaisi.
"Hienoa, mennään katsomaan mitä tuo partio toi jäljessään!" Niin vaaleanharmaa naaras lähes pinkaisi tuoresaaliskasalle jättäen hölmistyneen Kuutamotassun paikalleen. Mitä juuri äsken oli tapahtunut? Siniharmaa myrskyklaanilainen nousi tassuilleen ja seurasi toista naarasta vieläkin hämmentyneenä. Yrittikö joku tehdä häneen tuttavuutta?
Kuutamotassu käveli Koivutassun viereen, samalla silmäillen riistakasaa. Hänen keskittymisensä kuitenkin siirtyi Oraskynteen, kun tämä oli kyyristyneenä muutaman ketunmitan päässä. Kollin hiekanharmaa turkki oli pölyinen, eikä soturi edes viitsinyt puhdistaa sitä. Kuutamotassu mietti, mitä kollin päässä oikein liikkui. Vai liikkuiko mitään.
"Taidan ottaa tämän Sadeturkin tuoman hiiren", Koivutassun maukaisu keskeytti Kuutamotassun ajatuksenjuoksun, "entä sinä?"
Naaras tuhahti mielessään toiselle oppilaalle. Vai yritti hän tehdä häneen tuttavuutta.

*No, siinähän yrittäisi*, Kuutamotassu ajatteli ja nappasi kasasta oravan.


//Heh, aika tönkkö mutta sainpahan kirjoitettua xdd Taidot vielä vähän ruosteessa kesäloman jäljiltä (koska en ole kirjoittanut todella pitkään aikaan) niin kirjoitusasu voi olla jännää. Joku myrskyklaanilainen voi tulla seuraan jos tahtoo :3

Vastaus:

Ihan normaalia, että saattaa olla vähän ruosteessa kesäloman jäljiltä - varsinkin, jos ei ole kirjoittanut pitkään aikaan. Itse voin ainakin samaistua. Ja sitten siihen itse tarinaan. :') Ensimmäinen kappale oli niin hyvin kirjoitettu kuin vain pystyi olemaan. Kappaleen viimeiset lauseet kohottivat hienosti jännitystä ja herättivät kysymyksiä. Mikä tuttu haju? Mitä Kuutamotassu oli haistanut? Tarina toimi oikein hyvin, enkä havainnut tönkköyttäkään. Yhteen kohtaan oli pongahtanut vähän väärä sana(ketään -> kukaan, lauseessa 'Sitä ei kuitenkaan saanut käyttää ketään muu kuin päällikkö...') ja sekin kenties vain huolimattomuusvirhe. Mutta hyvä tarina niin pituuden kuin sisältönsäkin kannalta!

Saat tästä tarinasta 16kp:ta!

- Untuva

Nimi: Felicity × Huuhkajatassu × Varjoklaani

13.08.2018 19:04
Heräsin parantajan pesällä uudella vuoteellani. Hetken ajan minulla kesti ymmärtää missä minä olinkaan. Ehdin jopa säikähtää, että minulle oli käynyt jotakin. Nopean ja hätäisen pään kääntämisen jälkeen totesin kaiken olevan hyvin. Olin täysin kunnossa, olin vain päässyt parantajaoppilaaksi.
*Varjoklaanin parantajaoppilas*, ajattelin haltioituneena. Unelmani oli todella käynyt toteen. En ollut uskonut pääseväni tähän virkaan klaanissa, vaikka tiedostin Kehrälammelta puuttuneen oppilaan. Oli vaatinut paljon rohkeutta mennä Varhoklaanin parantajan luokse ja kysyä paikkaa hänen oppilaanaan. Kehrälammen vastatessa myöntävästi, olin juosta päin seinää matkallani pentutarhalle kertomaan emolleni uutisia. Tuikemieli harmikseni kuitenkin siirtyi heti - kunhan vain minun pääsyni parantajaoppilaaksi oli varmaa - klaaninvanhimpiin. Epäilin veljeni kuoleman vaikuttaneen hänen päätökseen. Vaikka hänen tyttärensä Haavelintu olikin elossa, hän tuntui silti menettäneen toivonsa. Kuulin usein emoltani sanoja siitä kuinka näytin veljeltäni Kotkaliidolta. Tahdoin kuitenkin olla omanlaiseni. Siksi oma valintani oli täydellinen.
"Huomenta Huuhkajatassu", Haavelintu maukaisi iloisesti pesän suuaukolta. Katsoin häntä ilahtuneena. Sisareni kasvojen näkeminen todella piristi aamuani. "Miltä velvollisuutesi ovat tuntuneet?"
Heilautin häntääni normaaliakin innostuneempana: "Todella hyvältä."
"Huuhkajatassu?" Kehrälammen maukaisu kuului pesän perältä. "Tulisitko tänne. Esittelisin sinulle pesän tarkemmin sekä muutamat yrtit."
Nyökkäsin, vaikka en uskonut mestarini näkevän minua näin hämärässä.
"Tullaan", naukaisin vielä kaiken varalta. Käänsin pahoittelevan katseeni Haavelintuun. "Voimmeko puhua toiste? Jos vaikka söisimme yhdessä auringonhuipun jälkeen?"
"Sovittu", siskoni naukaisi hyväntuulisena ja poistui pesältä. Itse käännyin ympäri kohti mestariani valmiina oppimaan parantajuuden salat.

// Joku? Tikru kenties?

Vastaus:

Vaikkei tämä mistään pisimmästä päästä ollutkaan, oli sisältö kuitenkin hyvä. Sisältöhän se on kuitenkin kaiken a ja o. Oikeastaan tämä oli ihan hyvän pituinen. Pidän kirjoitustyylistäsi todella paljon ja on aina ilo päästä lukemaan tarinoistasi! :) Sitä kun olen jo aika monesti tehnyt. :') Kirjoitusvirheitä en huomannut ainuttakaan, mutta yksi näppäilyvirhe oli tupsahtanut sekaan(Varhoklaanin -> varjoklaanin). Aika sanattomaksi vetää nämä sun kirjoitustaidot, ei voi muuta sanoa. Jäänkin jo innolla odottelemaan Huuhkajatassun seuraavaa tarinaa!

Tästä mainiosta tarinasta saat 6kp:ta!

- Untuva

Nimi: Tuuli Notes, Tiikeritassu, Varjoklaani

13.08.2018 16:06
"Ja tämän ukkospolun takana on Myrskyklaanin reviiri", Siipihenki maukaisi. Nuuhkaisin ilmaa ja kaduin sitä heti. Nenääni tulvahti inhottavaa katkua, joka oli ollut koko sen ajan, minkä olimme viettäneet ukkospolun vieressä minut ympäröivänä pahana hajuna. Nyt se poltti nenääni ja sai silmäni leviämään. Sieltä jostain katkun syövereistä sieraimiini pääsi jotain pehmeää, mutta hyvin pahan hajuista. Se oli Myrskyklaanin tuoksu, täynnä sammalta ja täyteläistä mäntymetsää. Se oli kuitenkin Myrskyklaanin haju, outo ja inhottava, sillä metsän lisäksi se haisi myrskyklaanilaisilta ja myrskyklaanilaiset haisivat pahalta. Yht'äkkiä korviini kantautui hurinaa. Vilkaisin Siipihenkeä ja tajusin sillä hetkellä, kun näin mestarini, ettei hurina tiennyt hyvää. Naaras oli jännittynyt ja hänen korvansa olivat päätä ja niskaa myöten painettuina.
"Tiikeritassu, juokse tuohon puskaan", Siipihenki maukaisi jännittyneellä äänellä.
"Miksi?" töksäytin ja kallistin päätäni.
"Siksi. Nyt!" mestari alkoi hermostua.
"Tuletko sinä?" kysyin ja otin epäröivän askeleen kohti puskaa. Hurina oli voimakkaampi, nyt se oli yltynyt jo jylinäksi.
"Tulen. Juokse!" Siipihenki vaikutti hätääntyneeltä ja juoksin muutaman ketunmitan pituisen matkan puskaan. Valkoharmaa naaras tuli aivan perässäni silmät suurina, kun jylinä voimistui voimistumistaan ja yltyi sietämättömäksi. Katsoin silmät suurina pensaan oksien välistä, kun jokin vilahti ohitsemme ukkospolkua pitkin. Tajusin sillä hetkellä, kun näin jylisijän, mikä se oli. Se oli hirviö. Jylinä vaimeni, kunnes sitä ei enää kuulunut. Olin nähnyt vain punaisen kyljen, ja se riitti. Punainen ei ollut ollut verenpunaista. Se oli kiiltävämpää. Siis kauheampaa. Takanani Siipihenki vetäisi henkeä.
"Tiikeritassu", hän naukaisi.
"Niin?" kysyin ja käännyin mestariini päin.
"Kun minä sanon, mitä sinä teet, sinä myös teet niin", hän sähisi ja hillitsi vain vaivoin halunsa hyökätä kimppuuni. Nautin siitä, että kissat ärsyyntyvät minuun. Niin saatiin aikaiseksi kahakoita.
"Jos meitä kohti olisi tullut koiralauma, mitä sinä olisit tehnyt?" Siipihenki kivahti. Heilautin välinpitämättömästi korviani.
"Olisin taistellut niitä vastaan. Ja koiralauma ei kuulosta tuolta", nau'uin hitaasti. Puhuin mestarilleni kuin pennulle, jolle selitetään jotain sääntöä tai tapaa. Hän ei pitänyt siitä. Ja siitä minä pidin. Siipihenki sähähti ja sulki silmänsä hetkeksi. Hän keräsi itseään.
"Jatketaanpa kierrosta. Tästä lähtien opit varomaan ukkospolkua ja hirviöitä. Ukkospolulle et tietenkään mene", naaras maukui ja lähti pois turkkiaan ravistellen ja minuun tämä-vielä-kostetaan-senkin-ääliö-katseen luoden. Niin, tämä vielä kostettaisiin. Kun minä olisin päällikkö, tuo kissa saisi kyytiä, ellei tottelisi. Kuten kaikki muutkin mukavia kissoja lukuun ottamatta. Naakkatassu voisi kuulua niihin mukaviin kissoihin, olihan hän kuitenkin siskoni.

Vastaus:

Tarina alkoi heti hauskasti, ainakin ukkospolun katkusta kertominen oli hyvä idea. Seuraavaksi huomauttaisin, ettei 'yht'äkkiä' sanaan tule enää '-merkkiä, vaan se kirjoitetaan ihan vain näin: yhtäkkiä. Se saattaa tuntua oudolta kirjoittaa noin, jos on tottunut sinne sen '-merkin pistämään. Itsekin olin hieman hämmentynyt, kun kuulin, ettei se merkki siihen enää kuuluisi. Ei ole kuitenkaan väärin kirjoittaa yht'äkkiä, vaikkei sitä enää kirjoitettaisikaan. Mielenkiintoista lukea näitä Tiikeritassun tarinoita, joissa hän panee kampoihin jopa mestarilleen. Saa nähdä, miten lopuksi käy. Kostaako Siipihenki oppilaalleen? Mitä jos hän vaikka pidentää kostona oppilasaikaa? Jäinkin tässä miettimään tätä mahdollista Siipihengen kostoa, josta olisi mahtava lukea jokin tarina. Hauskin tarinan kohta oli ehdottomasta '...tämä-vielä-kostetaan-senkin-ääliö-katseen luoden.' Nyt ei löytynyt näppäilyvirheitäkään, joten kaikin puolin hyvä tarina.

Saat 10kp:ta tästä tarinasta!

- Untuva

Nimi: Leijonamieli - Huurretassu - Tuuliklaani

12.08.2018 08:20
Jonkun käpälä herätti Huurretassun. Huurretassu räpsytteli silmiään hämmentyneenä ja oli tiuskaisemaisillaan sisarelleen jotain, kun huomasi että hänen herättäjänsä ei ollutkaan Vinhatassu. Vaan Mustatassu. Huurretassu nousi istumaan ja vilkaisi Vinhatassun petiä. Tyhjä. Niin oli myös Hallatassun. Huurretassu tuhahti.
"Hei Huurretassu, anteeksi herätys, mutta Minttutähti pyysi minua herättämään sinut. Hän käski sanoa, että tutustutte reviirin loppuosaan ja harjoittelette saalistusta. Ja myös sen hän käski sanoa, ettet ihmettele, että harjoittelette sitä saalistusta melkein heti reviirin tutustumiskierroksen jälkeen, jottet jää kauheasti jälkeen Vinhatassusta", Mustatassu kertoi. Huurretassu nyökkäsi ja hipsi ulos oppilaiden pesästä. Aivan totta, Minttutähti odottelikin jo oppilastaan leirin suuaukolla.
"Heräsithän sinä viimein. Mustatassu varmaan kertoi mitä me teemme tänään? Noh, mennään", Minttutähti naukaisi ja meni ulos suuaukosta. Huurretassu seurasi mestariaan, hieman äkäisenä koska oli vielä väsynyt. Minttutähti johdatti Huurretassua pitkin nummea, tosin vastakkaiseen suuntaan kuin eilen. Äkkiä he saapuivat isolle rotkolle.
"Tämä on iso ja vaarallinen notko. Tuolla toisella puolella on Jokiklaanin reviiri ja vähän kauempana tuolla on putous", Minttutähti kertoi tepsuttaessaan samalla eteenpäin. Huurretassu murahti jotakin epämääräistä kuulemisen merkiksi. Minttutähti pysähtyi putouksen kohdalle ja sen pauhu herätti Huurretassun kokonaan. Putous oli kyllä hieno näkymä, se Huurretassun oli pakko myöntää. Sitten Minttutähti suuntasi leiriä kohti, muttei mennytkään leiriin. Kaksikko ohitti leirin ja Nelipuut. Huurretassun polkuanturoita alkoi jomottaa. Hänen pitäisi käydä Tietomarjan luona ennen saalistusharjoituksia, jos kipu ei lakkaisi. Huurretassun edessä avautui uskomaton näkymä, jota ei voi sanoin kuvailla. Isot, jättiläismäiset kivet koristivat maastoa aina taivanrantaan asti. Minttutähti rykäisi.
"Nämä, ovat Korkokivet. Tuolla on myös Emonsuu, jolla pääset vielä joku päivä käymääm. Tule, nyt käydään leirissä ja sitten harjoitellaan taistelua", Minttutähti kertoi ja kääntyi ympäri. Huurretassu seurasi mestariaan, hieman ymmällään tiuhasta tahdista, jolloin he vain käväisivät Huurretassulle uusissa paikoissa. Matka leiriin sujui hiljaisuuden vallitessa, tosin välillä Huurretassu jupisi kuinka polkuanturoita kivisti.
      Päällikkö pujahti sisään leiriin oppilas perässään. Minttutähti suuntasi heti Karvakuonon ja varapäällikön Kuusikuonon luo. Huurretassu itse taas tepsutteli Tietomarjan pesälle.
"No mitä on tapahtunut? Mielikuvanyrjäytitkö sinä taas sen sinun käpäläsi?" Tietomarja kysyi ivallisesti.
"Itse asiassa, minua kivistää polkuanturoista ja ne ovat halkeilleet", Huurretassu kertoi ja ojensi käpälänsä Tietomarjan tutkittavaksi. Kolli toi pari keltaista terälehteä Huurretassun eteen.
"Pureskele ne tahnaksi ja levitä polkuanturoihisi. Se lievittää kipua hetkessä", kolli sanoi. Huurretassu nappasi yrtit suuhunsa ja irvisti maulle. Sitten Huurretassu sylkäisi ne pois ja levitti polkuanturoihinsa. Tietomarja katosi syvemmälle pesäänsä, jolloin Huurretassu tepsutti ulos. Minttitähti oli häntä vastassa huolestunut ilme kasvoillaan.
"Valitettavasti en tänään kerkeä harjoitella kanssasi saalistista. Mutta Karvakuono lupasi harjoituttaa sinua ja Vinhatassua. Tuolta he tulevatkin. Onnea!" Minttutähti naukaisi ja katosi pesäänsä. Huurretassu oli ymmällään ja kauhuissaan. Miten hän tästäkin selviäisi? Karvakuono ja Vinhatassu saapuivat Huurretassun luo.
"Mennäänkö?" Vinhatassu kysyi pitäen katseensa tasan tarkkaan mestarissaan.
"Mennään vain. Tulkaa", Karvakuono naukaisee ja kääntyi ympäri. Vinhatassun vilkaisi Huurretassua kylmästi ja seurasi sitten mestariaan. Naaras seurasi Karvakuonoa ja tuon oppilasta viimeisenä. He kävelivät ulos leiristä hyvälle harjoituspaikalle. Karvakuono otti esiin pienen kiven ja rykäisi.
"Eli, tämä kivi on hiiri ja te yritätte saalistaa sen. Näytän kuitenkin ensin vaanimisasennon", Karvakuono selitti ja meni vaanimisasentoon. Kollin häntä oli alhaalla, mutta se ei viistänyt maata. Hänen jalkansa oli koukussa, takaruumis alhaalla. Karvakuono ikään kuin luikerteli nopeasti kiven luo. Sitten hän nappasi sen käpäläänsä ja nousi istumaan.
"Näyttäkäähän vaanimisasento minulle", Karvakuono käski. Oppilaskaksikko teki työtä käskettyä. Vinhatassu onnistui hyvin ja sai Karvakuonolta kehuja. Huurretassulla taas oli Karvakuonon mukaan, takaruumis liian ylhäällä ja etujalat liian edessä. Huurretassu naukaisi turhautuneena yrittäessään etsiä oikeaa asentoa, kun Vinhatassu sai jo alkaa "saalistamaan" leikkisaalista. Lopulta Karvakuono oli tyytyväinen Huurretassun asentoon ja naaras sai aloittaa "saalistuksen". Vinhatassu meni istumaan kauemmas
"No niin, Huurretassu. Tarkista, että olet tuulen alapuolella ja lähde sitten hiipimään kiveä kohti", Karvakuono selitti ja Huurretassu teki työtä käskettyä. Ja alkuhankaluuksista huolimatta, saalistus sujui myös Huurretassulta. Matkalla leiriin Karvakuono oli heihin molempiin tyytyväinen.
"Hienoa, tämä sujui teiltä molemmilta hyvin! Varmasti pääsette huomenna saalistamaan oikeita hiiriä, eikä pelkkiä hiirikiviä", Karvakuono naukaisi leikkisästi ja Vinhatassu alkoi puhumaan mestarinsa kanssa. Puolimatkassa Huurretassusta tuntui, että häntä ei tarvittaisi täällä.
"Hei kuulkaa, jään vielä ulos. Voitte mennä etukäteen leiriin", Huurretassu naukaisi ja kääntyi kohti rajaa. Onneksi Karvakuono antoi Huurretassun mennä. Naaras lähti hajamielisesti kävelemään rajalle päin. Häntä harmitti todella se, miten huonoiksi hänen ja Vinhatassun välit olivat menneet. Äkkiä Huurretassu säpsähti. Hän oli oudossa paikkassa outojen tuoksujen ympäröimänä. Samassa hän tajusi olevansa Myrskyklaanin reviiriillä! Huurretassu alkoi hätääntyä, kun haistoi jonkun, ilmeisesti kollioppilaan hajun. Naaras nielaisi. Miten hän selviäisi tästä, tuo myrskyklaanilainenhan haistaisi hänet pian? Huurretassu ajautui pienoiseen paniikkiin.

// Raita?

Vastaus:

Ihan ensimmäiseksi on todettava, että todella mukavan pituinen tarina. Ei ole koskaan kiva lukea liian pitkää, muttei liian lyhyttäkään. Tämä oli sellainen keskikokoinen tarina, juuri sellaista hyvää pituusluokkaa. Ja eikä tässä tarinassa ollut pelkästään hyvää sen koko, vaan myös sisältö. Loppuosassa oli niin hyviä kuin huonoja puolia. Kun Huurretassu lähti kävelemään rajaa kohti, oli hyvä, että sujautit pienen 'ajatuksen'(vaikkei se ollutkaan ajatuksen muodossa) sekaan, mutta olisit voinut jatkaa samaa pidempään. 'Häntä harmitti todella se, miten huonoiksi hänen ja Vinhatassun välit olivat menneet.' jälkeen olisi myös voinut kertoa enemmän ajatuksia tähän liittyen, eikä hypätä suoraan lauseeseen 'Äkkiä Huurretassu säpsähti.'. Mutta kohta kuitenkin toimi ihan hyvin, mutta olisi toiminut paremminkin lisäajatuksilla. 'Naaras nielaisi. Miten hän selviäisi tästä, tuo myrskyklaanilainenhan haistaisi hänet pian? Huurretassu ajautui pienoiseen paniikkiin.' oli hyvä loppu. Ilmeisesti pilkun eteen olisi kuulunut jos-sana. Ja viimeinen lause olisi toiminut paremmin loppulauseena ilman pienoiseen-sanaa. Mutta muuten kyllä erittäin hyvä tarina, näitä paria pikku juttua lukuun ottamatta!

Saat tästä 18kp:ta!
ps. jatkan Raidalla viimeistään torstaihin mennessä

- Untuva

©2020 Tähtisade - suntuubi.com