Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Hahmonpoisto

Tarinat

Tänne siis kirjoitetaan kaikkien klaanien tarinat, alla ohjeita!

Ohjeita kirjoittamiseen

~ Merkkaa nimi-kohtaan oma nimesi, hahmosi nimi ja sen klaani. Esimerkiksi; Omppu, Kaislatassu, Myrskyklaani.
~ Tarinassa pitää olla yli 80 sanaa, jotta voit saada siitä pisteitä. Helpommalla pääset, kun tarkistat ennen tarinan lähettämistä sanamäärän täältä. Eli ei tarvitse alkaa itse laskemaan sanoja!
~ Kirjoita mielellään yksikön ensimmäisessä persoonassa(eli minä muodossa, kerrot tarinaa kissasi näkökulmasta. Esimerkiksi; Lähdin tassuttelemaan kohti oppilaiden pesää.)tai yksikön kolmannessa persoonassa(eli hän muodossa. Esimerkiksi; Hän lähti tassuttelemaan kohti oppilaiden pesää. Kaislatassu lähti tassuttelemaan kohti oppilaiden pesää).
~ Kirjoita tarinat imperfektissä. Esimerkiksi; Kävelin. Hän käveli.
~ Kirjoita vuorosanat eri riveille. Vuorosanat "-merkkejen väliin ja ajatukset taas *-merkkien väliin(ajatukset voi laittaa myös näin: Kaunis sää, ajattelin.). Älä laita ajatuksia eri riveille, vain ja ainoastaan vuorosanat. Alla esimerkki.

"Kaunis sää tänään", maukaisin hymyillen siskolleni.
"Niin on", siskoni vastasi ja väläytti hymyn, "mentäisiinkö kävelylle?"
"Totta kai!" hihkaisin.

~ Autohittaaminen(eli toisen hahmon tarinassa käyttäminen) on pienissä määrin sallittua. Saat kirjoittaa esimerkiksi kissasi jonkun toisen liittyneen hahmon seuraan ja kirjoittaa hieman vuorosanoja. Esimerkiksi jos kysyt kuulumisia toiselta hahmolta älä laita sitä toista hahmoa vastaamaan siihen omassa tarinassasi, vaan jätä jatkot sille hahmolle ja odota hänen vastaavan siihen kysymykseen. Et voi tietää mitä toisen hahmolle kuuluu. Toisen hahmoa ei saa tappaa tai vanhingoittaa mitenkään ilman hahmon kirjoittajan lupaa. Pienissä kahinoissa ja taisteluissa toki pienet naarmut ovat sallittuja. Jos et ymmärtänyt mene vaikka googlaamaan!
~ Saako hahmosi jatkuvasti riistaa kiinni, eikä koskaan palaa tyhjin tassuin leiriin? Tuo ei ole sallittua. Kukaan hahmo ei voi olla voittamaton taisteluissa, eikä voi saada jokaisella kerralla riistaa kiinni.
~ Huomioithan, että klaanit asuvat Tähtisateessa vielä vanhoilla reviireillä. Et saa kirjoittaa mitään uuteen reviiriin viittaavaa.

Jos et nyt yhtään tiedä miten kirjoittaa, niin kaiva äidinkielen kirja esille ja ala lukemaan! Sieltä ne vastaukset löytyy.
Vastaan jokaiseen tarinaan, annan kokemuspisteet ja kerron, jos seuraavaksi kerraksi olisi jotakin parannettavaa. En ole itsekään mikään maailman parhain, joka tietää yhdyssanoista ja vuorosanoista kaiken, vaan tavallinen yläasteelainen, joka on kuunnellut tunneilla.

Huom! Tarinat arvostellaan 8.8.2018 alkaen eri arviointyylillä kuin aikaisemmat tarinat!

Jos haluat jättää jatkot jollekin kissalle laita loppuun //-merkit ja hahmon nimi.

...niin huomasin oppilaiden seassa Kaislatassun ja kiiruhdin hänen luokseen.

//Kaisla?

Oleelliset asiat:

Vuodenaika: Lehtikato
Sää: Kylmä viima on metsässä jokapäiväistä ja muutamien senttejen paksuiseen lumikerrokseen yhdistettynä se luo hyvin kylmät olot. Öisin lämpötila pysyy miinuksen puolella, päivisin se vaihtelee viiden ja -10:n asteen välillä.
Riistatilanne: Riista on vähenemään päin. Talviunta nukkuvat elimet ovat jo käyneet nukkumaan. Jokainen saa kuitenkin syödäkseen. Pennut ja klaaninvanhimmat ruokitaan ensin.
Muuten saat kirjoittaa, vaikka, että on aurinkohuippu vaikka jollakin toisella liittyneellä tarinassa olisi vasta auringonnousu. Ajalla ei siis ole väliä! 

Sitten kirjoittamaan!

<  1  2  3  4  5  > [ Kirjoita ]

Nimi: Tuuli Notes, Tiikeritassu, Varjoklaani

09.08.2018 20:16
"Takiaisturkki", mestarini Siipihenki maukaisi Naakkatassun mestarille, valkoinen naaraalle, jonka turkissa oli mustia läiskiä.
"Näytä se liike minuun", mestari naukaisi. Takiaisturkki nyökkäsi ja kääntyi katsomaan minuun ja Naakkatassun päin.
"Te katsotte tarkasti", Takiaisturkki maukui tiukasti ja käänsi sitten tummanvihreät silmänsä Siipihenkeen. Naaraat alkoivat kiertää kehää toistensa yllä silmät siristettyinä. Laikukkaat turkit olivat pörhistettyinä ja hampaat irvessä. Takiaisturkki jännitti takajalkansa ja syöksähti Siipihengen vatsan alle. Siipihenki loikkasi ylöspäin, mutta Naakkatassun mestari sai raapaistua Siipihengen valkoista vatsaa takakaloillaan. Takiaisturkki sujahti salamannopeasti pois Siipihengen alta ja käännähti ympäri niin, että oli taas vastakkain naarasmestarini kanssa. Siipihenki siloitti turkkinsa ja Takiaisturkki teki samoin.
"Teidän vuoronne. Naakkatassu hyökkää ensin", Siipihenki naukaisi. Katsahdin nopeasti mustaan siskooni. Hän oli nousemassa ylös ja asettautumassa valmiiksi. Myhäilin sisälläni tulevalle voitolleni ennen kuin nousin itse ylös ja asettauduin valmiiksi. Pörhistin punertavan, raidallisen turkkini ja paljastin pitkät ja terävät hampaani. Naakkatassu alkoi kiertää kehää. Minä tein samoin, kuljin piiriä ympäri silmät liimattuina Naakkatassuun. Aivan kuten Siipihenki oli tehnyt Takiaisturkin jännittyessä, pysäytin liikkeeni ja jähmetyin paikalleni, kun näin Naakkatassun jännittävän lihaksensa. Naakkatassu loikkasi eteenpäin, mutta minä loikkasin sivuun. Kun sisareni kääntyi salamannopeasti selälleen, minä loikkasin kynnet ojennettuina hänen vatsaansa. Naakkatassu kiljahti, kun iskin piikinterävät kynteni hänen vatsaansa ja aloin repiä. Naaras kiemurteli otteestani ja loikkasi kylkeeni tönäisten minut kumoon.
"Seis!" huuto keskeytti taistelumme. Nostin pääni ylös ja Naakkatassu nousi pois päältäni. Huutaja oli ollut Takiaisturkki.
"Kun harjoitellaan taistelua, kynnet pidetään sisällä", hän sähähti. Kurtistin kulmani ja vilkaisin mustaan Naakkatassuun. Sisko nosti katseensa vatsastaan, jota oli ollut nuolemassa.
"Minä tiesin sen. Tiikeritassu se oli, joka piti kynnet esillä", Naakkatassu naukui surullisen ja pisteliään sekoitukselta kuulostavalla mau'ulla.
"Minä tiedän sen", Siipihenki maukaisi ja katsahti ystävällisesti sisareeni kävellessään Takiaisturkin ohi.
"Ja sinä", mestari sihahti.
"Pidät kyntesi piilossa."
"Emme me ole pentuja. Ja jos sattuu, niin oppiipahan olemaan parempi seuraavalla kerralla", maukaisin ja iskin tummanvihreät silmäni mestariini vihaisena sähisten.
"Ei se niin mene. Jotta meillä on tarpeeksi kunnossa olevia sotureita taistelua varten, emme voi satuttaa ketään harjoitellessamme", Siipihenki maukui ärsyttävän rauhallisella äänellä. Näin sivusilmällä Takiaisturkin kävelevän Naakkatassun luo tarkistamaan vatsan haavoja. Seuraavalla kerralla Naakkatassu varoisi varmasti paljastamasta vatsaansa. Ja oppiminenhan se pääasia oli.
"Eiköhän se ollut siinä tältä kertaa. Naakkatassu tarvitsee jotain salvaa näihin haavoihin", Takiaisturkki keskeytti kiistelymme lyhyeen. Tuhahdin, mutten sanonut mitään. Takiaisturkki lähti Naakkatassu jäljessään kävelemään kohti leiriä. Siipihenki tuli takanani, joukon viimeisenä.
"Ensi kerralla kynnet piilossa. Väistöliikkeesi oli kuitenkin hieno", Siipihenki maukui niin hiljaa, että vain minä kuulin.
"Joo, joo", sihahdin mestarilleni hampaideni välistä. Ei hänen tarvinnut muistuttaa siitä. Purin hampaani yhteen ja keskityin mustiin tassuihini, jotka kulkivat automaattisesti askel askeleelta eteenpäin. Tunnustelin polkuanturoitani ja maata niiden alla. Se oli mukavaa, kuohkeaa Varjoklaanin reviirin maata. Minun klaanini maata. Koko metsän parhaan klaanin maata.

Vastaus:

Ja sitten toisen tarinasi pariin! Heti aluksi sanon, että ainakin aktiivisuutta löytyy, jos ei muuta(ja kyllähän sitä muutakin löytyy, vaikka kuinka paljon)! Tällä aktiivisuudella ansaitset kyllä yhden bonuskp:n. Ja mennäänpä sitten siihen itse tarinaan. Heti alussa pisti silmään huolimattomuusvirhe, mistä johtuen mielsin aloituksen ensin huonoksi, vaikkei se loppujen lopuksi huono ollutkaan. Kannattaa siis olla tarkkana näiden ikävien huolimattomuusvirheiden kanssa, jotka pomppivat tarinan sekaan sinne tänne. Yleensä yksi oikolukukerta riittää, mutta jos huolimattomuusvirheitä löytyy useampi kuin viisi, on hyvä lukaista teksti uudestaan läpi. Virheetöntä tarinaa on paljon mukavampaa lukea! Muistan kerran, kun luin erästä kirjaa ja siinä kirjassa oli paljon kirjoitusvirheitä. Se kirja sitten jäikin kesken, koska oli ärsyttävää lukea kun joka luvussa poukkoili virheitä. Muuten tarina oli mielenkiintoinen - varsinkin loppu. 'Minun klaanini maata. Koko metsän parhaan klaanin maata.' oli hienosti kirjoitettu ja kruunasi koko tarinan!

Saat tästä tarinasta 12kp:ta!

- Untuva

Nimi: Leijonamieli, Huurretassu, Tuuliklaani

08.08.2018 12:43
"Huurretassu! Vinhatassu! Huurretassu! Vinhatassu!" Klaani hurraa uusien oppilaiden nimiä. Huurretassu nuolaisee hieman vaivaantuneena käpäläänsä ja Vinhatassu laskee päänsä alas hämillään. Kun onnittelut loppuvat, Vinhatassu suuntaa mestarinsa luo. Myös Huurretassu kävelee oman mestarinsa, Minttutähden, luo.
"Mitä teemme ensimmäisenä? Tutustummeko reviiriin?" Huurretassu naukaisee intoa täynnä. Minttutähti naurahtaa.
"No niin, maltahan mielesi. Menemme Karvakuonon ja sisaresi kanssa tutustumaan reviiriin ja rajoihin", Minttutähti naukaisee. Huurretassu on mieissään siitä, että hän ja hänen sisar pääsisivät tutustumaan ensimmäistä kertaa reviiriin yhdessä. Huurretassu köpöttelee Vinhatassun luo.
"Kertoiko Karvakuono, että tutustumme yhdessä reviiriin?" Naaras naukaisee innoissaan siskolleen. Vinhatassu vilkaisee sisartaan innoissaan.
"Kertoi. Hei Karvakuono, joko me lähdemme?" Vinhatassu tenttaa mestariaan. Karvakuono aukaisee suunsa vastatakseen jotakin, mutta juuri silloin Minttutähti tulee väliin.
"Lähdetään", hän maukaisee ja suuntaa kulkunsa kohti leirin suuaukkoa. Huurretassu ja Vinhatassu seuraavat päällikköä kylkikyljessä ja hännän huippuna seuraa Karvakuono naaraita. Ulkona Huurretassu henkäisee ja Vinhatassun silmät leviävät todella suuriksi.
"Se on niin iso", Huurretassu henkäisee.
"Ja taivas näkyy kokonaan!" Vinhatassu huudahtaa. Minttutähti heilauttaa häntäänsä ja lähtee kävelemään eteenpäin. Huurretassun on vaikeaa pidätellä itseään ryntämästä juoksuun ja Vinhatassukin näyttää salamalta, joka haluaisi iskeä. Minttitähti kävelee isoja askelia eteenpäin ja Karvakuono on mennyt juttelemaan päällikölle. Huurretassu tarkastelee reviiriä. Hän on kuullut kaikenlaista. Rajoista, muista klaaneista, Näköalakivestä, Nelipuusta, putouksesta... Äkkiä Minttutähti pysähtyy. Heidän edessään on hyvin, hyvin pitkä kivipolku. Vinhatassu kokeilee sitä polkuanturallaan ja hyppää taaksepäin säpsähtäen.
"Se on niin karheaa ja kovaa!" Vinhatassu naukaisee.
"Mikä se on?" Huurretassu kysyy.
"Se on ukkospolku. Sitä pitkin kulkee hirviöitä, jotka kuljettavat kaksijalkoja sisällään", Karvakuono kertoo. Huurretassu värisee. Kaksijalkoja ja hirviöitä... Yäh. Myös Vinhatassu näyttää inhoavan niitä otuksia. Minttutähti lähtee taas kävelemään, tällä kertaa aikalailla ukkospolun reunaa pitkin. Huurretassu siristää silmiään ja näkee muutamia kissoja toisella puolella ukkospolkua.
"Minttutähti, asuuko tuolla kissoja?" Huurretassu kysyy mestariltaan. Minttutähti nyökkää.
"Kyllä, siellä on Varjoklaanin reviiri", Minttutähti kertoo. Huurretassu on ihmeissään. Miten joku klaani haluaa asua noin lähellä ukkospolkua? Huurretassun ajatukset keskeyttävät Minttutähti, joka pysähtyy hänen eteensä. Naaras törmää mestariinsa ja pyytää anteeksi nolona. Hän hipsii päällikön vierelle ja henkäisee. Tämä näkymä on upea! Todella iso kuoppa, jonka pohjalle varmasti mahtuisi kaikki klaanien kissat yhtäaikaa! Ja sen keskellä on neljä, hyvin isoa ja paksua puuta.
"Onko tämä Nelipuun aukio?" Vinhatassu kysäisee.
"Kyllä, tämä on", Karvakuono vastaa oppilalleen. Nuoret sisarukset ihastelevat aukiota hetken, ennen kuin Minttutähti ja Karvakuono lähtevät jatkamaan matkaa. Oppilaat seuraavat mestareitaan. Huurretassu on odottavainen, koska hän uskoo että Minttutähti ja Karvakuono näyttävät heille vielä jotain. Mutta ei, Huurretassu puuskahtaa pettyneenä, kun päällikkö suuntaa leiriä kohti.
"Näytämme putousen, Korkokivet ja Näköalakiven huomenna", Karvakuono naukaisee. Vinhatassu puuskahtaa. Päällikkö pysähtyy ja niin pysähtyvät myös Karvakuono, Vinhatassu ja Huurretassu. Leiri on näkyvissä, mutta sinne on vielä matkaa.
"Juoskaapa leiriin kilpaa. Yksi, kaksi, kolme, JUOKSE!" Karvakuono naukaisee Minttutähden nyökätessä. Vinhatassu ryntää juoksuun, mutta Huurretassu seisoo hölmistyneenä paikoillaan. Hän lähtee juoksuun vasta, kun Minttutähti hoputtaa naarasta. Huurretassu pinkaisee juoksuun, mutta Vinhatassulla on pitkä etumatka. Huurretassu on myös paljon sisartaan hitaampi.
Vinhatassu odottaa jo leirin suuaukolla, kun Huurretassu hölkkää hengästyneenä sisarensa luo.
"Missä sinä oikein viivyit?" Vinhatassu naukaisee omahyväisenä virnuillen.
"Sinä sait etumatkaa. Ja sattuu etutassuun", Huurretassu sanoo ja valehteleekin hieman. Vinhatassu näytää säikähtäneeltä.
"Tule. Käydään Tietomarjan luona", Vinhatassu sanoo ja katoaa leiriin. Huurretassu puraisee huultaan ja seuraa päätään pudistellen siskoaan äkäisen parantajan pesälle. Tietomarja seisoskelee pesässään ärtyneen näköisenä, kun Vinhatassu ja Huurretassu saapuvat pesään.
"Mitä on tapahtunut?" Tietomarja huoahtaa tylsistyneenä. Vinhatassu rykäisee.
"Loukkasin jalkani juostessa. Se saattoi nyrjähtää", Huurretassu valehtelee parantajalle ja nilkuttaa lähemmäs. Tietomarja tarkastelee ja tutkii naaraan jalan.
"Se on ihan kunnossa. Jos siihen alkaa sattua, tule pesälleni", kolli puuskahtaa ja katoaa syvemmälle pesässään. Oppilaat kävelevät ulos parantajan pesästä.
"Entä jos siinä on nyrjähdys?" Vinhatassu huolehtii. Huurretassu huokaisee.
"Eikä ole. Tule syömään", Huurretassu sanoo ja hakee tuoresaaliskasalta jäniksen. Hän kantaa sen Vinhatassun luo, joka on asettunut makoilemaan oppilaiden pesän suuaukon viereen. Hän menee makuulleen sisarensa viereen. Kyljet toisissaan kiinni siskokset syövät pupun suupala kerrallaan.

Vastaus:

Ensimmäinen tarina, jonka luen sinulta, Leijonamieli. Muistuttaisin tähän alkuun, että kuten edellinenkin tarina, tämäkin arvioidaan uudella tyylillä.
Tähtisateessa tarinat kirjoitetaan imperfektissä, joten pyytäisin, että seuraava tarinasi olisi kirjoitettuna oikeassa muodossa. :) Hyvä tarina lukuunottamatta sitä, että se on kirjoitettu väärässä muodossa. Eli ei 'huokaisee' vaan 'huokaisi'. Ymmärsitkö, mitä tarkoitan? Jos et, voit aivan hyvin kysellä viekussa lisätietoja.

Saat 16kp!

- Untuva

Nimi: Tuuli Notes, Tiikeritassu, Varjoklaani

08.08.2018 11:08
"No, mitä me teemme?" kysyin uudelta mestariltani innokkuuttani peitellen. Mestarini oli Siipihenki, kaunis soturinaaras.
"Kuinka olisi metsästys?" mestari naukui hymähtäen. Kallistin päätäni vähän ja pidin tummanvihreät silmäni mestarissa. Olin toivonut, että harjoittelisimme taistelua, mutta kyllä metsästyskin kelpaisi. Nyökkäsin harmaavalkoiselle Siipihengelle ja siristin hieman silmiäni. Siipihenki käänsi häntänsä poispäin minusta ja lähti tassuttelemaan kohti leirin suuaukkoa. Juoksin hänet kiinni, sillä en halunnut jäädä jälkeen. Tämä olisi ensimmäinen kertani leirin ulkopuolella. Kihisin jännityksestä, mutta sain pidettyä jääkylmän perusilmeeni. Muut pitäisivät minua heikkona, jos loikkisin ja hyppisi sinne sun tänne kuten mikäkin pentu. Minä olin hetki sitten arvoltani pentu ja nyt olin oppilas, mutta mieleni oli kivikova kuten soturilla. Kävelimme minä edellä leirin suuaukosta ulos. Olin monesti vain seisonut leirin uloskäynnillä katselemassa ulos metsään. Tällä kertaa saisin mennä metsään. Karhunvatukat hipovat pitkää, ruosteen väristä turkkiani. Muistutin tiikeriä lukuun ottamatta mustia jalkojani. Olin suurikokoinen ja hampaani olivat pitkät. Olin tiikeri, henkeen ja vereen. Metsän tuoksu lehahti mustaan nenääni voimakkaana. Kävelimme pidemmälle metsään hiljaisuuden vallitessa. Männyt soivat ihanan, viileän varjon paahtavan auringonpaisteen vastapainoksi. Sammaleet joustivat käpälieni alla mukavasti. Missä sammalia ei ollut, maa oli havumaton peitossa. Metsässä oli mukavampi kulkea kuin lukuisten käpälänaskelten tallomassa leirissä.
"Jäämme tähän", Siipihengen hunajanmakea ääni keskeytti kulkumme. Nyökkäsin ymmärryksen merkiksi ja käännyin mestariini päin. Tuhahdin itsekseni ärsyyntyneenä Siipihengen kaikkitietävästä asenteestä.
"Näytä minulle vaanimisasentosi", naaras maukui ja istahti.
"Selvä", maukaisin tyynesti ja annoin kylmyyden paistaa läpi niin paljon, kun vain voi. Laskeuduin vaanimisasentoon, jota Taivastassu oli joskus opettanut minulle vielä, kun olin ollut pentu. Asettelin tassuni niin, että pystyin helposti liikkumaan. Vetäisin vatsani sisään ja nostin häntääni ylös maasta. Liu'utin käpäläni eteenpäin ja näytin mestarilleni, kuinka hiivin. Pari ketunmittaa hiivittyäni nousin ylös ja ravistelin itseäni.
"No?" kysyin Siipihengeltä ja nuolaisin rintaani.
"Oikein hyvä asento. Nosta kuitenkin tassujasi kun liikut, jos liu'utat, saalis kuulee sinut", naaras maukui ja katseli minua tummansinisillä silmillään. Purin hampaitani yhteen, sillä tuon seikan olin unohtanut. En edes muistanut, oliko siitä koskaan ennen kerrottu minulle. Joka tapauksessa olin epäonnistunut. Jos meinasi olla mahtava ja täydellinen, ei voinut epäonnistua. Henkäisin syvään sisään ja sitten ulos ja laskeuduin takaisin vaanimisasentoon. Tällä kertaa jännitin lihakseni ja nostelin jalkojani. Keskityin jokaiseen askeleeseen ja siihen, ettei jalan laskeutuessa kuulunut minkäänlaista tömähdystä.
"Oikein hyvä", Siipihenki maukaisi ja nousin ylös venytellen.
"Näetkö tuon pienen kiven?" mestari kysyi osoittaen käpälällään pientä, ehkä hiiren kokoista kiveä. Nyökkäsin. Koulutustuokiomme oli mennyt sellaiseksi, että Siipihenki puhui ja minä nyökkäsin. Toisaalta se oli ihan hyvä asia, eihän taisteluja puhumalla voitettu.
"Hyvä. Se on saaliisi", naaras naukaisi. Kyytistyin maahan ja aloin hiipimään. Hiivin, kunnes olin hännänmitan päässä kivestä. Silloin keräsin takajalat alleni ja loikkasin korkeassa kaaressa kiven päälle. Oikea etukäpäläni meni kuitenkin vähän sivuun ja vain vasen tassu oli kivessä kiinni. Käännyin ympäri ja istahdin kuuntelemaan Siipihengen mielipidettä.
"Loikka oli hieno, samoin vaanimimen. Muista kuitenkin aina tarkistaa tuulen suunta ja mennä sen alapuolelle. Nyt olit tuulen yläpuolella niin, että Tuuli olisi tuonut tuoksusi suoraan saaliseläimelle", naaras neuvoi. Huokaisin ja tiuskaisin jotain kelvotonta osaksi itselleni ja osaksi kivelle.

Takaisintulomatkalla hampaissani oli pullea hiiri. Olin saanut sen viidennellä yrittämällä ja silloinkin niin, että Siipihenki oli säikäyttänyt sen puskasta suoraan kynsiini. Saalistustaidoissani oli vielä hiomista, sen pystyin myöntämään itsekkin. Muuta hyvä asia oli se, että olin kuitenkin saanut napattua hiiren. Toinen hyvä asia oli se, että Siipihenki oli luvannut, että harjoittelisimme huomenna taistelua sisareni Naakkatassun kanssa. Se, että hatjoittelupari oli Naakkatassu, ei ollut niin hyvä asia. Naaras oli liian hempeä. Hänessä ei ollut ollenkaan sitä kylmää vimmaa ja sitä mahtavaa voimaa, mitä minussa oli. Raapaisin harmailla, pitkillä kynsilläni maahan viillot. Huomenna voisin upottaa nuo kynnet siskooni ja näyttää hänelle, mitä on voima. Naakkatassulla ei ollut voimaa. Ei henkistä, ei fyysistä. Kun emomme oli kuollut, Naakkatassu oli vain itkenyt ja maannut hänen ruumiinsa vieressä. Minä olin auttanut voitelemaan hänet, vaikka olinkin ollut silloin pentu. Musta naaras ei vain ollut todellinen soturi. Leiri pilkotti jo näköpiirissämme, kun irtauduin ajatuksistani. Siipihenki kiristi tahtia hölkäksi, mutta minä pistin paremmaksi. Pingoin hiiri suussani leiriin niin, että uloskäynnin lehdet heiluivat. Sain osakseni hämmästyneitä katseita ja palauttelin tuhahtaen kylmää katsettani. Kävin laskemassa hiiren tuoresaaliskasaan ja istahdin odottamaan Siipihenkeä. Pian sinisilmäinen naaras astelikin uloskäynnistä sisään.
"Saat loppupäivän vapaata", naaras maukaisi ohi kävellessään.
"Kiitos", mau'uin mestarilleni ja käännyin häntääni nytkäyttäen kohti oppilaiden pesää, jossa nukkuisin seuraavan yön.

Vastaus:

Olet ensimmäinen, johon kokeilen uutta arviointimenetelmää. Älä siis säikähdä, jos tämä vaikuttaa edellisiin arviointeihin verrattuna hyvin jännältä. Blogiin on tulossa tästä uudesta menetelmästä lisätietoa myöhemmin.
Olen kyllä ennenkin jo lueskellut tarinoitasi(tiedät kyllä missä ;)) ja tiedän, että olet taitava kirjoittaja. Tässä tarinassa kiteytyikin taitosi kirjoittajana. Voin sanoa, että olet hyvä juuri tässä asiassa, nimittäin kirjoittamisessa! Pidin erityisesti siitä, miten kirjoitit Tiikeritassusta ja Naakkatassusta. Heidän välinsä eivät ole ihan tavalliset sisarusvälit. Oli myös hienoa, että kirjoitit 'Ei henkistä, ei fyysistä.'. Se virke jotenkin vain osui ja upposi. Se virke oli juuri oikeassa kohdassa. Se virke oli kirjoitettu juuri oikealla tavalla. Huomasin pari huolimattomuusvirhettä(ainakin uskon, että ne johtuivat vain pienestä huolimattomuudesta), sillä esimerkiksi tuuli oli yhdessä kohtaa kirjoitettuna isolla, vaikka se on yleisnimi. Ja vaaniminen oli kirjoitettu yhdessä kohtaa vaanimimen. Sekin ilmeisesti vain huolimattomuusvirhe. Huolimattomuusvirheitä kuitenkin sattuu jokaiselle, enkä ala siitä kokemuspisteitä miinustamaan. Muuten oikein hyvä tarina sinulta!

Saat tästä tarinasta 18kp!

- Untuva

Nimi: Tikru, Ilvestassu, Tuuliklaani

15.07.2018 21:13
"Hyvä", Roiskehäntä hymähti, huiskauttaen häntäänsä:
"Mennään sitten."
"Okei!" Ilvestassu hihkaisi, kuin jokin pikku pentu, joka oppi juuri kävelemään.
No, mutta intoilemisen aihetta tosiaan olikin! Hän pääsisi ensimmäistä kertaa taisteluharjoituksiin ja kaikista tärkein... Hän oli saanut Mustatassusta ystävän!
"Mitä liikkeitä haluaisit oppia? Onko mitään toiveita?" Roiskehäntä kysyi ja samalla sai Ilvestassun kääntämään meripihkaisen katseensa soturiin.
"No kaikkea siistiä!" Ilvestassu hihkaisi ja sai huvittuneen katseen mestariltaan.
"Ja hyödyllistä myös...", Ilvestassu mutisi nolostuneena.
"Selvä. Eli siistiä ja hyödyllistä!" Roiskehäntä naukaisi, naaraan kasvoilla oli huvittunut pilkahdus.
Roiskehäntä lähti johdattamaan Ilvestassua piikkihernetunnelin läpi metsään. Metsä tuoksui raikkaalta ja hän kuuli jostakin riistaeläimen rapistelua.
Onneksi he eivät tulleet metsästämään uudestaan! Ilvestassu pudisti päätään ja käänsi meripihkaisen katseensa mestariinsa, joka jolkotteli häntä hieman edemmällä. Mestarin pitkä, punaruskea turkki hieman heilahteli askelten lomassa. Pieni tuulenvire hulmutti niitä ja saivat aikaan pieniä takkuja naaraan turkissa. Roiskehännän keltaisten silmien katse oli edessäpäin ja hänen siroilla kasvoillaan oli hyväntuulinen hymy.
"Olemme kohta hiekkakuopalla. Voisin näyttää ensin pari taisteluliikettä, jonka jälkeen voisit kokeilla sitten niitä. Miltä kuulostaa?" naaras kysyi ja sai Ilvestassun huomion itseensä.
"Käy." oli ainut mitä kolli oppilas vastasi mestarilleen.
Roiskehäntä käänsi vastauksen kuultuaan päänsä eteenpäin.

Vastaus:

Ihan mukava tarina jälleen kerran. Hienoa, että jaksat näin aktiivisesti kirjoitella Ilvestassulla. On ihan mukava lukea tarinoita Ilvestassun elämästä! :D

Erityisesti pidin seuraavasta virkkeestä: Metsä tuoksui raikkaalta ja hän kuuli jostakin riistaeläimen rapistelua.
Oikein pystyin haistamaan raikkauden ja kuulemaan pientä rapistelua vierelläni. Eikö olekin jännä, miten paljon kuvailu antaa lukijalle?

Huomioitavaa:
- Tässä olisi tavallaan ollut kokonaisen tarinan yksi kappale. Tällä kertaa lyhyys ei toiminut niin kuin olisi ehkä pitänyt.
- Kolmen pisteen jälkeen seuraava sana laitetaan aina pienellä ellei kolmen pisteen jälkeen aloita uutta kappaletta.
- Kolli oppilas -> kollioppilas, eli kollioppilas on yhdyssana.
- Kirjoitit näin: "Käy." oli ainut mitä kolli oppilas vastasi mestarilleen.
Itse kirjoittaisin näin: "Käy", oli ainut mitä kolli oppilas vastasi mestarilleen.
Tai näin: "Käy." Oli ainut mitä kolli oppilas vastasi mestarilleen.

Eipä sen enempää huomioita tällä kertaa löytynytkään! Ja sehän on vain hyvä merkki. ;)

-> 5kp

Seuraavaa tarinaa odotellessa,
~Untuva [20.7.]

Nimi: Untuva × Raitatassu × Myrskyklaani

12.07.2018 14:17
//Tähän näin alkuun, jos joku tätä tarinaa sattuu lukemaan, niin laatu nyt on mitä on. :'D En nimittäin hallitse tuota hän-muotoa, joten päätin haastaa itseni. :3

Raitatassun oli vaikea istua paikoillaan, kun huomasi mestarinsa tulevan kohti. Kaikuhuudon astellessa yhä lähemmäs meripihkaiset silmät auringon valossa kiiluen, kollioppilas menetti malttinsa ja hypähti seisaalleen. He olivat kiertäneet jo reviirin läpi kahtena edellisena päivänä ja nyt Raitatassu odotti jotakin mielenkiintoista ja hauskaa. Hän ei ollut koskaan saalistanut, taistellut, kiipeillyt tai tehnyt mitään muutakaan jännittävää, joten hän oli innolla odottanut tätä päivää. Muut Myrskyklaanin oppilaat olivat kertoneet hänelle vaikka mitä jännittävää, mitä he olivat päässeet tekemään mestareidensa kanssa. Varsinkin Roihutassusta oli muotoutunut Raitatassulle jo lyhyessä ajassa ystävä, mikäli kolli tulkitsi toisen ystävyyden oikein.
Kaikuhuuto oli nyt saapunut Raitatassun luokse ja oppilas odotti innolla mestarinsa sanoja. Hänen mestarinsa rykäisi kerran, kunnes aloitti:
"Nyt kun olet nähnyt reviirin, voimme siirtyä harjoittelemaan perustaitoja, kuten saalistamista ja taistelua. Kumpi sinua kiinnostaisi enemmän?" Kaikuhuuto maukui lempeä hymy kasvoillaan. Raitatassu ei ollut uskoa korviaan. Kysyikö Kaikuhuuto todella hänen mielipidettään?
"Taisteluharjoitukset", Raitatassu sanoi empimättä. Kaikuhuuto käänsi terveen korvansa sekä toisen revenneen korvansa kollioppilasta kohti ja nyökkäsi nopeasti.
"Selvä. Meillä on ensin taisteluharjoitukset ja sitten myöhemmin kertaamme soturilakia", Kaikuhuuto sanoi ja kääntyi piikkihernetunnelin suuntaan.
"Tule!" punaruskea kolli huudahti ja lähti jolkottamaan uloskäyntiä kohden. Raitatassu lähti heti miten mestarinsa perään. Edessä olisivat hänen ensimmäiset taisteluharjoituksensa! Omissa ajatuksissaan Raitatassu ei kuitenkaan huomannut katsoa eteensä. Hän törmäsi vahingossa Koivutassuun, erääseen oppilaaseen, jonka vieressä kolli joutui nukkumaan.
"Katso eteesi!" Koivutassu sihahti kulmat kurtussa ja suu mutrulla. Koivutassu ei ollut hyvää seuraa, minkä huomasi jo helposti hänen puheistaan. Raitatassu katsoi avuttomana mestarinsa loittonevaa selkää, sillä hänen ja mestarinsa välillä oli ehkä kaikista pahin este - Koivutassu. Koivutassu näytti tajuavan tilanteen ja tietenkin naaras halusi hyödyntää sen.
"Kiire?" vihersilmäinen naaras maukui tyynenä ja asettui paremmin Raitatassun eteen.
"Minulla on kiire. Ja nyt minun on mentävä", Raitatassu naukaisi ja oli astumassa Koivutassun ohi, mutta naaraspa astui jälleen eteen. Tätä jatkui parin askeleen verran, kunnes kollioppilas luovutti. Hän alkoi miettimään toista keinoa.
"Olisitko ystävällinen ja päästäisit minut? Minulla on ihan oikeasti kiire!" soturioppilas maukui toiselle turhautuneena.
"Minähän olen ystävällinen", Koivutassu totesi viekkaasti, "ja kyllä minä tiedän, että sinulla on kiire."
"Päästä minut sitten ohi!" Raitatassu huudahti vasten naaraan kasvoja. Onnekseen hän kuitenkin huomasi naarasoppilaan takana mestarinsa astelevan heitä kohti.
"Raitatassu? Mikset seurannut minua vaan jäit tänne juttelemaan?" Kaikuhuuto kysyi. Soturilla oli merkittävä vaikutus Koivutassun käyttäytymiseen. Naaraan huulilla kareili hymy - jonka Raitatassu tiesi olevan teeskennelty - ja hän astui pois kollin tieltä. Nyt hänellä olisi tilaisuus selittää mestarilleen, mitä todella oli tapahtunut. Hän ei varsinkaan ollut halunnut jäädä juttelemaan Koivutassulle.
"Minä olin tulossa, mutta Koivutassu-"
"Niin, minä tulin juttelemaan hänelle. Ja Raitatassu jäi juttelemaan minulle. En tiennyt ollenkaan, että hän oli menossa sinun kanssasi jonnekin", Koivutassu maukui niin viattomalla äänellä kuin suinkin vain pystyi.
"Koivutassu valehtelee!" Raitatassu huudahti ja sai naarasoppilaalta osakseen murhaavan katseen. Kaikuhuuto hymähti hämmentyneenä.
"Vai valehtelee? Koivutassu, miksi teit niin?" kollin mestari naukui naaraalle. Kaikuhuuto uskoi tietenkin omaa oppilastaan kuin jotakin ilmeilevää naarasta.
"Koska... en minä... vähän vain... tai en ollenkaan... unohda", Koivutassu mutisi kiukkuisena ja lähti karvat pystyssä oppilaiden pesään. Raitatassu katsoi ilkeän oppilaan perään.
"Raitatassu", Kaikuhuuto naukui ja katsoi oppilastaan huolestunein silmin. "Voisitko selittää?"
Raitatassu nyökkäsi ja kertoi tarkasti tapahtuneen mestarilleen. Kaikuhuuto nyökkäsi ja heilautti korviaan - tosin revennyt korva ei pystynyt samaan kuin terve.
"Puhun Koivutassun mestarin kanssa - jos haluat?" Kaikuhuuto naukui ja hymyili kollille. Raitatassu kuitenkin pudisteli päätään. Hänen mielestään, hän oli ihan tarpeeksi vanha hoitamaam tällaiset asiat itse.
"Ei tarvitse", kolli naukaisi. Kaikuhuuto nyökkäsi hyväksyvästi ja lähti toistamiseen piikkihernetunnelia kohti. Tällä kertaa Raitatassu pääsi mestarinsa perässä ulos leiristä esteittä. Leirin ulkopuolella Raitatassu veti syvään henkeä. Kolli nautti täysin siemauksin tästä ihanasta säästä. Ja tänään vielä olisi kaikenlisäksi hänen ensimmäiset taisteluharjoituksensa!

Vastaus:

(en arvioi omia tarinoita reiluuden nimissä, joten tos alhaal on nyt vaa kokemuspisteiden määrä)

-> 13kp

~Untuva [12.7.]

Nimi: Tikru, Ilvestassu, Tuuliklaani

11.07.2018 13:13
Mustatassu sanoi jotakin Karpalokuiskeelle ja sitten suunnisti suoraan hänen luokseen. Ilvestassu hieman värähti, kun naaraan syvänsiniset silmät nauliutuivat häneen.
"Oliko sinulla jotakin asiaa, Ilvestassu?" Mustatassu kysyi, hennolla äänellään ja tutkaili häntä isoilla silmillään.
"Öh e-ei", hän hieman kakisteli sanoissaan, mutta kohtasi kuitenkin urheasti toisen oppilaan katseen.
"Ai?" Mustatassu kuulosti hieman... pettyneeltä?
Mustatassu nosti taas kasvoilleen hymyn ja kääntyi ja oli juuri lähtemäisillään, kun Ilvestassu taas sai itsensä rohkaistetuksi.
"Eikun odota!" hän huudahti ja saikin naaraan taas kääntymään itseään kohden.
"Ha-haluaisitko jakaa kanssani tämän metsämyyrän?" Ilvestassu katsoi Mustatassua, joka hymyili hänelle aurinkoisesti ja nyökäytti päätään sitten hyväksyvästi.
"Se olisi ihanaa, Ilvestassu", naaras oppilas naukaisi ja kosketti Ilvestassun poskea nenällään.
Sen jälkeen tuo kumartui syömään metsämyyrää. Ilvestassu nielaisi ja puistatti päätään hieman punastuneena. Mitä tuo naaras teki hänelle oikein? Ajatusten pörrätessä päässä, alkoi hänkin näykkimään metsämyyrää, Mustatassun kanssa.

Kun he olivat saaneet syötyä, oli jo auringonlasku lähellä. He vilkaisivat toisiaan ja heittivät toisilleen hymyt.
"Minun pitää nyt mennä, koska Roiskehäntä sanoi, että meillä olisi suunnilleen tähän aikaan taisteluharjoitukset", Ilvestassu naukui ja hymyili sitten itsevarmasti:
"Voitan hänet varmasti todella helposti!"
"Muista, että Roiskehäntä on soturi toisin, kuin sinä!" Mustatassu naurahti ja tönäisi häntä hellästi kylkeen.
"Niinhän sinä sanot, mutta tulet varmasti kuulemaan niiden harjoituksien jälkeen, kuinka Roiskehäntä sanoo kuinka hyvä oikein olen! Minut varmasti nimitetään suoraan soturiksi!" Ilvestassu rehvasteli, kuitenkin leikkisä virne kasvoillaan.
"Höpsö!" Mustatassu nauroi ja läpsäisi häntä hännällään.
"Mutta kannattaa kuitenkin jo mennä, ettei Roiskehäntä jätä sinua yksin tänne, kun ei jaksa odottaa!" Ilvestassu nyökkäsi naurahtaen, näytti naaraalle kieltään ja loikki sitten piikkihernetunnelille, jossa Roiskehäntä odottikin.
"Valmiina?" naaras soturi tiedusteli, hymy huulillaan.
"Aina!" Ilvestassu huudahti iloisesti.

Vastaus:

Tarinassa tuli monta uutta asiaa esille, varsinkin Ilvestassusta. Kyllä se taitaa siltä vaikuttaa, että Ilvestassu voisi olla ihastunut...

Tarina eteni sujuvasti eteenpäin ja tekstiä oli itsessään helppo lukea. Yksi tarinan kivoimmista lauseista oli: Ilvestassu hieman värähti, kun naaraan syvänsiniset silmät nauliutuivat häneen.
Kun kirjoittaa, on hyvä käyttää erilaisia sanoja, synonyymejä(synonyymi = samaa tarkoittava asia, esim. kissa, katti, mirri jne.). Tekstistä tulee vähän eläväisempi, kun kirjoittaa hieman erilaisemmilla synonyymeillä. Nauliutuivat oli oivallinen sana tilanteeseen!

Huomioitavaa:
- Pilkku oli eksynyt seuraavassa virkkeessä väärään paikkaan: ...Mustatassu kysyi, hennolla äänellään ja tutkaili...
Se kirjoitettaisiin näin: ...Mustatassu kysyi hennolla äänellään ja tutkaili...
- Pilkkuvirheen pongasin seuraavastakin virkkeestä: "Muista, että Roiskehäntä on soturi toisin, kuin sinä!" Mustatassu...
Se kirjoitettaisiin näin: "Muista, että Roiskehäntä on soturi, toisin kuin sinä!" Mustatassu...
Monet myös mieltävät niin, ettei edes toisin sanan eteen tulisi pilkkua.
- "Mutta kannattaa kuitenkin jo mennä, ettei Roiskehäntä jätä sinua yksin tänne, kun ei jaksa odottaa!"
Tuosta lauseesta ei oikein ota selvää kuka tuon sanoi. Olisiko kenties Mustatassu sanonut? Jos Mustatassu sanoi, olisi voinut perään laittaa ...", Mustatassu sanoi TAI laittaa lauseen heti edellisen virkkeen perään("Höpsö!" Mustatassu nauroi ja läpsäisi häntä hännällään.).

Muuten oikein hyvä tarina ellei paria pilkkuvirhettä lasketa. Saattoivat myös kenties olla huolimattomuusvirheitä? ;)

-> 7kp

Seuraavaa tarinaa odotellessa,
~Untuva [12.7.]

Nimi: Tikru, Ilvestassu, Tuuliklaani

08.07.2018 19:00
"Se oli hienosti napattu." Roiskehännän iloinen ääni kantautui hänen korviinsa.
Ilvestassu kääntyi orava hampaissaan mestariaan kohden.
"Voisimme palata leiriin. Lähdemme vasta auringonlaskettua taisteluharjoituksiin, joten sinulla tulee olemaan hieman vapaa-aikaa", Roiskehäntä naukaisi, kun oli saanut Ilvestassun huomion itseensä.
Ilvestassu nyökkäsi ja lähti seuraamaan mestariaan, joka oli jo lähtenyt leiriä kohti. Ei itseasiassa metsästäminen ollutkaan niin tylsää, kuin hän olisi ajatellut. Se oli paljon vaikeampaa, miltä näytti ja siinä oli jonkinlaista pähkinää purtavaksi!
"Tulehan jo, Ilvestassu! En minä sinua voi ikuisuuksiin asti jäädä odottamaan!" Ilvestassu hieman hätkähti mestarinsa huudahdusta ja loikki sitten naaraan luo.
"Kun olemme leirillä, voisit viedä nappaamasi oravan Kuuropajulle", mestari naukui täydentäen lausettaan.
"Hyvä on, Roiskehäntä", hän mumisi hieman epäselvästi, olihan orava hänen suussaan!
He tassuttivat vierekkäin kohti leiriä. Puita vilisi hänen sivusilmässään ja leirin sekä Tuuliklaanilaisten haju tunkeutui hänen nenäänsä, saaden kollin kasvoille pienen hymyn. Nyt hän näkisi mustaturkkisen kaunottaren!
"No mikäs sinua nyt noin hymyilyttää?" Roiskehäntä uteli ja sai Ilvestassun kääntämään katseensa tuohon punaoranssiin naaraaseen.
"Eipä mitään kummoinen", hän vastasi ja huomasi heidän olevan jo piikkihernetunnelilla.
Hän vilkaisi mestariaan, jonka jälkeen pinkaisi piikkihernetunnelille. Hän sujahti sen läpi ja pääsi aukiolle, jossa joitakin kissoja jo olikin. Hän suunnisti askeleensa kohti klaaninvanhimpien pesää, orava yhä hampaissaan.
"Kuuropaju?" hän kysyi kovalla äänellä, saavuttuaan pesän suuaukolle.
"Tule vain sisään Ilvestassu", kuului vanhan naaraan lempeä käsky.
Ilvestassu asteli sisään ja pian hän huomasikin tuon kyseisen vanhuksen. Kuuropajun harmailla kasvoilla oli lempeä hymy ja tuon keltaiset, viirusilmät tarkkailivat häntä.
Hän ei jaksanut alkaa huutaa vanhukselle, jolla oli kuulemisongelmia, joten hän vain tiputti oravan naaraan jalkojen juureen.
"Kiitos!" naaras kähisi ja alkoi syödä oravaa.
Ilvestassu nyökäytti päätään ja sen jälkeen hän loikki ulos pesästä.
Aukiolla oli hänen emonsa Karpalokuiske, joka jutteli Koisiiven kanssa. Itseasiassa Koisiipi oli Kipinätassun mestari. Aukiolla myös makoili varapäällikkö Kuusikuono ja tuon vierellä oli parantaja, Tietomarja. Kyseinen parantaja oli tunnettu äkäisestä luonteestaan ja hurjasta olemuksestaan.
Ilvestassu hieman pudisti päätään ja loikki sitten tuoresaaliskasalle, josta hän nappasi hampaisiinsa metsämyyrän. Hän vei sen aukion reunamille ja alkoi repiä siitä paloja.
"Sinun pitää seuraavan kerran tehdä liike vähän kovemmalla voimalla", Karpalokuiske selitti Mustatassulle.
*Missäköhän vaiheessa Mustatassu siihen tupsahti?* Ilvestassu mietti kummissaan ja tarkkaili solakkaa, mustaa naarasta, joka kuunteli hänen emoaan tarkkaavaisesti.
Kuin käskystä, naaras käänsi häneen katseensa ja mustilla, sirolla kasvoilla oli söpö hymy. Ilvestassu tunsi mahansa heittävän voltin ja kylmiä väreitä kulki hänen koko ruumiinsa läpi, mutta silti hän ei kääntänyt katsettaan naaraasta. Mitäköhän tästäkin tulisi?

Vastaus:

Pääsinpäs arvioimaan tätä tarinaa! Pahoittelut vastauksen kestosta!

Tarinassa oli jälleen kerran paljon hyvää. En halua jäämään toistelemaan hyviä puolia, jotka olen jo kertaalleen sanonut. Ne löytyy kuitenkin aiempien tarinoidesi kommenteista.

Oi, ihanaa, että päätit vetää Mustatassun tarinaan mukaan. Koko tarinan parhain sekä ihanin kohta oli ehdottomasti tämä: Kuin käskystä, naaras käänsi häneen katseensa ja mustilla, sirolla kasvoilla oli söpö hymy. Ilvestassu tunsi mahansa heittävän voltin ja kylmiä väreitä kulki hänen koko ruumiinsa läpi, mutta silti hän ei kääntänyt katsettaan naaraasta. Mitäköhän tästäkin tulisi?
Ettei vain olisi mitään ihastuksen tapaista ilmassa? ;) No mutta joka tapauksessa, tuossa kohdassa oli kerrottu asia oikein hyvin. Yleensä kun yritetään kertoa jotakin lukijalle, sitä vain kertoo. Tässä asia tuli selvästi esille epäselvästi kerrottuna. Asia oli kerrottu paljon paremmin, miten se voisi olla kerrottu. Kun aletaan kirjoittamaan yksityiskohdista enemmän lukijalle, annetaan lukijalle myös selkeämpi kuva asioista ja yksinkertaisesti se helpottaa huomattavasti lukemista.
Pidin myös tästä lauseesta: Kyseinen parantaja oli tunnettu äkäisestä luonteestaan ja hurjasta olemuksestaan.
Tietomarjan luonne oli kerrottu yhdessä lauseessa kiinnostavasti, ei tylsästi, kuten moni yleensä tekee. Eikö tämä olisikin paljon tylsempi lause: Tietomarja oli äkäinen ja olemukseltaan hurja?
Ja olit hienosti huomioinut tarinassasi realistisuuttakin: "Hyvä on, Roiskehäntä", hän mumisi hieman epäselvästi, olihan orava hänen suussaan!
Tuskin kukaan nyt pystyisi puhumaan selvästi, jos olisi jotakin suussa?
Jatka vain samaiseen malliin!

Huomioitavaa:
- Kirjoitit näin: Itseasiassa Koisiipi oli Kipinätassun mestari.
Mutta itseasiassa sana ei oikein sovi tässä lauseessa joukkoon. Sen olisi voinut jättää kokonaan pois.
- Kirjoitit näin: Ilvestassu hieman pudisti päätään ja loikki...
Miksi Ilvestassu pudisteli päätään? Sen olisi voinut kertoa selvyyden vuoksi.
- Kirjoitit näin: *Missäköhän vaiheessa Mustatassu siihen tupsahti?* Ilvestassu mietti...
Mihin Mustatassu oli tupsahtanut? Sen olisi voinut kertoa tarkemmin.

Kuten varmaan huomasitkin, löysin vain pieniä virheitä. Tarinasi ovat aina hyviä laadultaan, eikä vastaan ole tullut ainuttakaan tönkkö tekstin pätkää!

-> 9kp sekä Hymyhuultenrasittaja-arvonimi!

~Untuva [12.7.]

Nimi: Tikru, Ilvestassu, Tuuliklaani

08.07.2018 15:35
Kaipa lopulta Ilvestassu saikin jonkinlaisen vaanimisasennon, joka hieman Roiskehäntää miellytti. Sillä eihän naaras sanonutkaan mitään.
"Kokeile nyt napata tuo puukappale", Roiskehäntä ohjeisti ja naaras istahti alas.
"Selvä", Ilvestassu naukaisi ja yritti todenteolla keskittyä askeliinsa.
Hän piti tarkkaavaisen katseensa puukappaleessa ja yritti saada askeleistaan kevyet. Hän lähestyi kyyryssä puukappaletta ja lopulta, kun hän uskoi olevansa tarpeeksi lähellä, loikkasi kolli puukappaletta kohti ja pamautti sitä tassullaan.
"No kaipa sen noinkin voi tehdä." Roiskehännän hieman huvittunut ääni kuului hänen läheltään.
*Mikä siinä oli muka vialla?* Ilvestassu mietti turhautuneena, purren hammasta.
Hän nousi ylös ja kääntyi sitten punaoranssiin mestariinsa päin. Hän tutkaili naarasta meripihka silmillään ja odotti tuon sanovan jotakin. Jos Roiskehäntä oli aloittanut, miksi hän ei kertonut loppua?
"No mikä siinä oli muka vialla?" hän kysyi siristäen silmiään.
Roiskehäntä laski painoa toiselta tassulta toiselle ja vastasi sitten,
"Jos läppäiset riistaeläintä, se päästää varmasti kovan äänen ja näin herätät koko metsän mielenkiinnon ja kaikki eläimet ovat sitten valmiina lähtemään pakoon. Metsästäessä sinun pitäisi äkkiä napata se hampaisiisi ja antaa sille sitten kohtalokas isku."
Ilvestassu tukahdutti ärähdyksensä ja istahti alas.
Ei hän ollut ajatellut ollenkaan, että metsästäminen saattoi olla näin vaikeaa! Ja, vaikka hän oli kuinka yrittänyt, tappio oli silti tullut.
"No turhaan me tässä juttelemme, kun riista odottaa vain nappaamistaan!" Roiskehäntä sitten vain yllättäen huudahti ja nousi tassuilleen.
"Ehkä sinua onnnistaa paremmin oikean riistan kanssa", mestari jatkoi ja nosti taas sen yli-iloisen hymyn kasvoilleen ja lähti kulkemaan metsäisempää osiota kohti.
Kun Ilvestassu huomasi mestarinsa olevan tarpeeksi kaukana kuulemasta, hän ärähti itsekseen. Sen jälkeen hän suuntasi vastoin tahtoaan, tassunsa mestarin suuntaan. Hän mateli Roiskehännän jäljkivanassa, kun taas mestari loikki iloisena, kuin jokin vastanimitetty oppilas.
"Tykästyt varmasti metsästykseen, kun vain yrität tarpeeksi ja saat ensimmäisen saaliisi", naaras soturi maanitteli huomattuaan oppilaansa hieman tylsistyneen ilmeen.
*Niinpä kait sitten*, Ilvestassu tuhahti mielessään, mutta seurasi silti kuuliaisesti mestariaan.
He pääsivät nopeasti sinne metsäisempään osioon. Se oli aika pieni kohta, mutta ketäs se haittasi?
"Mitä haistat? Jos haistat jotakin, yritä selvittää mistä haju tulee", Roiskehäntä naukui ja katsoi sitten Ilvestassua, joka nyökkäsi hänelle vastaukseksi.
Soturioppilas avasi hieman suutaan, joka auttoi haistamaan. Hän nuuhki hetken ilmaa ja tuli siihen tulokseen, ettei pikku metsäpläntillä ollut yhtikäs mitään. Yllättävää? No ei todellakaan.
"En haista mitään", hän vastasi sitten suorasanaisesi ja käänsi pistävän, meripihkaisen katseensa mestariinsa.
"Yritähän uudestaan. Keskity hieman enemmän", naaras naukui ja nyökkäsi sitten sanojen vahvistamiseksi.
"Äh no selvä sitten", hän puuskahti ja sulki silmänsä reaktioimaisesti.
Hän yritti keskittyä riistanhajuun ja pian hoksasikin oravan jossakin lähellä.
"Orava." oli ainut sana minkä hän päästi ilmoille.
Kolli avasi silmänsä ja katsoi mestariaan kysyvänä.
"Mitä sinä siinä vielä sitten odotat? Mene nappaamaan se!" Roiskehäntä sihahti ja töyttäisi Ilvestassua hajun suuntaan.
Hän nyökkäsi pienesti ja hieman ärsyyntyneenä lähti hiippailemaan hajun suuntaan. Hän kyykistyi huomatessaan oravan rapistelevan aivan puun juurella. Se näytti olevan keskittynyt johonkin ja silloin Ilvestassu huomasi tilaisuutensa koittaneen. Hän lähti hiljaa hiipimään saalista kohden, häntä hieman maakerrista ylempänä ja pää täynnä Roiskehännän sepitystä miten kaikki oikein piti tehdä. Hän yllättäen loikkasi ja laskeutui oravan päälle ja nappasi sen sitten tassuihinsa, samallalailla, kuten äskettäin Roiskehäntäkin oli tehnyt. Orava ei kerennyt ääntäkään päästää, kun oppilas oli jo iskenyt hampaansa siihen. Se veltostui silminnähden ja vasta silloin hän uskalsi päästää irti.

//Tällästä tällä kertaa :) Mä en malta oottaa, kun Ilveksestä tulee soturi :3

Vastaus:

Tällaisella kirjoitustahdilla ei mene kauaakaan, kun Ilvestassusta tulee jo soturi! :3

Ihanaa taas päästä lukemaan Ilvestassun saalistusharjoituksista sekä hänen ja Roiskehännän keskustelusta! Yleinen virhe kirjoittaessa on se, ettei hahmojen luonteita oteta huomioon. Juuri NPC-hahmojen kanssa tämä on vaarana, kun heillä ei satu niitä luonnekuvauksia olemaan. Silloin on tärkeää itse määritellä NPC-hahmon luonne esimerkiksi vaikka aseman kautta. Tuskin soturi puhuu ja käyttäytyy kuin pentu! Tarinoissasi huomaan jo pelkästään vuorosanoista, että Ilvestassu ja Roiskehäntä omaavat erilaiset luonteet. Ja mistä huomasin sen? Siitä, että hahmot puhuvat erilailla. Pelkästään jo sanojen järjestyksestä ja puhumistavasta voi saada paljon toisesta selville! Tämä on hieno taito, ja siitä kannattaa pitää kiinni.

Huomioitavaa:
- Pilkku on seuraavassa virkkeessä väärässä paikassa: Ja, vaikka hän oli kuinka yrittänyt, tappio oli silti tullut.
Se olisi oikeaoppisesti kirjoitettuna näin: Ja vaikka hän oli kuinka yrittänyt, tappio oli silti tullut.
Virke kuulostaa paljon sujuvammalta, kun ja sanan jälkeen ei enää tule pilkkua.
- Omaan silmääni pisti seuraavassa virkkeessä hieman erikoinen sanajärjestys:
...Roiskehäntä sitten vain yllättäen huudahti ja nousi tassuilleen.
Itse kirjoittaisin sen näin: ...Roiskehäntä huudahti vain yllättäen ja nousi tassuilleen.
Asiastahan voidaan aina olla montaa eri mieltä, mutta itse kirjoittaisin sen toisella tavalla.
- Huomasin vain yhden huolimattomuusvirheen(jäljkivanassa -> jälkivanassa). Huolimattomuusvirheitä sujahtelee useastikin tarinoihin mukaan, eikä niitä välttämättä oikoluvun ohella huomaa. Jopa ammattikirjailijat tekevät huolimattomuusvirheitä, mutta ne poistuvat sitten tekstistä usean lukukerran jälkeen. Onkin siis kannattavaa ennen tarinan lähettämistä lukea se kertaalleen läpi.
- Taas huomauttaisin kappalejaoista. Kirjoitit näin:
"Orava." oli ainut sana minkä hän päästi ilmoille.
Kolli avasi silmänsä ja katsoi mestariaan kysyvänä.
Itse kirjoittaisin näin:
"Orava." oli ainut sana minkä hän päästi ilmoille. Kolli avasi silmänsä ja katsoi mestariaan kysyvänä.

Jälleen kerran tarina oli laadultaan hyvä, ja aloin löytämään virheitä vasta toisella lukukerralla. Pitää myös muistaa se, että jokaisella on aina parannettavaa. Kukaan ei voi olla täydellinen!

-> 12kp

~Untuva [9.7.]

Nimi: Tikru, Ilvestassu, Tuuliklaani

07.07.2018 17:12
Kaksi kissaa pääsivät isolle nummiaukealle. Se avartui todella pitkälle ja joka puolella oli vain vihreää ruohoa, silmiinkantamattomasti.
"Nyt voisimme hieman ensin harjoitella, jonka jälkeen pääset ihan oikeisiin puuhiin!" Roiskehäntä naukaisi ja huiskautti häntäänsä innostuneen oloisena.
*Miten pystyi olla niin, että mestari oli innokkaampi, kuin itse oppilas?* Ilvestassu mietti hieman huvittuneena, muttei näyttänyt sitä ulospäin.
"Selvä", hän huokaisi, mutta yritti saada äänestään edes hieman innostuneemman, kuin se oikeasti oli.
"Katso, kun minä näytän ja sen jälkeen voit kokeilla itse", naaras soturi ohjeisti ja nyökkäsi kohti pientä puukappaletta, joka jökötti vähän matkan päässä, "tuo on kohteemme. Katso ja opi."
Ilvestassu istahti alas ja käänsi sitten laiskasti katseensa mestariinsa. Roiskehäntä kyyristyi ja lähti hiljaa hiippailemaan puukappaletta kohti. Tuon häntä oli hieman ylempänä, kuin maakerros ja korvat taittuneet hieman luimuun. Samalla naaras haisteli ilmaa, varmasti tarkistaakseen tuulensuunnan, mitä ei kyllä varmasti tarvinnut puukappaketta saalistaessa. Sitten Roiskehäntä loikkasi ja kauhaisi puukappaleen tassuihinsa ja puri sen 'kuoliaaksi'. Sen jälkeen naaras nousi seisomaan kokonaan ja käänsi katseensa Ilvestassuun ja hymyili,
"Ja nyt on sinun vuorosi."
"Selvä sitten", hän naukui ja taisteli halua vastaan tuhahtaa.
Hän laskeutui hieman kömpelöön vaanimisasentoon, ilmeisesti hän oletti ettei asennolla ollut niinkään väliä. Ja väärässä oli. Huokaus.
"Häntä ylemmäs! Se ei missään nimessä saa raahata maata vasten, siitähän tulee kova ääni ja se karkoittaa riistaeläimet pois!" Roiskehäntä komensi, katse tiukkana.
Ilvestassu puuskahti kuulumattomasti ja nosti häntäänsä oikein huolella ylös. Eipähän ollut nyt liian alhaalla!
"Ei nyt noin ylös Tähtiklaanin tähden!" mestari huudahti ja loikki aivan hänen vierelleen.
*Miten muka hännän asennossa on niinkään väliä?* hän mietti turhautuneena.
Hän yritti hieman laskea häntää, mutta silloin se oli vieläkin liian ylhäällä. Soturi pamautti hänen häntäänsä niin, että se melkein osui maahan, muttei sitten kuitenkaan. Kumminkin tästä tavasta millä Roiskehäntä sen teki, pelästytti hieman häntä.
"No nyt on hyvä", soturi vain naukui.
"Ja, kun liikut, yritä astella mahdollisimman kevyesti. Jos askellat painavasti, riistaeläin kuulee sinut." lisäys tuli nopeasti.
Hän yritti kuunnella tarkasti mestarinsa ohjeita, mutta hännän tietyssä kohdassa pitäminen ja askelluksen painallus oli todella vaikeaa. Ja vielä samaan aikaan!

//Oon nyt tosi motivoitunut nähtävästi kirjoittelemaan Ilvestassulla, joten tässä toinen tarina jo tältä päivää! :)

Vastaus:

Jes, oletpa ihanan aktiivinen! :D

Ensinnäkin haluaisin sanoa, että osaat kuvailla todella hyvin ympäristöä! Olen huomannut sen tarinoistasi, ja täten ansaitse myös yhden kokemuspisteen lisää! :3
Pidän paljon kirjoitustyylistäsi ja on aina kiva päästä lukemaan tarinoitasi.

Huomioitavaa:
- Kun kirjoitetaan ensin johtolause, johtolauseen jälkeen tulee kaksoispisteet, enter ja sitten vasta vuorosana.
Kirjoitit näin: Sen jälkeen naaras nousi seisomaan kokonaan ja käänsi katseensa Ilvestassuun ja hymyili,
"Ja nyt on sinun vuorosi."
Itse kirjoittaisin näin: Sen jälkeen naaras nousi seisomaan kokonaan ja käänsi katseensa Ilvestassuun ja hymyili:
"Ja nyt on sinun vuorosi."
- Seuraavassa kohdassa pilkku on väärässä paikassa, ja sanan jälkeen ei tarvitsisi laittaa pilkkua.
Kirjoitit näin: "Ja, kun liikut, yritä astella mahdollisimman kevyesti...
Itse kirjoittaisin näin: "Ja kun liikut, yritä astella mahdollisimman kevyesti...

Kuten huomaat, olet kehittynyt! Minun oli erittäin vaikea löytää parannettavaa tarinastasi. Anteeksi siis, jos rakentavaa palautetta ei nyt kauheasti ollut. Tiedät silloin kehittyneesi, kun ylläpitäjä ei keksi enää mitään korjattavaa! Onneksi nyt jotakin löysin, niin ei vastaus pelkäksi kehuiksi mennyt! xD

Kiva kuulla, että olet nyt motivoitunut kirjoittelemaan Ilvestassulla!

-> 7kp

Uutta tarinaa odotellessa,
~Untuva [8.7.]

Nimi: Ezmu ~ Kultatassu ~ Myrskyklaani

07.07.2018 15:46
Kun Oraskynsi saapui vihdoin Hopeatassun kanssa, heilautin häntääni tervehdykseksi. Näin Hopeatassun silmissä intoa. Käänsin pääni pois mielenosoituksellisesti.
”Lähdetään”, Sysikatse rikkoi hiljaisuuden sanoillaan. Astelin hänen perässään ennen Oraskynttä, tietäen tämän murhaavasta katseesta. Nostin päätäni kuin sanoakseni ”olen varapäällikön oppilas!”. Yhtäkkiä haistoin hiiren. Lähdin jäljittämään sitä äänettömästi. Kun pääsin hyvälle etäisyydelle, hyppäsin hiiren kimppuun. Sain siitä otteen, mutta se livisti pakoon. Sihahdin ja palasin partioon Oraskynnen eteen. Kollin silmät iskeytyivät minuun, mutta tahdoin loukata soturin ylpeyttä.
”Lähdetään saalistamaan”, Sysikatse maukaisi. Lähdin kävelemään, ja salaa seurasin Oraskynttä. Näin kuinka kolli sai kiinni hiiren. Katsoin, kuinka hän hautasi sen maahan. Kun hän lähti pois, kaivoin hänen saaliinsa nopeasti esiin ja otin sen hampaisiini. Laskin paikalle lehtiä ja lähdin pois. Hautasin saaliin uudelleen, kauas Oraskynnestä. Lähdin takaisin Oraskynnen luokse ja näin uuden hautapaikan. Otin hetken päästä sieltä pulskan hiiren ja vein sen omalle hautapaikalleni. Näin puun alla laihoja hiiriä, asettauduin vaanimisasentoon ja hyppäsin. Sain kolme hiirtä, joista yhden laitoin Oraskynnen saaliiden joukkoon. Loput vein omalle haudalleni ja jatkoin saalistamista. Kun olin saanut kiinni vielä yhden oravan — ja nähnyt useita saaliita, jotka olivat karanneet — Sysikatse kutsui kaikki koolle. Tassuttelin partion kärjessä Sysikatseen vierellä, nostin päätäni ylpeästi. Tassutin siinä hyppien ketterästi juurien yli. Oraskynnellä meni huonommin, ja väläytin hänelle ivallisen hymyn joka kerta, kun hän kompastui juureen. Hopeatassu väläytti vihaisen katseen minulle joka kerta, kun ivasin Oraskynttä, hänen mestariaan. Sysikatse ei välittänyt kiistoistamme, vaan johdatti partiota varapäällikön ylväydellä. Kuvittelin itseni hänen tilalleen johtamaan partiota, kun alempiarvoiset kissat kinastelevat. Pullistin rintaani kun astelin leiriin. Kannoin enemmän saalista kuin Oraskynsi. Vein osan saaliistani tuoresaaliskasaan, säilyttäen osan saaliista Setrikuonoa varten. Astelin pentutarhaan, missä Naurupentu tuijotti minua.
”Hei, Naurupentu!” huikkasin pennulle iloisesti, laskien hiiren maahan. Katsoin pentuun huvittuneena.
”Toin saalista Setrikuonolle!” jatkoin pennulle.
”Kiitos!” kuulin syvemmältä tarhasta kuuluvan äänen.
”Tuon tämän sinne”, vastasin kuningattarelle. Tassutin hänen luokseen hämärässä tarhassa.
”Miten partiointi sujui?” Setrikuono uteli. Heilautin korviani ja vastasin:
”Ihan hyvin.”
”Ai”, naaras kuulosti loukkaantuneelta.
”Sain neljä hiirtä — tosin kaksi olivat ruipeloita — ja yhden oravan”, maukaisin turhautuneena naaraalle.
”Nyt, jos sallit, lähden pesästä”, naukaisin, ja lähdin tassuttamaan kohti sisäänkäyntiä.

Vastaus:

Noniin, nyt pääsen vihdoinkin lukemaan ensimmäisen tarinasi! :D !!Arvioin myös sitä ensimmäistä pätkääsi, joten asiat, joista huomautan , eivät välttämättä löydy tästä pätkästä!!

Kaikin puolin ihan mukavan pituinen tarina. Tässä oli heti jännittävä tunnelma. Tarina pysyi kiinnostavana alusta loppuun saakka, joka on aina hyvä asia. Dialogiakin osaat jo jonkin verran kirjoittaa!

Huomioitavaa:
- Olisit voinut alussa kertoa, miksi Kultatassu oli kateellinen Hopeatassulle mestarin takia. Sain kuitenkin jotenkin kiinni syyn, mutta sen olisi voinut vielä kertoa tarkemmin. Yksityiskohdat ovat lukijalle kaikista oleellinen osa, jotta hän voi ymmärtää tarinaa.
- Samoin olisit voinut kertoa, miksi Kultatassu ajatteli tylsistyneenä, että pääsisi metsästyspartioon. Olisiko oppilas halunnut tehdä jotain muuta? Eikö hän pitänyt metsästämisestä? Oliko metsästäminen Kultatassun mielestä tylsää? Vaikka usein lukijalle jätetäänkin paljon, minkä hän voi päätellä itse, tulisi perusasioista kuitenkin kertoa yksityiskohtaisesti.
- Miksi Kultatassu käänsi päänsä pois mielenosoituksena? Mistä hän halusi osoittaa mieltään? Siitäkin olisi ollut hyvä kertoa.
- Miksi Kultatassu teki noin Oraskynnelle? Siitäkin olisi ollut hyvä kertoa. Vaikka onkin sanonta "näytä älä kerro", välillä voi olla hyvä kertoa. Minulle ainakin tuotti hieman vaikeuksia edetä tässä tarinassa, kun jouduin aina jäämään miettimään miksi Kultatassu teki sen mitä teki.
- Lopun keskustelussa olisi voinut sujautella hieman enemmän toimintaa ja kuvausta joukkoon. Esimerkki alla:
”Hei, Naurupentu!” huikkasin pennulle iloisesti, laskien hiiren maahan. Katsoin pentuun huvittuneena. Naurupennun huulille ilmestyi kaareva hymy, ja tuo nyökkäsi minulle tervehdykseksi.
”Toin saalista Setrikuonolle!” jatkoin pennulle, jonka katse oli suunnattuna minuun. Naurupennun silmistä loisti kiinnostus tuomaani saalista kohtaan.
”Kiitos!” kuulin syvemmältä pentutarhasta kuuluvan äänen, jonka tunnistin kuuluvan Setrikuonolle.
”Tuon tämän sinne”, vastasin kuningattarelle. Tassutin ripeästi hänen luokseen hämärässä pentutarhassa.
”Miten partiointi sujui?” Setrikuono uteli, ja todella kuulin hänen äänestään uteliaan sävyn. Heilautin korviani ja vastasin:
”Ihan hyvin.”
”Ai”, naaras sanoi kuulostaen loukkaantuneelta.
Ymmärsit varmaan pointin? Enemmällä kuvailulla saa tarinasta pidemmän, ja saa myös enemmän kokemuspisteitä. Pituus ja kuvailu ovat yhdessä mainio tarina, muista se! :3

Kirjoitustaitosi ovat kyllä kohdallaan, ja huomaan, että olet hyvä äidinkielessä. Kieliopillisesti tämä oli oikein hyvä tarina! Jatka siis samaan malliin, mutta kerro ja kuvaile enemmän! Näin saat tarinoistasi entistäkin parempia!

-> 9kp

Seuraavaa tarinaa odotellessa,
~Untuva [8.7.]

Nimi: Tikru, Ilvestassu, Tuuliklaani

07.07.2018 13:40
"No niin, Ilvestassu. Lähdemme nyt", Roiskehäntä naukaisi ja loi katseen Ilvestassuun, joka ponkaisi heti tassuilleen.
"Jes vihdoin!" hän huudahti iloissaan ja vilkaisi mestariaan.
Roiskehäntä pudisteli päätään huvittuneena ja nousi ylös. He molemmat huiskauttivat häntiään Kuusikuonolle hyvästeiksi ja sen jälkeen Ilvestassu lähti seuraamaan Roiskehäntää kohti piikkihernetunnelia.
"Voisimme mennä niityaukealle, jossa voisin hieman näyttää sinulle erillaisia metsästysniksejä, jonka jälkeen voimme mennä hieman metsäisempään osioon, jossa on metsämyyriä ja hiiriä. Miltä kuulostaisi?" Roiskehäntä kysyi, kun johdatti Ilvestassua metsään.
"Ihan kivalta", Ilvestassu vastasi, peittäen äänestään sen niin sanotun pettyneemmän osion.
Hän olisi halunnut mennä suoraan taisteluharjoituksiin ja oppia kaikkia uusia taisteluliikkeitä! Taisteleminen ja itsensä turvaaminen oli todella tärkeää, tärkeämpää, kuin jokin metsästäminen! Mutta toki myös metsästäminenkin oli tärkeää, sillä kyllähän klaani piti ruokkia.
"Mitäs sinä nyt noin mietit, kun olet aivan omissa maailmoissasi?" mestari kysyi, saaden taas Ilvestassun tähän maailmaan.
Hän käänsi meripihkaisen katseensa punaoranssiin naaraaseen, joka tutkaili häntä katseellaan, näyttäen jopa hieman huolestuneelta.
"Ajattelin vain niitä metsästettäviä metsämyyriä...", hän totesi hiljaa, kuitenkin pitäen aivan omana tietonaan, kuinka tylsänä oikein metsästämistä piti.
Tosin eihän Roiskehäntä sitä tietenkään voinut tietää. Miten muka soturi hoksaisi valheen hänen äänessään? Olihan Ilvestassu sentään jotenkin hyvä valehtelemaan, vaikka ei siinä mitään vaikuttavaa ollutkaan.
"No kohtahan jo pääsetkin kokeilemaan!" naaras hymähti ja jatkoi hiljaista kävelyään.
*Oikein hypin innosta!* hän ajatteli sarkastisesti.

//Joo anteeksi, kun ei oo tullu pitkään aikaan tarinaa :( Tää pätkä jotenki vaikutti tosi tönköltä ja näin... No, mutta juu, rakentava kritiikki olisi todellakin kiva kuulla!

Vastaus:

Ihanaa päästä taas lukemaan tarinaasi!

Kaikin puolin tarina oli hyvä! Se pysyi kiinnostavana aina alusta loppuun saakka. Se on ainakin yksi hyvistä puolista lyhyistä tarinoista, sillä pitkiin tarinoihin välillä sujahtelee niitä tylsempiä kohtia, kun taas lyhyet ovat yleensä paljon toiminnan täyteisempiä ja ytimekkäimpiä. Ja tylsät tarinat jäävät kesken, kun taas ei-tylsät saavat lukemaan loppuun asti.

Huomioitavaa:
- Alussa olisi voinut kertoa, minne Ilvestassu ja Roiskehäntä ovat lähdössä. Varsinkin, kun kirjoitat yksikön kolmannessa persoonassa(eli hän-muodossa), kannattaa keskittyä kertomaan enemmän yksityiskohtia. Vaikka onkin sanonta "näytä älä kerro", välillä voi olla ihan hyvä kertoa.
(- Kappalejakoja ei tarvitse laitella noin useaan väliin, vähempikin riittää. Tämä osio on suluissa, sillä joillekin on opetettu laittamaan kappalejakoa harvemmin, toisille useammin, enkä tiedä minkälaisen opetuksen olet kappalejaoista saanut. Selitys on hieman epäselvä, joten alla esimerkki:
Kirjoitit näin:
"Mitäs sinä nyt noin mietit, kun olet aivan omissa maailmoissasi?" mestari kysyi, saaden taas Ilvestassun tähän maailmaan.
Hän käänsi meripihkaisen katseensa punaoranssiin naaraaseen, joka tutkaili häntä katseellaan, näyttäen jopa hieman huolestuneelta.
"Ajattelin vain niitä metsästettäviä metsämyyriä...", hän totesi hiljaa, kuitenkin pitäen aivan omana tietonaan, kuinka tylsänä oikein metsästämistä piti.
Tosin eihän Roiskehäntä sitä...
Itse kirjoittaisin näin:
"Mitäs sinä nyt noin mietit, kun olet aivan omissa maailmoissasi?" mestari kysyi, saaden taas Ilvestassun tähän maailmaan. Ilvestassu käänsi meripihkaisin katseensa punaoranssiin naaraaseen, joka tutkaisi häntä katseellaan, näyttäen jopa hieman huolestuneelta.
"Ajattelin vain niitä metsästettäviä metsämyyriä...", hän totesi hiljaa, kuitenkin pitäen aivan omana tietonaan, kuinka tylsänä oikein metsästämistä piti. Tosin eihän Roiskehäntä sitä...
Sait ehkä kiinni siitä, mitä hain? :'3)
- Kuten ohjeissa lukee ajatuksia ei tarvitse laittaa eri riville, vain puheenvuorot.
- Huomasin vain pari huolimattomuusvirhettä, mutta niitähän sattuu jokaiselle!

Tarinoitasi on kiva lukea, sillä ne etenevät sopivassa tempossa eteenpäin. Osaat myös kirjoittaa ihan mallikkaasti dialogia, jota puolta minä taas en meinaa hallita ollenkaan! Tarinassasi oli oikein mukava tunnelma, ja oli huvittavaa lukea, kuinka Ilvestassu olisi heti halunnut harjoitella taistelua. Toki olisin toivonut tarinaan hieman enemmän pituutta, mutta tekstisi laatu oli erittäin hyvää, joten en siitä sitten sen enempää nipottanutkaan.
Tarina ei ollut ollenkaan tönkkö, sitä oli oikein helppo lukea! :D Ja hyvä, että sait sentään nyt aikaiseksi jotakin tarinaa!
Ja tässä sinulle kilometrimadon pituinen palaute tarinastasi! Pahoittelut vastauksen pituudesta, mutta tässä oli niin paljon hyvää, josta minun oli aivan pakko kertoa. Vaikkein ehkä koskaan aikaisemmin olekaan kenellekään tällaista kilometrimatovastausta kirjoittanut, se ei tarkoita, että juuri sinulla olisi paljon parannettavaa vaan päin vastoin! Mitä enemmän minut saa kirjoittamaan hyviä asioita, sitä parhaiten on onnistunut tarinassaan. Katsopa vaikka, kuinka paljon olen jo ehtinyt positiivista kirjoittaa!

-> 5kp ja kilometrimatovastaus kaupan päälle!

Seuraavaa tarinaa odotellessa,
~Untuva [7.7.]

Nimi: Ezmu ~ Kultatassu ~ Myrskyklaani

07.07.2018 09:50
Heräsin hiljaisesta oppilaiden pesästä. Päätin lähteä etsimään Sysikatsetta. Astuessani aukiolle näinkin hänet järjestelemässä partioita. Nyökkäsin hänelle ja hetken päästä sain vastaukseksi hännänheilautuksen. Istuuduin odottamaan varapäällikön vapautumista. Olin hieman kateellinen Hopeatassulle — hänen mestarinsa ei ollut varapäällikkö, vaan tavallinen soturi Oraskynsi. Havahduin ajatuksistani kun Sysikatse mainitsi nimeni.
”Minä johdan metsästyspartiota. Otan mukaani Oraskynnen, Kultatassun ja Hopeatassun”, hän maukaisi. Pääsen metsästyspartioon, ajattelin tylsistyneenä. Päätin kuitenkin olla näyttämättä sitä. Tassuttelin mestarini luo iloisena, että pääsisin pois leiristä, tekemään jotain hyödyllistä. Siirtelin painoani tassulta toiselle, kun odotin Oraskynttä ja Hopeatassua.

//Jatkan tästä kohtaa kun nyt ei kerkeä.

Vastaus:

Jos vain suinkin käy, arvioin tämän sitten sen jatko-osan kanssa. Näin sinä saat tarinastasi selvemmän kuvan ja minun on helpompi arvioida.

Jatkoa odotellessa,
~Untuva [7.7.]

Nimi: JK ~ Kuutamotassu ~ Myrskyklaani

10.03.2018 09:47
Kuutamotassu tuijotti herkeämättä edessään lainehtivaa lampea, josta heijastuivat mustan yötaivaan tähdet. Hän kuuli kuiskauksia, niin kaukaisia ettei niistä saanut selvää, mutta niin läheisiä, että ne kutittivat naaraan korvaa, ja tämä värähti, kun ne saavuttivat hänet. Kuutamotassu ei voinut liikuttaa tassujaan, hän istui paikallaan ja tarkkaili. Jossain juoksi kenties jänis, ehkä jokin suurempi, mutta naaras ei kääntänyt katsettaan pois lammen hehkuvasta pinnasta, joka oli kuin hämähäkinseitti, mihin Kuutamotassu oli jäänyt kiinni. Lammen ympärillä oli pelkkää tyhjyyttä, enemmän kuin tyhjää,, missään ei ollut mitään, mutta naaraalla oli tunne siitä että joku tarkkaili häntä. Joku, joka askel askeleelta saavutti hänet. Joku, jonka silmät olivat porautuneet Kuutamotassun niskavilloihin. Joku, jonka kynnet olivat kuin kuunsirppitummalla taivaalla. Oppilas yritti kääntyä, mutta ei pystynyt. Kuiskaukset kovenivat, tulivat lähemmäksi, kiihtyivät. Naaras hätääntyi, hän yritti riuhtoa itsensä liikkeelle, mutta mitään ei tapahtunut, lammen pinta ei värähtänyt, tassut eivät liikkuneet, jäsenet eivät totelleet. Hän näki, kuinka lampi hajosi, kuinka pieni näkymä hänen edessään loittoni.
Kuutamotassu laski katseensa kirkkaista tähdistä valaistuun maahan ja näki siinä varjon, syvän tumman varjon, joka katsoi häntä.

Aurinko nousi suurten mäntyjen ja havujen takaa, valaisten touhuntäyteisen leirin. Lehtikadon lumi peitti suojaisan hiekkaisen notkon, joka oli klaaninvanhimpien mukaan kauan sitten joenuoma.
Leiri oli täynnä uuden päivän tehtäviin juoksevia kissoja ja tassut tyhjillään olevat soturit odottivat Sysikatseen antamia ohjeita, tarkkakuuloisempi olisi ehkä kuullut joidenkin hiljaisen tuhinan pesistä. Kuutamotassun, pienen siniharmaan oppilaan katse oli kiinnittynyt hänen mestariinsa, Sadeturkkiin. Kullankeltainen soturitar tuntui etsivät jotakuta. Kuutamotassun korva värähti, kun naaras sai silmänsä tähän. Tuuli kuljetti lehden oppilaan tassuihin ja siinä samassa Kuutamotassu oli lukinnut sen tassujensa alle. Sadeturkki ravasi oppilaansa eteen ja katsoi tätä hetken sinisillä silmillään, kunnes joutui laskemaan katseensa lehteen, jota Kuutamotassu piti tassuissaan. Oppilas tuhahti hiljaa, niin hiljaa ettei mestari olisi kuullut sitä.
“Ajattelin, että voisimme lähteä Oraskynnen ja Kaikuhuudon kanssa metsästämään, kun et kerta vielä ole kunnolla reviiriä nähnyt. Pääsen myös näkemään minkälaisen saalistajan olen saanut koulutettavakseni”, Sadeturkki maukui, ja seurasi edelleen, kuinka lehti lähti vierimään Kuutamotassun päästäessä sen tassunsa painon alta. Oppilas jatkoi mestarinsa tuijottamista ja hän olisi sillä hetkellä halunnut kavuta tämän mieleen ja tietää mitä siellä liikkui. Miten hänen mestarinsa voisi arvioida häntä, jos hänellä ei olisi yhtään kokemusta saalistamisesta?
“Käyhän se, miten vain”, oppilas vastasi ja huomasi isänsä, Oraskynnen hiekanharmaan turkin Kaikuhuudon luolta. Häntä ei kiinnostanut koulutus, häntä ei kiinnostanut katsella Oraskynteä, häntä tuskin kiinnosti mestarin puheet, mutta naaras tiesi että joutui tekemään töitä ansaitakseen paikkansa soturina.

Kuutamotassu tassutteli muun partion hännillä. Hän tarkkaili, oli hiljaa ja piti silmällä varsinkin Oraskynttä. Tanakan soturin turkki värähti aina kun siihen laskeutui lumihiutale. Ihan kuin tämä olisi säikky jostain. Kuutamotassu lopetti tuijottamisen ja sen sijaan maistoi ilmaa tietääkseen missä he olivat. Hän ei tiennyt missä suunnassa joki oli, ja lehtikadon aikaan se oli jäässä, joten Kuutamotassun oli vaikea saada tiettyä hajua otteeseensa.
Sadeturkki kääntyi katsomaan naarasoppilastaan ja tämän siniset silmät hohtivat lumen ympärillä.
“Riistan saaminen tähän aikaan lehtikatoa on hankalaa.” Kuutamotassu nyökkäsi pienesti ja tuijotti soturitarta silmiin. Se tuntui häiritsevän Sadeturkkia, ja tämä käänsi katseensa eteenpäin ja huiskaisi häntäänsä. “Toivottavasti sinua ei haittaa, jos et saa ensimmäistä hiirtäsi tänään.”
Kuutamotassu tuijotti Sadeturkin häntää. Hätä ei kiinnostanut, mitä he tekivät, sillä häntä ei ollut koskaan kiinnostanut. Naaraan mielestä taisteleminen oli paljon tärkeämpää, mutta hän halusi myös ruokkia klaaniaan. Lehtikadosta hän vain ei pitänyt, sillä ruokkiminen oli hankalampaa.

Siniharmaan naaraan ollessa ajatuksissaan, Oraskynsi oli pysähtynyt. Sadeturkki heilautti korviaan kysyvänä ja Kaikuhuuto katseli ympärilleen.
“Mitä nyt?” Kuutamotassu kysyi sen enempää ajattelematta. Sadeturkki sähähti oppilaalleen, ja tämä tuijotti tuimasti sinisillä silmillään Kuutamotassun tummiin. Soturitar oli unohtanut, miltä oppilaan katse oli tuntunut, joten hän käänsi päänsä jo toistamiseen pois Kuutamotassun luolta. Oppilas naurahti mielessään, mutta keskittyi taas isäänsä, joka maistoi ilmaa herkeämättä.
“Haistatko sinäkin tuon, Kaikuhuuto?” Oraskynsi maukui. Punaruskea soturi hänen vieressään nyökkäsi pienesti. Kuutamotassu raotti suutaan ja yritti saada tolkkua kahden soturin ihmetyksestä. Oppilas sulki silmänsä keskittyäkseen hajuihin, mutta räväytti ne uudestaan auki.
Jokin voima sai hänet juoksemaan, ja niin naaras teki. Hän rynnisti sotureiden ohitse, seurasi hajua joka oli tuttu, mutta joka ei ollut tuttu, mutta joka käski häntä menemään sitä kohti. Kuutamotassu tuijotti eteensä, silmät lasittuneina. Hän pöllyti lunta takajaloillaan, säikytti varmaan kaiken vähäisen riistan lähettyviltä, mutta hän ei vain pystynyt lopettamaan.
Kuutamotassun täytyi tietää, mikä oli tuo haju ja miksi se oli niin tuttu.


//Tän tarinan julkaisemisessa kesti ihan liian kauan, mutta tässä se nyt on!!

Vastaus:

Hienoa, ensimmäinen tarina sinulta!

Ensinnäkin tarina on ihanan pitkä, kappalejaot juuri oikeissa kohdissa ja oikeinkirjoitus kohdallaan. Wau!

Vaikea tässä nyt on mitään kritiikkiä antaa, jos tarinassa jo kaikki kunnossa. ^^' Kuitenkin jotakin löysin, tosin vasta monen lukukerran jälkeen.

Huomioitavaa:
- Lukiessani huomasin virkkeiden olevan älyttömän pitkiä. Yhdestä virkkeestä voisi saada kaksi, jos vain oikeasta kohtaa pätkäisisi.
Ei näin: 'Jossain juoksi kenties jänis, ehkä jokin suurempi, mutta naaras ei kääntänyt katsettaan pois lammen hehkuvasta pinnasta, joka oli kuin hämähäkinseitti, mihin Kuutamotassu oli jäänyt kiinni.'
Vaan mieluummin näin: 'Jossain juoksi kenties jänis, ehkä jokin suurempi. Naaras ei(kuitenkaan) kääntänyt katsettaan pois lammen hehkuvasta pinnasta, joka oli kuin hämähäkinseitti, mihin Kuutamotassu oli jäänyt kiinni.'
Tajusit kenties idean? :3
- Löysin pari näppäilyvirhettä, mutta niitähän aina silloin tällöin sattuu jokaiselle.

Pidin paljon tarinasta kokonaisuudessaan. Osaat kuvailla hyvin ja tekstiäsi oli helppo lukea. Tarinassa oli hyvä tunnelma ja jäänkin innolla odottamaan seuraavaa tarinaasi! ^^

-> 13kp + PIKKUPIKKUPIKKUISO-arvonimi!

~Untuva [10.3.]

Nimi: Tikru, Ilvestassu, Tuuliklaani

28.01.2018 20:54
Illan tultua Ilvestassu vetäytyi oppilaiden pesään kylmältä.
Maassa oli vielä lunta ja se sädehti heiveröisen auringonsäteiden avustuksella. Se oli erittäin kaunista.
"Hei..."
Ilvestassu käänsi meripihkaisen katseensa oikealle ja huomasi pesän nurkamilla yksin makaavan mustan naaraan.
"Öh hei?" Ilvestassu aloitti ja nosti sitten rehvakkaan hymyn kasvoilleen.
Mustan naaraan sinertävät silmät tuikkivat pesän hämärässä valossa.
Ilvestassu käänsi kylkeään, jotta näki naaraan.
"Emme ole vielä esittäytyneet. Olen Ilvestassu", hän maukaisi katsoen tätä kaunotarta ja odotti hänen kertovan oman nimensä.
"O-olen Mustatassu."
Ilvestassu siristi silmiään, hänen kasvoillaan loisti ystävällinen hymy.
Hän saattoi eroittaa hämärässä, että Mustatassu oli pienempi, kuin hän.
Sen lisäksi naaraan silmät olivat syvänsiniset sekä uskomattoman kauniit.
"Kuka mestarisi on?" Ilvestassu ei halunnut, että tästä keskustelusta kehkeytyisi kiusallinen.
Päin vastoin, hän halusi sen olleen mukava ja avoin.
No ehkä ei vielä avoin, mutta joskus ehkäpä? Silloin, kun hän olisi tutustunut tähän lumoavaan ilmestykseen paremmin.
Toivoa piti aina olla!
"Karpalokuiske."
Ilvestassu liikautti korviaan ja kallisti aavistuksen päätänsä.
"Mitä sanoit?"
"Mestarini on Karpalokuiske", Mustatassu sanahti.
*Minun emoni vai?* Ilvestassu hymähti ja kiinnitti huomionsa taas pesätoveriinsa.
"Minun on Roiskehäntä", hän maukaisi huiskauttaen paksua häntäänsä.
Mustatassu nyökkäsi pienesti ja painoi päänsä tassujensa päälle hymyillen.
"Oli mukava esittäytyä. Huomenna on siltikin harjoitukset ja haluan nukkua, jotten ole niin väsynyt."
"Joten öitä", naarasoppilas sanoi ennen, kuin sulki silmänsä.
Ilvestassu hymähti ja vei häntänsä ympärilleen jonka jälkeen asetti päänsä vaaleiden tassujensa päälle.
"Hyvää yötä Mustatassu", hän naukaisi huokaisten ja antoi raskaiden silmäluomiensa mennä kiinni.
Mustatassu herätti hänessä sellaisia tunteita, joista hän ei ollut tietoinen ennen.
Hänestä tuntui, että hänen pitäisi suojella tätä pikkuista kaikelta pahalta...


Ilvestassu avasi silmänsä ja haukoitteli ennen, kuin nousi seisomaan.
Hän vilkaisi toiselle puolelle oppilaiden pesää ja huomasi harmikseen, että musta kaunotar oli lähtenyt jo.
Huokaisten kolli tassutteli pesän suulle ja kurkisti ulos.
Kirpeä pakkasaamu sai loputkin unenrippeet katoamaan ja mielen virkistymään.
"Huomenta Ilvestassu!" Hallatassu, hänen siskonsa huikkasi hänelle ennen, kuin katosi piikkihernetunneliin.
Ilvestassu pudisteli päätään ja haravoi sitten katseellaan Roiskehäntää.
No riistakasallahan tämä kyseinen punaoranssi naaras istui taas kerran. Hän jutteli Kuusikuonon, varapäällikön kanssa hymy suin.
"Roiskehäntä!" Ilvestassu huudahti sen jälkeen, kun oli sukinut turkkinsa siistimmäksi.
Ei sitä nyt mestarin luokse voinut turkki epäsiistinä mennä!
Roiskehännän keltaiset silmät kääntyivät Ilvestassuun ja tuo huiskautti häntäänsä merkiksi tulla luokseen.
Kollioppilas kipitti kahden soturin luokse ja katsahti Roiskehäntään.
"Mitä teemme tänään?"
Sitten hän vilkaisi nopeasti Kuusikuonoa ja tervehti tätä nyökäyttämällä aavistuksen päätään.
Kuusikuono vastasi eleeseen hymähtäen.
"Ajattelin, että voisimme mennä metsästämään ja auringon laskettua pieniin taisteluharjoituksiin."
Ilvestassu käänsi uteliaana päänsä Roiskehäntää kohden.
"Oikeastikko?" hän pursusi energiaa ja mitä mahtavampaa olisi, kuin oikeat ja ensimmäiset taisteluharjoitukset?!
"Kyllä oikeasti", naaras soturi vastasi naurahtaen.
"Lähdemme kohta."
Oppilas nyökkäsi ja istahti alas kuuntelemaan kahden soturin pälätystä.
Ainut asia mikä kollin päässä liikkui oli tämä hiukan ujo musta ilmestys.

Vastaus:

Vau, taas kerran hyvän pituinen tarina! Ei voi muuta kuin nostaa peukun pystyyn - sinä jos joku olet aktiivinen!

Huomioitavaa;
-Älä kirjoita lauseita eri riveille. Kun kirjoitat lauseen, jonka perään tulee jokin merkki(?,!,.), paina sen merkin jälkeen välilyöntiä. Sen jälkeen kirjoitat toisen lauseen.
-Pyri laittamaan aina vuorosanan jälkeen kuka puhui.
Ei näin: "Mitä teemme tänään?"
Vaan näin: "Mitä teemme tänään?" (tähän kissan nimi) kysyi.
-Riistakasa -> tuoresaaliskasa

Jälleen laadultaan hyvä tarina! Kirjoittamalla kehittyy.^^^

-> 13kp

~Untuva [29.1.]

Nimi: Tikru, Ilvestassu, Tuuliklaani

26.01.2018 20:17
"Alahan jo tulla Ilvestassu tai myöhästyt ensimmäisistä harjoituksistasi!"
Vaaleanruskea kolli avasi silmänsä ja haukoitteli.
Totta tosiaan tämä oli hänen ensimmäinen harjoittelukerta Roiskehännän kanssa!
Oppilas, Ilvestassu nimeltään ponkaisi tassuilleen ja tassutteli oppilaiden pesän suuaukolle ja hymähti.
Tänään hän antaisi kaikkensa.
"Huomenta veli!"
Ilvestassu käänsi hymähtäen katseensa Kipinätassuun, veljeensä.
"Huomenta vain sinullekkin."
Ilvestassu käänsi meripihkaisen katseensa leirin suuaukolle ja huomasi mestarinsa Roiskehännän siellä.
"No minun pitää mennä. Toivotahan onnea!" Ilvestassu nosti kasvoilleen hiukan ivailevan hymyn ja vilkaisi punaoranssia veljeään.
"No onnea vain!" Kipinätassu maukaisi virnistäen, pukkasi Ilvestassua kylkeen ja loikki sitten tiehensä.
Ilvestassu pudisti päätään huvittuneena ja loikki Roiskehännän luokse.
Naaras hymyili ja vilkaisi häntä.
"No oletkos valmis ensimmäiseen harjoitukseesi?"
"No totta kai!"
"Niin vähän ajattelinkin!" Roiskehäntä naurahti ja johdatti oppilaansa ulos leiristä.


- - - - - -
Ruskea kissa juoksi niin kovaa, että vain tuuli humisi korvissa ja sydämen syke oli korkealla.
Tämä se vasta oli elämää!
"Olet nopea Ilvestassu. Se on hyvä ominaisuus taisteluissa!"
Kollin vierelle ilmestynyt punaoranssi naaras huudahti tuulen läpi.
"Tiedän, että olen nopea! Nopeampi, kuin sinä!" Ilvestassu nauroi ja pinkaisi vielä kovempaan juoksuun.
Hän kaaristi selkäänsä hieman ja venytti askeleitaan.
Ja kas kummaa!
Nopeus vain kasvoi ja kasvoi.

Hetken päästä kaksi kissaa pysähtyivät keskelle peltoa ja jäivät hetkeksi keskustelemaan ennen, kuin palasivat leiriin.
Aurinko oli jo laskemassa, kun Ilvestassu sekä Roiskehäntä pääsivät leiriin.
*Olipa rankka päivä!* Ilvestassu tuumasi ajatuksissaan ja tunsi, kuinka sydämen sykkeet alkoivat tasaantua.
Hänellä oli äsken ollut lämmin, mutta nyt pysähdyttyään kylmyys, kuin iski oppilaaseen.
Hän ravisti turkkiaan ja loikki riistakasan vierelle napaten siitä metsämyyrän.
*Rakastan metsämyyriä!* hän mietti hyvillään ja alkoi syödä myyrää kaikessa rauhassa.

Vastaus:

Onnea, olet ensimmäinen liittynyt, joka kirjoitti tarinan! :3

Vau, tarinassasi oli reilusti yli 200 sanaa! Hienoa, että jaksoit kirjoittaa näin pitkän tarinan. Tällä ansaitset itselleni myöskin arvonimen, joka löytyy Liittyneet-osiossa sille tarkoitetulla paikalla.

Minulla olisi kuitenkin huomautettavaa:
Kun kirjoitat älä laita jokaista lausetta eririvillä, vaan tee näin:
'Hetken päästä kaksi kissaa pysähtyivät keskelle peltoa ja jäivät hetkeksi keskustelemaan ennen, kuin palasivat leiriin. Aurinko oli jo laskemassa, kun Ilvestassu sekä Roiskehäntä pääsivät leiriin.'
Eli kirjoita noin. Lauseen jälkeen piste sekä välilyönti, jonka perään toinen lause.^^

Sinun ei myöskään tarvitse laittaa kappaleiden väliin tuollaisia(---) merkkejä, vaan riittää, että painat vain kaksi kertaa enteriä.

Muuten erittäin hyvä tarina! :D

-> 8kp + PIKKUPIKKUPIKKUISO-arvonimi!

~Untuva [28.1.]

©2020 Tähtisade - suntuubi.com